Abstract
Älykkään liikenteen markkinat kehittyvät jatkuvasti
autoteollisuuden kehittäessä kumppaniensa kanssa uusia
ratkaisuja turvallisuuden parantamiseksi ja kuljettajan
tueksi, sekä tieto- ja viestintäteollisuuden kehittäessä
uusia tiedonsiirtoverkkoja ja mobiililaitteita
liikkumista palvelevine sovelluksineen. Älykkään
liikenteen eniten kasvava palvelu viime vuonna oli
navigointi ja palvelutyyppi paikkaperusteiset palvelut.
Kilpailu eri navigointiratkaisujen välillä on kiristynyt.
Henkilökohtaiset navigointilaitteet (PND) ja
matkapuhelinten navigointiohjelmat ovat muutamassa
vuodessa saaneet hallitsevan aseman markkinoilla.
Perinteisten kiinteiden autonavigaattoreiden sekä niiden
valmistajien asema on samalla muuttunut epävarmaksi.
Kartta on kuitenkin osa autoteollisuuden kehittämiä
kuljettajan tukijärjestelmiä ja myös tuleva
eCall-järjestelmä voi olla telemaattisten palveluiden
katalyytti: eCallin myötä voivat yleistyä samaa
laitteistoa hyödyntävät palvelut kuten varastettujen
ajoneuvojen seuranta ja ajotietoon perustuvat
vakuutuspalvelut sekä etädiagnostiikka.
Isojen karttayritysten ostotarjoukset, Nokia-NAVTEQ ja
TomTom-Tele Atlas, ovat merkkejä siitä että
navigointipalvelujen arvoketjut ovat murrosvaiheessa.
Ostohankkeet viestivät, että laitevalmistajat haluavat
toimia myös palveluntarjoajina ja sisällöntuottajina.
Isot kansainväliset yritykset kuten Google ja Microsoft
ovat myös aktiivisia liikenteen paikkaperusteisten
palveluiden kehittäjiä ja niiden myötä mainosrahoitteiset
liiketoimintamallit tulevat tärkeämmäksi.
Suuret puolijohdeyritykset ovat ostaneet GPS-siruja
valmistavia yrityksiä ja ovat lisäämässä tuotteisiinsa
paikannusominaisuuksia. Tämä edesauttaa paikannuksen
sulauttamista kuluttajatuotteisiin kuten puhelimiin.
Tällä hetkellä PND-markkinoilla kolmen suurimman
valmistajan osuus on yhteensä yli 80 %. Eteläkorealaiset
ja taiwanilaiset valmistajat ovat tuomassa markkinoille
halpoja kilpailevia tuotteita.
PND-valmistajat kehittävät tuotteidensa
internet-ominaisuuksia mahdollistaen ajantasaisen
liikennetiedon vastaanoton ja toimintojen kehittyneemmän
personoinnin. Kuljettajat voivat myös lähettää
taustajärjestelmään esimerkiksi kohdepisteitä,
ajonopeuksia tai karttojen korjaustietoja.
Ajantasainen ja ennustava liikennetieto helpottaa
optimaalisten reittien suunnittelua. Kiinteiden
mittausasemien lisäksi liikennetiedon keruu tapahtuu
entistä enemmän mobiililaitteiden avulla,
anturiajoneuvoilla tai matkapuhelinverkon tiedoista. Myös
PND-valmistajat ja karttayritykset ovat nyt aktiivisia
liikennetiedon kerääjiä.
| Original language | Finnish |
|---|---|
| Place of Publication | Helsinki |
| Number of pages | 77 |
| Publication status | Published - 2008 |
| MoE publication type | D4 Published development or research report or study |
Publication series
| Series | ITS Finland julkaisu |
|---|---|
| Number | 10/2008 |
| ISSN | 1795-0953 |
UN SDGs
This output contributes to the following UN Sustainable Development Goals (SDGs)
-
SDG 11 Sustainable Cities and Communities
Keywords
- intelligent transport systems and services (ITS)
- transport telematics
- navigation
- traffic information
Cite this
- APA
- Author
- BIBTEX
- Harvard
- Standard
- RIS
- Vancouver