Abstract
Aineeton talous on herättänyt viime vuosina paljon kiinnostusta. Taustalla on mm. ympäristökriisi ja pitkään jatkunut heikko talouden kasvu. Aineettomaan talouteen kohdistuukin talouden ja hyvinvoinnin vahvistamisen sekä ympäristöhaittojen vähentämisen näkökulmasta suuria odotuksia. Sen uskotaan yhtä aikaa vauhdittavan talouskehitystä, vähentävän talouden ympäristökuormitusta sekä tuottavan entistä monipuolisempaa hyvinvointia.
Aineettoman talouden idea kuulostaa houkuttelevalta, mutta harvoin pohdimme, mitä se oikeasti tarkoittaa, millaisia aineellisia vaikutuksia sillä voi nimestään huolimatta olla ja miten se voi tuottaa aineetonta hyvinvointia.
Tämän muistion tarkoituksena on tukea aineettomasta taloudesta käytävää keskustelua avaamalla aineettomaan talouteen liittyviä käsitteitä sekä esittelemällä aineettomaan talouteen liittyviä näkökulmia esimerkein. On tärkeää tiedostaa ja hyväksyä että lähes kaikella toiminnallamme on materiaalinen jalanjälki. Samalla on hyvä tunnistaa, millaisilla toimilla sitä voitaisiin vähentää, sekä miten hyvinvointia voitaisiin lisätä jopa aineettomasti.
Muistiossa aineetonta taloutta tarkastellaan taloudellisen toiminnan vaikutusten ja hyötyjen näkökulmasta. Se haastaa pohtimaan, milloin aineeton talous on materiaalisilta vaikutuksiltaan myönteinen ja milloin sen tuottama hyöty on aidosti aineetonta.
Jotta talous voisi toimia maapallon kantokyvyn rajoissa, sen täytyy olla nykyistä huomattavasti aineettomampi. Esimerkit osoittavat, kuinka osa aineettomaan talouden toimintamalleista voikin edistää kestävää kasvua ja hyvinvointia, mutta se vaatii tarkkaa harkintaa ja tasapainoa aineettomien ja aineellisten hyötyjen sekä vaikutusten välillä.
Muistion lopuksi esitämme pohdittavaksi kuusi kysymystä, jotka auttavat panostamaan aineettomuuteen parempaa tulevaisuutta rakentavalla tavalla.

Original language | Finnish |
---|---|
Publisher | SITRA |
Number of pages | 30 |
ISBN (Electronic) | 978-952-347-400-0 |
Publication status | Published - 2025 |
MoE publication type | D4 Published development or research report or study |
Publication series
Series | Sitran muistio |
---|---|
ISSN | 2737-1034 |