Abstract
Vuonna 2000 syntynyt Accelerating Access Initiative (AAI) on julkisen ja
yksityisen sektorin yhteistyöohjelma, jossa mukana ovat UNAIDS, WHO, UNICEF,
UNPF, Maailmanpankki ja kuusi kansainvälistä Iääkeyritystä. Ohjelman
tavoitteena on edistää HIV-potilaiden hoitoa ja Iääkitystä sekä parantaa
heidän saamaansa tukea kehittyvissä maissa. Vaikka Iääkkeiden korkeat hinnat
ovat vain yksi este niiden saatavuuden tiellä, Iääkkeiden hintojen alentaminen
on kuitenkin tärkeä keino saatavuuden parantamisessa. Sen sijaan että AAI
olisi luonut järjestelmän, joka perustuu pakollisiin hinnanalennuksiin
kehittyvissä maissa, AAI vaatii, että jokainen maa neuvottelee jokaisen
lääkkeen hinnan erikseen kunkin osallistuvan kansainvälisen lääkeyrityksen
kanssa. Heinäkuuhun 2003 mennessä kaikkiaan 84 maata oli ilmaissut
kiinnostuksensa osallistua AAI:n toimintaan. Nämä maat ovat UNAIDS:in
avustuksella neuvotelleet yksitellen eri Iääkeyritysten kanssa
antiretroviraalilääkkeiden hinnanalennuksista kansallisten ohjelmien
puitteissa. Vaikka AAI-ohjelma on saavuttanut ensimmäisinä vuosinaan jo selviä
tuloksia, sillä on vielä pitkä matka siihen, etta se voisi muuttaa miljoonien
antiretroviraalilääkitystä tarvitsevien elämää Afrikassa ja muissa
kehittyvissä maissa.
Original language | Finnish |
---|---|
Pages (from-to) | 41-45 |
Journal | Dosis |
Volume | 20 |
Publication status | Published - 2004 |
MoE publication type | B1 Article in a scientific magazine |