70-luvun vanhusten asuintalon purkuanalyysi

Research output: Book/ReportReport

Abstract

Tässä selvityksessä esitetään pääpirteittään Onnelanpolku-projektissa tehty vanhojen asuintalojen purkaminen uudisrakentamisen tieltä sekä purkamisessa huomioonotettavat seikat. Eri rakennusjätejakeita koskevat säädökset käydään läpi, samoin kuin varsinaisia purkutöitä koskevat säädökset ja kaupungin järjestyssäännöt. Purkutyön kulku alkaa hankesuunnittelusta ja etenee rakennesuunnitteluun ja työvaihe-suunnitteluun. Keskeisiä toimijoita ovat rakennuttaja, rakenne- ja purkusuunnittelija, päätoteuttaja ja urakoitsija tai urakoitsijat. Selvityksessä esitellään eri toimijoiden välinen työn- ja vastuunjako. Kerrostalon purkamisessa voidaan edetä kahdella päämenetelmällä: lajittelevalla tai ei-lajittelevalla purkutekniikalla. Lajittelevassa purkutekniikassa osa rakennus osista sekä materiaaleista erotellaan työmaalla ja toimitetaan sopiviin vastaanottopisteisiin. Menettely edellyttää tarkkaa etukäteissuunnittelua. Purkujätteiden määrät on selvitetty jätekuormien punnitusten perusteella. Punnitusten tuloksista on esitetty yhteenveto taulukoissa 1 - 3. Jätekuormia oli yhteensä 22 kappaletta 23.1.-22.3.2012. Metallijätettä purkamisessa syntyi yhteensä 68,5 tonnia, josta rautaa 55,6 tonnia ja sekapeltiä 12,9 tonnia. Puujakeessa jätettä syntyi 26,7 tonnia ja rakennusjakeessa 20,2 tonnia. Rakennusjakeeseen kuuluu purkamisessa syntyvää sekalaista jätettä, joka ei kuulu metalli- eikä puujakeeseen. Huomattava osa on betonia ja muita rakennusmateriaaleja. Jätteiden sijoitus alkaa kierrätyskelpoisen tavaran erottelulla ja toimittamisella uusiokäyttöön. Metallit, lasi ja muut kierrätyskelpoiset materiaalit toimitetaan kierrätykseen. Ongelmajäte ja kierrätykseen kelpaamaton jäte toimitetaan asianmukaisiin vastaanottopisteisiin.
Original languageFinnish
Place of PublicationLahti
Number of pages24
ISBN (Electronic)978-952-11-4122-5
Publication statusPublished - 2013
MoE publication typeD4 Published development or research report or study

Publication series

SeriesAsumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen raportteja
Number1/2013

Keywords

  • elderly home
  • demolition
  • demolition waste
  • recycling

Cite this

Tuominen, P. (2013). 70-luvun vanhusten asuintalon purkuanalyysi. Lahti. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen raportteja, No. 1/2013
Tuominen, Pekka. / 70-luvun vanhusten asuintalon purkuanalyysi. Lahti, 2013. 24 p. (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen raportteja; No. 1/2013).
@book{f4ccee6079994ff482aa4d56a50eb8af,
title = "70-luvun vanhusten asuintalon purkuanalyysi",
abstract = "T{\"a}ss{\"a} selvityksess{\"a} esitet{\"a}{\"a}n p{\"a}{\"a}pirteitt{\"a}{\"a}n Onnelanpolku-projektissa tehty vanhojen asuintalojen purkaminen uudisrakentamisen tielt{\"a} sek{\"a} purkamisessa huomioonotettavat seikat. Eri rakennusj{\"a}tejakeita koskevat s{\"a}{\"a}d{\"o}kset k{\"a}yd{\"a}{\"a}n l{\"a}pi, samoin kuin varsinaisia purkut{\"o}it{\"a} koskevat s{\"a}{\"a}d{\"o}kset ja kaupungin j{\"a}rjestyss{\"a}{\"a}nn{\"o}t. Purkuty{\"o}n kulku alkaa hankesuunnittelusta ja etenee rakennesuunnitteluun ja ty{\"o}vaihe-suunnitteluun. Keskeisi{\"a} toimijoita ovat rakennuttaja, rakenne- ja purkusuunnittelija, p{\"a}{\"a}toteuttaja ja urakoitsija tai urakoitsijat. Selvityksess{\"a} esitell{\"a}{\"a}n eri toimijoiden v{\"a}linen ty{\"o}n- ja vastuunjako. Kerrostalon purkamisessa voidaan edet{\"a} kahdella p{\"a}{\"a}menetelm{\"a}ll{\"a}: lajittelevalla tai ei-lajittelevalla purkutekniikalla. Lajittelevassa purkutekniikassa osa rakennus osista sek{\"a} materiaaleista erotellaan ty{\"o}maalla ja toimitetaan sopiviin vastaanottopisteisiin. Menettely edellytt{\"a}{\"a} tarkkaa etuk{\"a}teissuunnittelua. Purkuj{\"a}tteiden m{\"a}{\"a}r{\"a}t on selvitetty j{\"a}tekuormien punnitusten perusteella. Punnitusten tuloksista on esitetty yhteenveto taulukoissa 1 - 3. J{\"a}tekuormia oli yhteens{\"a} 22 kappaletta 23.1.-22.3.2012. Metallij{\"a}tett{\"a} purkamisessa syntyi yhteens{\"a} 68,5 tonnia, josta rautaa 55,6 tonnia ja sekapelti{\"a} 12,9 tonnia. Puujakeessa j{\"a}tett{\"a} syntyi 26,7 tonnia ja rakennusjakeessa 20,2 tonnia. Rakennusjakeeseen kuuluu purkamisessa syntyv{\"a}{\"a} sekalaista j{\"a}tett{\"a}, joka ei kuulu metalli- eik{\"a} puujakeeseen. Huomattava osa on betonia ja muita rakennusmateriaaleja. J{\"a}tteiden sijoitus alkaa kierr{\"a}tyskelpoisen tavaran erottelulla ja toimittamisella uusiok{\"a}ytt{\"o}{\"o}n. Metallit, lasi ja muut kierr{\"a}tyskelpoiset materiaalit toimitetaan kierr{\"a}tykseen. Ongelmaj{\"a}te ja kierr{\"a}tykseen kelpaamaton j{\"a}te toimitetaan asianmukaisiin vastaanottopisteisiin.",
keywords = "elderly home, demolition, demolition waste, recycling",
author = "Pekka Tuominen",
note = "Project code: 75305",
year = "2013",
language = "Finnish",
series = "Asumisen rahoitus- ja kehitt{\"a}miskeskuksen raportteja",
number = "1/2013",

}

Tuominen, P 2013, 70-luvun vanhusten asuintalon purkuanalyysi. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen raportteja, no. 1/2013, Lahti.

70-luvun vanhusten asuintalon purkuanalyysi. / Tuominen, Pekka.

Lahti, 2013. 24 p. (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen raportteja; No. 1/2013).

Research output: Book/ReportReport

TY - BOOK

T1 - 70-luvun vanhusten asuintalon purkuanalyysi

AU - Tuominen, Pekka

N1 - Project code: 75305

PY - 2013

Y1 - 2013

N2 - Tässä selvityksessä esitetään pääpirteittään Onnelanpolku-projektissa tehty vanhojen asuintalojen purkaminen uudisrakentamisen tieltä sekä purkamisessa huomioonotettavat seikat. Eri rakennusjätejakeita koskevat säädökset käydään läpi, samoin kuin varsinaisia purkutöitä koskevat säädökset ja kaupungin järjestyssäännöt. Purkutyön kulku alkaa hankesuunnittelusta ja etenee rakennesuunnitteluun ja työvaihe-suunnitteluun. Keskeisiä toimijoita ovat rakennuttaja, rakenne- ja purkusuunnittelija, päätoteuttaja ja urakoitsija tai urakoitsijat. Selvityksessä esitellään eri toimijoiden välinen työn- ja vastuunjako. Kerrostalon purkamisessa voidaan edetä kahdella päämenetelmällä: lajittelevalla tai ei-lajittelevalla purkutekniikalla. Lajittelevassa purkutekniikassa osa rakennus osista sekä materiaaleista erotellaan työmaalla ja toimitetaan sopiviin vastaanottopisteisiin. Menettely edellyttää tarkkaa etukäteissuunnittelua. Purkujätteiden määrät on selvitetty jätekuormien punnitusten perusteella. Punnitusten tuloksista on esitetty yhteenveto taulukoissa 1 - 3. Jätekuormia oli yhteensä 22 kappaletta 23.1.-22.3.2012. Metallijätettä purkamisessa syntyi yhteensä 68,5 tonnia, josta rautaa 55,6 tonnia ja sekapeltiä 12,9 tonnia. Puujakeessa jätettä syntyi 26,7 tonnia ja rakennusjakeessa 20,2 tonnia. Rakennusjakeeseen kuuluu purkamisessa syntyvää sekalaista jätettä, joka ei kuulu metalli- eikä puujakeeseen. Huomattava osa on betonia ja muita rakennusmateriaaleja. Jätteiden sijoitus alkaa kierrätyskelpoisen tavaran erottelulla ja toimittamisella uusiokäyttöön. Metallit, lasi ja muut kierrätyskelpoiset materiaalit toimitetaan kierrätykseen. Ongelmajäte ja kierrätykseen kelpaamaton jäte toimitetaan asianmukaisiin vastaanottopisteisiin.

AB - Tässä selvityksessä esitetään pääpirteittään Onnelanpolku-projektissa tehty vanhojen asuintalojen purkaminen uudisrakentamisen tieltä sekä purkamisessa huomioonotettavat seikat. Eri rakennusjätejakeita koskevat säädökset käydään läpi, samoin kuin varsinaisia purkutöitä koskevat säädökset ja kaupungin järjestyssäännöt. Purkutyön kulku alkaa hankesuunnittelusta ja etenee rakennesuunnitteluun ja työvaihe-suunnitteluun. Keskeisiä toimijoita ovat rakennuttaja, rakenne- ja purkusuunnittelija, päätoteuttaja ja urakoitsija tai urakoitsijat. Selvityksessä esitellään eri toimijoiden välinen työn- ja vastuunjako. Kerrostalon purkamisessa voidaan edetä kahdella päämenetelmällä: lajittelevalla tai ei-lajittelevalla purkutekniikalla. Lajittelevassa purkutekniikassa osa rakennus osista sekä materiaaleista erotellaan työmaalla ja toimitetaan sopiviin vastaanottopisteisiin. Menettely edellyttää tarkkaa etukäteissuunnittelua. Purkujätteiden määrät on selvitetty jätekuormien punnitusten perusteella. Punnitusten tuloksista on esitetty yhteenveto taulukoissa 1 - 3. Jätekuormia oli yhteensä 22 kappaletta 23.1.-22.3.2012. Metallijätettä purkamisessa syntyi yhteensä 68,5 tonnia, josta rautaa 55,6 tonnia ja sekapeltiä 12,9 tonnia. Puujakeessa jätettä syntyi 26,7 tonnia ja rakennusjakeessa 20,2 tonnia. Rakennusjakeeseen kuuluu purkamisessa syntyvää sekalaista jätettä, joka ei kuulu metalli- eikä puujakeeseen. Huomattava osa on betonia ja muita rakennusmateriaaleja. Jätteiden sijoitus alkaa kierrätyskelpoisen tavaran erottelulla ja toimittamisella uusiokäyttöön. Metallit, lasi ja muut kierrätyskelpoiset materiaalit toimitetaan kierrätykseen. Ongelmajäte ja kierrätykseen kelpaamaton jäte toimitetaan asianmukaisiin vastaanottopisteisiin.

KW - elderly home

KW - demolition

KW - demolition waste

KW - recycling

M3 - Report

T3 - Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen raportteja

BT - 70-luvun vanhusten asuintalon purkuanalyysi

CY - Lahti

ER -

Tuominen P. 70-luvun vanhusten asuintalon purkuanalyysi. Lahti, 2013. 24 p. (Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen raportteja; No. 1/2013).