Käytetyn ydinpolttoaineen huollon vaihtoehdot: Pitkäaikaisvarastointi ja transmutaatio

Suomen ydinvoimaloiden tuottama käytetty polttoaine on nykyisten suunnitelmien mukaan tarkoitus loppusijoittaa välivarastoinnin jälkeen syvälle kallioperään sellaisenaan vankkarakenteisiin kapseleihin suljettuna. Tässä selvityksessä tarkastellaan kahta muuta käytetyn ydinpolttoaineen käsittelyn vaihtoehtoa, pitkäaikaisvarastointia ja nukliditransmutaatiota, sekä verrataan niitä suoraan loppusijoitukseen nimenomaan Suomen olosuhteissa. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti vaihtoehtojen lyhyen ja pitkän aikavälin säteily- ja ympäristöturvallisuus sekä tekninen ja taloudellinen toteutettavuus. Viimeisten kymmenen vuoden aikana on useissa maissa käynnistetty uudelleen laajoja tutkimusohjelmia, joissa selvitetään mahdollisuuksia tehostaa jälleenkäsittelyprosessia siten, että käytetystä polttoaineesta erotettaisiin uraanin ja plutoniumin ohella erilleen myös muita aktinideja ja muutamia pitkäikäisiä fissiotuotteita. Erotetut alkuaineet tai niiden vaaralliset isotoopit muunnettaisiin toisiksi nuklideiksi joko tavanomaisissa reaktoreissa tai erityisissä transmutaatiolaitoksissa. Tavoitteena on lyhentää sitä aikaväliä, jonka kuluessa loppusijoitetuista ydinjätteistä voisi aiheutua vaaraa ympäristölle. Kaikissa vaihtoehdoissa tulee kuitenkin varautua ydinjätteiden loppusijoitukseen. Loppusijoitusjärjestelmän toisiaan varmistavien luonnollisten ja teknisten vapautumisesteiden toimiessa suunnitellusti loppusijoituksesta aiheutuvat säteilyhaitat jäävät kaikissa vaihtoehdoissa selvästi turvallisuusvaatimusten mukaisten rajojen alapuolelle. Reaktori- tai kiihdytinpohjaisen transmutaation soveltaminen käytetyn ydinpolttoaineen huoltoon on vielä varhaisessa kehitysvaiheessa. Toistaiseksi ei ole varmuutta, voidaanko tarvittava teknologia kehittää laajamittaisesti sovellettavalle tasolle lähivuosikymmeninä. Yhtenä tärkeänä edellytyksenä teknologian käyttöönotolle on ydinenergian käytön säilyminen merkittävänä tai mieluummin paluu kasvavaksi energian tuotantomuodoksi maailmanlaajuisesti. Tarvittavan teknologian monimutkaisuuden vuoksi ei Suomen suppeassa ydinvoimaohjelmassa ole tässä vaiheessa tarkoituksenmukaista eikä taloudellisesti järkevää perustaa käytetyn polttoaineen huoltoa tämän vaihtoehdon varaan, vaan jatkaa nykyisen ratkaisumallin kehittelyä. Pitkäaikaisvarastointia koskien voidaan todeta, että välivarastointijakso sisältyy jo nykyiseen perusratkaisumalliin, mikä tarjoaa sellaisenaan mahdollisuuden harkita pitkään käytetyn ydinpolttoainehuollon perusstrategioiden, suora loppusijoitus vai jälleenkäsittely, valintaa. Suomessa valittu märkä välivarastointiratkaisu on jatkettavissa huolellisesti valvottuna vielä useita vuosikymmeniä pitempäänkin kuin mitä nyt sisältyy perussuunnitelmaan. Mikäli halutaan korostaa mahdollisuutta loppusijoitusratkaisujen palautettavuuteen, ei nykyisen tietämyksen perusteella ole kuitenkaan järkevää rakentaa eri periaatteella toimivaa valvottua välivarastoa esimerkiksi kallion pintaosiin. Tällainen ratkaisu on edelleen vain tilapäisratkaisu, mikä ei toteuta ydinenergialain vaatimusta sijoittamisesta pysyväksi katsottavalla tavalla Suomeen.