Aluerakentamissopimukset ja kaavoitus Espoossa ja Vantaalla

Stadsbyggdens utvecklingsdynamik -projektin osaraportti 6

Kimmo Rönkä

Research output: Book/ReportReportProfessional

Abstract

Työssä tutkitaan Espoossa ja Vantaalla laadittuja aluerakentamissopimuksia ja verrataan niitä tehtyihin asemakaavoihin ja asemakaavamuutoksiin. Aluksi tarkastellaan aluerakentamisen historiallisia taustoja ja pohditaan aluerakentamiseen johtaneita tekijöitä. Väkiluvun, asuntorakentamisen, suunnitteluhenkilökunnan, puoluepoliittisen rakenteen ja kaupunkien maanhankinnan kehitys Espoossa ja Vantaalla selvitettiin 1960-luvulta lähtien. Aluerakentamissopimusalueet ryhmiteltiin sopimuskumppanien, maanomistuksen, sopimusten laatimisajankohtien, pinta-alojen, rakennusoikeuksien ja aluetehokkuuksien mukaan. Espoossa on laadittu 27 ja Vantaalla 33 aluerakentamissopimusta vuosina 1966-1988. Aluerakentamista ei voida pitää pelkästään 1960 ja 1970-lukujen ilmiönä, koska yhä nykyään laaditaan aluerakentamissopimuksia. Aluerakentamissopimukset ovat asunto- ja työpaikkaalueiden jyrkän alueellisen eron takia osaltaan vaikuttaneet pääkaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen segregoitumiseen. Asemakaavoituksessa yleisten rakennusten tontit ovat olleet alisteisia asuntorakentamiseen painottuvalle aluerakentamiselle. Asemakaavamuutosten merkittävimpänä aloitteentekijänä olivat rakentajat, jolloin taustalle tuli esiin erityisesti rakentajien pyrkimys voiton maksimointiin. Sopimusten mukaiset rakennusoikeudet on yleensä ylitetty asemakaavoissa. Jos rakennusoikeus on jäänyt alle sovitun, puuttuva määrä rakennusoikeutta on luovutettu joko rakentajan omistamalta lisäalueelta tai kaupungin omistamilta mailta. Juridisesti aluerakentamissopimusta on pidetty yksityisoikoudellisena sopimuksena, jossa kohtuullisuusharkinta ja yhteistyövelvollisuus ovat latistaneet kaupunkien vaikutusmahdollisuudet rakentamisen ohjailussa. 1960-luvulla aluerakentamissopimuksia tehtiin jopa ilman maankäyttösuunnitelmia. Aluerakentamissopimusjärjestelmässä eniten suunnittelua ovat ohjanneet aluerakentamissopimukset, sitten asemakaavoitus ja vähiten yleiskaavoitus. Aluerakentamisessa on muodostunut ns. rakentajien kaavamonipoli. Uusista mahdollisista maapolitiikan tehostamiskeinoista huolimatta aluerakentamiselle on vaihtoehtoja (esim. lunastus), sillä jo nykyisellä lainsäädännöllä olisi mahdollista muuttaa perustajaurakointiin perustuvaa rakentamiskäytäntöä.
Original languageFinnish
Place of PublicationEspoo
PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
Number of pages236
ISBN (Print)951-38-3456-5
Publication statusPublished - 1989
MoE publication typeNot Eligible

Publication series

NameTiedotteita / Valtion teknillinen tutkimuskeskus
PublisherVTT
No.1062
ISSN (Print)0358-5085

Fingerprint

Tuli
research projects
urbanization
towns
planning

Keywords

  • urban planning
  • land use
  • urban areas

Cite this

Rönkä, K. (1989). Aluerakentamissopimukset ja kaavoitus Espoossa ja Vantaalla: Stadsbyggdens utvecklingsdynamik -projektin osaraportti 6. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland. Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita, No. 1062
Rönkä, Kimmo. / Aluerakentamissopimukset ja kaavoitus Espoossa ja Vantaalla : Stadsbyggdens utvecklingsdynamik -projektin osaraportti 6. Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 1989. 236 p. (Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita; No. 1062).
@book{38dc8f4be8e04fd38bf072483a995147,
title = "Aluerakentamissopimukset ja kaavoitus Espoossa ja Vantaalla: Stadsbyggdens utvecklingsdynamik -projektin osaraportti 6",
abstract = "Ty{\"o}ss{\"a} tutkitaan Espoossa ja Vantaalla laadittuja aluerakentamissopimuksia ja verrataan niit{\"a} tehtyihin asemakaavoihin ja asemakaavamuutoksiin. Aluksi tarkastellaan aluerakentamisen historiallisia taustoja ja pohditaan aluerakentamiseen johtaneita tekij{\"o}it{\"a}. V{\"a}kiluvun, asuntorakentamisen, suunnitteluhenkil{\"o}kunnan, puoluepoliittisen rakenteen ja kaupunkien maanhankinnan kehitys Espoossa ja Vantaalla selvitettiin 1960-luvulta l{\"a}htien. Aluerakentamissopimusalueet ryhmiteltiin sopimuskumppanien, maanomistuksen, sopimusten laatimisajankohtien, pinta-alojen, rakennusoikeuksien ja aluetehokkuuksien mukaan. Espoossa on laadittu 27 ja Vantaalla 33 aluerakentamissopimusta vuosina 1966-1988. Aluerakentamista ei voida pit{\"a}{\"a} pelk{\"a}st{\"a}{\"a}n 1960 ja 1970-lukujen ilmi{\"o}n{\"a}, koska yh{\"a} nyky{\"a}{\"a}n laaditaan aluerakentamissopimuksia. Aluerakentamissopimukset ovat asunto- ja ty{\"o}paikkaalueiden jyrk{\"a}n alueellisen eron takia osaltaan vaikuttaneet p{\"a}{\"a}kaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen segregoitumiseen. Asemakaavoituksessa yleisten rakennusten tontit ovat olleet alisteisia asuntorakentamiseen painottuvalle aluerakentamiselle. Asemakaavamuutosten merkitt{\"a}vimp{\"a}n{\"a} aloitteentekij{\"a}n{\"a} olivat rakentajat, jolloin taustalle tuli esiin erityisesti rakentajien pyrkimys voiton maksimointiin. Sopimusten mukaiset rakennusoikeudet on yleens{\"a} ylitetty asemakaavoissa. Jos rakennusoikeus on j{\"a}{\"a}nyt alle sovitun, puuttuva m{\"a}{\"a}r{\"a} rakennusoikeutta on luovutettu joko rakentajan omistamalta lis{\"a}alueelta tai kaupungin omistamilta mailta. Juridisesti aluerakentamissopimusta on pidetty yksityisoikoudellisena sopimuksena, jossa kohtuullisuusharkinta ja yhteisty{\"o}velvollisuus ovat latistaneet kaupunkien vaikutusmahdollisuudet rakentamisen ohjailussa. 1960-luvulla aluerakentamissopimuksia tehtiin jopa ilman maank{\"a}ytt{\"o}suunnitelmia. Aluerakentamissopimusj{\"a}rjestelm{\"a}ss{\"a} eniten suunnittelua ovat ohjanneet aluerakentamissopimukset, sitten asemakaavoitus ja v{\"a}hiten yleiskaavoitus. Aluerakentamisessa on muodostunut ns. rakentajien kaavamonipoli. Uusista mahdollisista maapolitiikan tehostamiskeinoista huolimatta aluerakentamiselle on vaihtoehtoja (esim. lunastus), sill{\"a} jo nykyisell{\"a} lains{\"a}{\"a}d{\"a}nn{\"o}ll{\"a} olisi mahdollista muuttaa perustajaurakointiin perustuvaa rakentamisk{\"a}yt{\"a}nt{\"o}{\"a}.",
keywords = "urban planning, land use, urban areas",
author = "Kimmo R{\"o}nk{\"a}",
year = "1989",
language = "Finnish",
isbn = "951-38-3456-5",
series = "Tiedotteita / Valtion teknillinen tutkimuskeskus",
publisher = "VTT Technical Research Centre of Finland",
number = "1062",
address = "Finland",

}

Rönkä, K 1989, Aluerakentamissopimukset ja kaavoitus Espoossa ja Vantaalla: Stadsbyggdens utvecklingsdynamik -projektin osaraportti 6. Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita, no. 1062, VTT Technical Research Centre of Finland, Espoo.

Aluerakentamissopimukset ja kaavoitus Espoossa ja Vantaalla : Stadsbyggdens utvecklingsdynamik -projektin osaraportti 6. / Rönkä, Kimmo.

Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 1989. 236 p. (Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita; No. 1062).

Research output: Book/ReportReportProfessional

TY - BOOK

T1 - Aluerakentamissopimukset ja kaavoitus Espoossa ja Vantaalla

T2 - Stadsbyggdens utvecklingsdynamik -projektin osaraportti 6

AU - Rönkä, Kimmo

PY - 1989

Y1 - 1989

N2 - Työssä tutkitaan Espoossa ja Vantaalla laadittuja aluerakentamissopimuksia ja verrataan niitä tehtyihin asemakaavoihin ja asemakaavamuutoksiin. Aluksi tarkastellaan aluerakentamisen historiallisia taustoja ja pohditaan aluerakentamiseen johtaneita tekijöitä. Väkiluvun, asuntorakentamisen, suunnitteluhenkilökunnan, puoluepoliittisen rakenteen ja kaupunkien maanhankinnan kehitys Espoossa ja Vantaalla selvitettiin 1960-luvulta lähtien. Aluerakentamissopimusalueet ryhmiteltiin sopimuskumppanien, maanomistuksen, sopimusten laatimisajankohtien, pinta-alojen, rakennusoikeuksien ja aluetehokkuuksien mukaan. Espoossa on laadittu 27 ja Vantaalla 33 aluerakentamissopimusta vuosina 1966-1988. Aluerakentamista ei voida pitää pelkästään 1960 ja 1970-lukujen ilmiönä, koska yhä nykyään laaditaan aluerakentamissopimuksia. Aluerakentamissopimukset ovat asunto- ja työpaikkaalueiden jyrkän alueellisen eron takia osaltaan vaikuttaneet pääkaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen segregoitumiseen. Asemakaavoituksessa yleisten rakennusten tontit ovat olleet alisteisia asuntorakentamiseen painottuvalle aluerakentamiselle. Asemakaavamuutosten merkittävimpänä aloitteentekijänä olivat rakentajat, jolloin taustalle tuli esiin erityisesti rakentajien pyrkimys voiton maksimointiin. Sopimusten mukaiset rakennusoikeudet on yleensä ylitetty asemakaavoissa. Jos rakennusoikeus on jäänyt alle sovitun, puuttuva määrä rakennusoikeutta on luovutettu joko rakentajan omistamalta lisäalueelta tai kaupungin omistamilta mailta. Juridisesti aluerakentamissopimusta on pidetty yksityisoikoudellisena sopimuksena, jossa kohtuullisuusharkinta ja yhteistyövelvollisuus ovat latistaneet kaupunkien vaikutusmahdollisuudet rakentamisen ohjailussa. 1960-luvulla aluerakentamissopimuksia tehtiin jopa ilman maankäyttösuunnitelmia. Aluerakentamissopimusjärjestelmässä eniten suunnittelua ovat ohjanneet aluerakentamissopimukset, sitten asemakaavoitus ja vähiten yleiskaavoitus. Aluerakentamisessa on muodostunut ns. rakentajien kaavamonipoli. Uusista mahdollisista maapolitiikan tehostamiskeinoista huolimatta aluerakentamiselle on vaihtoehtoja (esim. lunastus), sillä jo nykyisellä lainsäädännöllä olisi mahdollista muuttaa perustajaurakointiin perustuvaa rakentamiskäytäntöä.

AB - Työssä tutkitaan Espoossa ja Vantaalla laadittuja aluerakentamissopimuksia ja verrataan niitä tehtyihin asemakaavoihin ja asemakaavamuutoksiin. Aluksi tarkastellaan aluerakentamisen historiallisia taustoja ja pohditaan aluerakentamiseen johtaneita tekijöitä. Väkiluvun, asuntorakentamisen, suunnitteluhenkilökunnan, puoluepoliittisen rakenteen ja kaupunkien maanhankinnan kehitys Espoossa ja Vantaalla selvitettiin 1960-luvulta lähtien. Aluerakentamissopimusalueet ryhmiteltiin sopimuskumppanien, maanomistuksen, sopimusten laatimisajankohtien, pinta-alojen, rakennusoikeuksien ja aluetehokkuuksien mukaan. Espoossa on laadittu 27 ja Vantaalla 33 aluerakentamissopimusta vuosina 1966-1988. Aluerakentamista ei voida pitää pelkästään 1960 ja 1970-lukujen ilmiönä, koska yhä nykyään laaditaan aluerakentamissopimuksia. Aluerakentamissopimukset ovat asunto- ja työpaikkaalueiden jyrkän alueellisen eron takia osaltaan vaikuttaneet pääkaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen segregoitumiseen. Asemakaavoituksessa yleisten rakennusten tontit ovat olleet alisteisia asuntorakentamiseen painottuvalle aluerakentamiselle. Asemakaavamuutosten merkittävimpänä aloitteentekijänä olivat rakentajat, jolloin taustalle tuli esiin erityisesti rakentajien pyrkimys voiton maksimointiin. Sopimusten mukaiset rakennusoikeudet on yleensä ylitetty asemakaavoissa. Jos rakennusoikeus on jäänyt alle sovitun, puuttuva määrä rakennusoikeutta on luovutettu joko rakentajan omistamalta lisäalueelta tai kaupungin omistamilta mailta. Juridisesti aluerakentamissopimusta on pidetty yksityisoikoudellisena sopimuksena, jossa kohtuullisuusharkinta ja yhteistyövelvollisuus ovat latistaneet kaupunkien vaikutusmahdollisuudet rakentamisen ohjailussa. 1960-luvulla aluerakentamissopimuksia tehtiin jopa ilman maankäyttösuunnitelmia. Aluerakentamissopimusjärjestelmässä eniten suunnittelua ovat ohjanneet aluerakentamissopimukset, sitten asemakaavoitus ja vähiten yleiskaavoitus. Aluerakentamisessa on muodostunut ns. rakentajien kaavamonipoli. Uusista mahdollisista maapolitiikan tehostamiskeinoista huolimatta aluerakentamiselle on vaihtoehtoja (esim. lunastus), sillä jo nykyisellä lainsäädännöllä olisi mahdollista muuttaa perustajaurakointiin perustuvaa rakentamiskäytäntöä.

KW - urban planning

KW - land use

KW - urban areas

M3 - Report

SN - 951-38-3456-5

T3 - Tiedotteita / Valtion teknillinen tutkimuskeskus

BT - Aluerakentamissopimukset ja kaavoitus Espoossa ja Vantaalla

PB - VTT Technical Research Centre of Finland

CY - Espoo

ER -

Rönkä K. Aluerakentamissopimukset ja kaavoitus Espoossa ja Vantaalla: Stadsbyggdens utvecklingsdynamik -projektin osaraportti 6. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland, 1989. 236 p. (Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita; No. 1062).