TY - BOOK
T1 - Alueellisen jätehuollon kehittäminen Suomessa
T2 - Matemaattinen malli jätehuoltojärjestelmän suunnittelussa
AU - Salo, Markku
AU - Saarikoski, Kari
PY - 1982
Y1 - 1982
N2 - Julkaisussa tarkastellaan nykyisten
jätehuoltojärjestelmien taloudellisia
kehittämismahdollisnuksia Suomessa. Työssä on käytetty
apuna matemaattista, tietokoneelle ohjelmoitua mallia
(WRAP), joka on kehitetty erityisesti jätehuollon
suunnitteluun.
Tutkimuksessa käytetyt lähtötiedot kerättiin
seutukaavaliitoilta. Tutkimusaineisto sisälsi tiedot koko
maan taajamista ja jätteiden käsittelypaikoista, lukuun
ottamatta Ahvenanmaan maakuntaa ja pohjoisinta Lappia.
Selvityksessä tutkittiin nykyisten ja suunniteltujen
käsittelypaikkojen käyttöä alueellisina
käsittelypaikkoina.
Tutkimuksen tuloksena määritettiin jätehuollon
yhteistoimintaalueet pääasiassa taloudellisin perustein.
Tuloksesta havaitaan, että jätteiden käsittelypaikkojen
määrää voitaisiin huomattavasti vähentää. Tällöin
kuljetusetäisyyksien pidentyessä tulisi osa poistuvista
käsittelypaikoista korvata siirtokuormausasemilla.
Matemaattinen tietokoneelle ohjelmoitu kustannuksia
optimoiva malli havaittiin käyttökelpoiseksi alueellisen
jätehuollon suunnittelussa. Etenkin esisuunnittelun
tasolla, kun mahdollisia vaihtoehtoja on useita,
pystytään mallin avulla nopeasti vertailemaan
vaihtoehtoisia ratkaisuja. Mallilla saatuja tuloksia
tulkittaessa tulee kuitenkin matemaattisten mallien
rajoitukset ottaa huomioon.
AB - Julkaisussa tarkastellaan nykyisten

M3 - Report
SN - 951-38-1487-4
T3 - Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia - Research Reports
BT - Alueellisen jätehuollon kehittäminen Suomessa
PB - VTT Technical Research Centre of Finland
CY - Espoo
ER -