Aluerakentaminen Espoossa ja Vantaalla vuosina 1964-1985: Stadsbygdens utvecklingsdynamik -projektin osaraportti 5

Tutkimuksessa selvitettiin Espoossa ja Vantaalla vuosina 1960 - 1985 laadittuja aluerakentamissopimuksia ja niiden toteutumista. Toteutunutta tilannetta on verrattu alkuperäisiin sopimusehtoihin. Aluerakentamissopimukset ovat olleet Espoossa ja Vantaalla maanomistuksesta riippumatta lähes samanlaisia. Kunnat ovat antaneet maanomistuksesta riippumatta valtuudet alueiden suunnitteluun ja toteutukseen rakentajille, vaikka niillä olisi joillakin alueilla ollut maanomistajana mahdollisuudet vaikuttaa lopputulokseen. Espoon ja Vantaan aluerakentamissopimusalueille oli vuoden 1985 loppuun mennessä rakennettu asuinrakennuksia yhteensä 3 919 000 k-m2, Espooseen 1 637 000 k-m2 ja Vantaalle 2 282 000 k-m2. Aluerakentamisen osuus kuntien koko asuntotuotannosta vuosina 1960 - 1985 on vaihdellut 1970-luvun alun Espoon lähes 80 %:sta ja Vantaan noin 90 %:sta 1980-luvun alun runsaaseen 30 %:iin. Keskimäärin osuus on ollut Espoossa 38,4 % ja Vantaalla 55,5 %. Aluerakentamistuotannosta selvästi suurin osa on ollut kerrostalotuotantoa. Vaikka aluerakentamissopimuksia alunperin perusteltiin kertarakentamisella, on useita alueita rakennettu lähes 20 vuoden ajan. Aluerakentaminen on tehdyn rakennuttajatarkastelun perusteella ns. suurrakentajien hallinnassa. Viiden suurimman rakennuttajan osuus koko aluerakentamistuotannosta vuosina 1966 - 1985 on ollut Espoossa keskimäärin 76,3 % ja Vantaalla 75,9 %. Suurimpien rakennuttajien voidaan väittää pitävän Espoossa ja Vantaalla monopoli- tai oligopoliasemaa aluerakentamistuotannossa. Asuinrakennusten rahoitus- ja hallintomuodoista selvitettiin lähinnä kaikkien vuokra-asuntojen, kunnallisten vuokra-asuntojen ja valtion asuntolainoittamien asuntojen määrää sekä suhteellista osuutta eri aluerakentamiskohteissa. Seudullisesti Itä-Vantaa korostui kaikilla indikaattoreilla tarkasteltaessa alhaisen statuksen alueena. Etelä-Espoossa (erityisesti Tapiolan seudulla) ja Länsi-Vantaalla taas oli vähemmän kunnallisia vuokraasuntoja ja aravalainoitettuja asuntoja kuin muualla keskimäärin. Aluerakentamissopimukset näyttävät siis lisänneen sosiaalista segregaatiota pääkaupunkiseudulla. Rakentajat ovat voineet sijoittaa aravalainoitettua ja vuokra-asuntotuotantoa haluamalleen alueelle. Tällaisia alhaisen statuksen alueita on syntynyt erityisesti kaupungin omistamille alueille.