@book{68c821d6334040c38b094954746f5113,
title = "Alkolukkokokeilu 2005-2008: Prosessin seuranta",
abstract = "Rattijuopumus on er{\"a}s tieliikenteen suurista vaaratekij{\"o}ist{\"a}. Vuosittain alkoholionnettomuuksissa Suomessa kuolee noin 80 ja loukkaantuu noin 1 000 ihmist{\"a}. Vuonna 2004 rattijuopumuksesta j{\"a}i kiinni 27 000 kuljettajaa. Uutena keinona liikenneturvallisuuden parantamiseksi ja rattijuopumustapausten v{\"a}hent{\"a}miseksi aloitettiin 1.7.2005 Suomessa kolme vuotta kest{\"a}v{\"a} alkolukkokokeilu. Kokeilussa mukana olevat ovat rattijuopumuksesta tuomittuja henkil{\"o}it{\"a}. Kokeilussa olevien henkil{\"o}iden ajokielto on m{\"a}{\"a}r{\"a}tty ehdollisena, kun henkil{\"o} on asennuttanut autoonsa alkolukon ja sitoutunut sen k{\"a}ytt{\"o}{\"o}n vuoden ajan. Lis{\"a}ksi kokeilussa olevien on osallistuttava terveydenhuollon j{\"a}rjest{\"a}m{\"a}{\"a}n p{\"a}ihderiippuvuuden arviointiohjelmaan ja t{\"a}m{\"a}n seurantaan koko kokeilun ajan. T{\"a}ss{\"a} tutkimuksessa on kuvattu alkolukkokokeilun prosessi sen eri osapuolien kannalta. Tutkimusaineisto ker{\"a}ttiin kirjallisuudesta, kyselyll{\"a} alkolukkokokeilussa mukana olleilta kuljettajilta, haastattelemalla prosessin eri vaiheissa mukana olevia viranomaisia ja asiantuntijoita sek{\"a} kahdesta viranomaisille ja asiantuntijoille j{\"a}rjestetyst{\"a} ty{\"o}pajasta. Alkolukkokokeilun prosessista nousi esiin mm. seuraavia ongelma- tai parantamiskohteita: - Tiedonkulku eri tasoilla koettiin puutteelliseksi. Kokeiluun osallistuneet kokivat, ett{\"a} tietoa oli vaikea saada ja toisaalta saatu tieto ei aina ollut riitt{\"a}v{\"a}{\"a}. Viranomaisetkin n{\"a}kiv{\"a}t puutteita keskin{\"a}isess{\"a} tiedonkulussa. Tiedonkulun parantamiseksi korostettiin poliisin roolia varsinkin asiakkaalle tiedottamisessa ja esitettiin s{\"a}{\"a}nn{\"o}llisi{\"a} tapaamisia prosessin viranomaisten kesken. - Aikaviive, joka syntyy rattijuopumuspid{\"a}tyksest{\"a} siihen, kun anomus alkolukkokokeiluun p{\"a}{\"a}syst{\"a} k{\"a}sitell{\"a}{\"a}n k{\"a}r{\"a}j{\"a}oikeudessa. T{\"a}m{\"a} aika saattoi kest{\"a}{\"a} muutaman kuukauden, jonka ajan rattijuopumuksesta ep{\"a}ilty oli joka tapauksessa ajokiellossa. - Terveydenhuollon j{\"a}rjest{\"a}m{\"a}{\"a} p{\"a}ihderiippuvuuden arviointiohjelmaa arvosteltiin kokeiluun sopimattomaksi ja lis{\"a}ksi tehottomaksi. Viranomaisten t{\"a}ytyy jatkossa ainakin kesken{\"a}{\"a}n keskustella p{\"a}ihderiippuvuuden arviointiohjelman sis{\"a}ll{\"o}st{\"a} alkolukkokokeilussa. - Alkolukkokokeilun jatkoseurannassa tulisi tilastollisen analyysin lis{\"a}ksi ker{\"a}t{\"a} my{\"o}s kokemuksia paitsi niilt{\"a} kuljettajilta, jotka k{\"a}viv{\"a}t kokeilun l{\"a}pi moitteetta, my{\"o}s niilt{\"a}, jotka luopuivat tai putosivat kokeilusta.",
keywords = "alkolock, BAIID, DUI, Finland, experiment",
author = "Leif Beilinson and Virpi Britschgi and Jukka L{\"a}hesmaa and Anna Higgins",
year = "2007",
language = "Finnish",
series = "Liikenne- ja viestint{\"a}ministeri{\"o}n julkaisuja",
publisher = "Liikenne- ja viestint{\"a}ministeri{\"o}",
address = "Finland",
}