Abstract
Allianssiurakka on suhteellisen uusi, kasvavaa
mielenkiintoa osakseen saava rakennushankkeen
toteutusmuoto, jonka toimivuudesta esitetään monenlaisia
näkemyksiä. Tästä syystä allianssin toimintalogiikkaa on
syytä selvittää. Tässä julkaisussa raportoitavan työn
tavoitteena onkin määrittää niitä keinoja ja mekanismeja,
jotka allianssiurakassa vaikuttavat sen kykyyn tuottaa
arvoa rahalle. Työssä konstruoidaan vaikutusketjuja
allianssin yksilöityjen perusratkaisujen ja arvoa rahalle
-suhdetta määrittelevien keskeisten tulosalueiden
välillä. Vaikutussuhteiden osalta pyritään tunnistamaan
sekä taloudellista toteutusta edistäviä että sitä
haittaavia tekijöitä.
Tutkimus keskittyi yhteen allianssihankkeeseen ja sen
toimintataparatkaisuihin ja kokemuksiin.
Tapaustutkimushanke oli Tampereen rantatunneli -hanke.
Vaikutusketjuja selvitettiin allianssin (kaikki
sopimusosapuolet kattavan) johtoryhmän kahdeksan jäsenen
haastattelujen avulla. Haastattelut toteutettiin
kaksivaiheisina henkilökohtaisina haastatteluina
systemaattista mallintamismenettelyä hyödyntäen (ns.
kognitiiviset kartat). Tuloksena esitetään haastattelujen
yhdistelmänä tuotettu malli (sosiaalinen kognitiivinen
kartta) ja sen alustavan analyysin esiin nostamat
havainnot.
Tuloksen mukaan allianssiurakka tarjoaa konkreettisen
puitteen, jossa onnistumisen edellytykset ovat
tavanomaista paremmat, kun kyse on haastavista ja paljon
epävarmuutta sisältävistä monimutkaisista hankkeista.
Onnistumista edesauttaa suuri joukko allianssin erilaisia
perusratkaisuja, joista keskeisimpiä ovat kyvykkäiden
palveluntuottajien valinta ja osapuolten yhteinen riskien
kantaminen. Odotettavissa olevissa hyödyissä taas
korostuvat monet laadulliset, ympäristöön ja sidosryhmiin
liittyvät onnistumiset ja tulosvaikutukset. Realistinen
tulosodote on ehkä silti suhteellisesti vielä parempi
aikataulu- ja erityisesti kustannustehokkuuden osalta,
sillä yhdistämällä allianssin käyttö riittävään
liikkumavaraan hankeratkaisuissa voidaan
innovaatiohakuisella toteutusmuodolla parantaa toiminnan
tehokkuutta parhaimmillaan merkittävästi.
Tuotettu näkemys allianssin arvontuoton mekanismeista on
pääpiirteissään yhtenevä kirjallisuudessa esitetyn
argumentaation kanssa. Työn uutuusarvo onkin tarkastelun
kokonaisvaltaisuudessa: yhdistelmämalli (tai -kartta)
kytkee allianssin perusominaisuudet, toimintatavat ja
tulosodotukset kiinteästi toisiinsa noin sadan niitä
kuvaavan käsitteen osalta. Vastaavaa kokonaisvaltaista
systeemikuvausta ei allianssin toimintalogiikasta ole
tiettävästi aiemmin laadittu.
| Translated title of the contribution | Value-creation mechanisms of alliancing: A social cognitive map of executives |
|---|---|
| Original language | Finnish |
| Place of Publication | Espoo |
| Publisher | VTT Technical Research Centre of Finland |
| Number of pages | 86 |
| ISBN (Electronic) | 978-951-38-8389-8 |
| Publication status | Published - 2015 |
| MoE publication type | D4 Published development or research report or study |
Publication series
| Series | VTT Technology |
|---|---|
| Number | 243 |
| ISSN | 2242-1211 |
UN SDGs
This output contributes to the following UN Sustainable Development Goals (SDGs)
-
SDG 9 Industry, Innovation, and Infrastructure
Keywords
- project alliance
- alliancing
- relational contracting
- transport infrastructure
- construction project
- project delivery systems
- fuzzy cognitive mapping
- value for money
Fingerprint
Dive into the research topics of 'Value-creation mechanisms of alliancing: A social cognitive map of executives'. Together they form a unique fingerprint.Cite this
- APA
- Author
- BIBTEX
- Harvard
- Standard
- RIS
- Vancouver