Atomikellot tikittävät tarkkaa aikaa - pörssi, sähköverkot ja satelliittipaikantaminen tarvitsevat sitä

    Press/Media: Press / Media

    Description

    Otaniemessä VTT Mikesissä tarkat atomikellot tikittävät Suomen virallista aikaa. Kellojen tarkkuus on alle sekunnin tuhannesbiljoonasosan eli 10 potenssiin -15 luokkaa. Mikesin erikoistutkija Anders Wallini kertoo mihin näin äärimmäisen tarkkaa aikaa tarvitaan ja miten sitä mitataan? Aika on nykyisin rahaa — ja kansallinen turvallisuustekijä. Lisäksi aika on SI-järjestelmän perusyksiköiden äiti. Siihen ovat vuodesta 2019 lähtien pohjautuneet lähes kaikkien muiden perusyksiköiden, kuten kilogramman ja metrin, määritelmät. Ohjelmassa kuullaan myös ajan mittaamisen historiasta. Maanmittauslaitoksen paikkatietokeskuksen tutkimuspäällikkö Jyri Näränen Metsähovin observatoriolta kertoo, miten satelliittilasereilla ja radioteleskoopeilla tutkitaan maapallon liikkeitä ja paikkaamme maailmassa. Ja siihenkin tarvitaan tarkkaa aikaa, joten Metsähoviin on vedetty aika Mikesin atomikelloista. Puhumme myös siitä, miten vuonna 2019 onnistuttiin saamaan kuva mustasta aukosta. Toimittaja on Mari Heikkilä.

    Period18 Dec 2020

    Media contributions

    1

    Media contributions

    • TitleAtomikellot tikittävät tarkkaa aikaa - pörssi, sähköverkot ja satelliittipaikantaminen tarvitsevat sitä
      Media name/outletYLE
      Country/TerritoryFinland
      Date18/12/20
      DescriptionOtaniemessä VTT Mikesissä tarkat atomikellot tikittävät Suomen virallista aikaa. Kellojen tarkkuus on alle sekunnin tuhannesbiljoonasosan eli 10 potenssiin -15 luokkaa. Mikesin erikoistutkija Anders Wallini kertoo mihin näin äärimmäisen tarkkaa aikaa tarvitaan ja miten sitä mitataan?

      Aika on nykyisin rahaa — ja kansallinen turvallisuustekijä. Lisäksi aika on SI-järjestelmän perusyksiköiden äiti. Siihen ovat vuodesta 2019 lähtien pohjautuneet lähes kaikkien muiden perusyksiköiden, kuten kilogramman ja metrin, määritelmät. Ohjelmassa kuullaan myös ajan mittaamisen historiasta.

      Maanmittauslaitoksen paikkatietokeskuksen tutkimuspäällikkö Jyri Näränen Metsähovin observatoriolta kertoo, miten satelliittilasereilla ja radioteleskoopeilla tutkitaan maapallon liikkeitä ja paikkaamme maailmassa. Ja siihenkin tarvitaan tarkkaa aikaa, joten Metsähoviin on vedetty aika Mikesin atomikelloista. Puhumme myös siitä, miten vuonna 2019 onnistuttiin saamaan kuva mustasta aukosta. Toimittaja on Mari Heikkilä.
      Producer/AuthorMari Heikkilä
      URLhttps://areena.yle.fi/podcastit/1-50649348
      PersonsAnders Wallin

    Keywords

    • UTC
    • time
    • clock
    • GNSS