Aravavuokratalojen menotalous

Pertti Takkunen

Research output: Book/ReportReport

Abstract

Tutkimuksessa tarkastellaan aravavuokratalojen hoitokulujen hajontaa ja siihen vaikuttavia tekijöitä vuoden 1984 kustannustasossa. Aineisto perustuu 209 aravavuokratalosta tehtyyn kyselyyn. Kohteena olevat kiinteistöt valittiin siten, että puolet niistä oli suurten hoitokulujen taloja ja puolet pienten hoitokulujen taloja. Hoitokuluhajontaan etsittiin syitä vertailemalla suurten ja pienten hoitokulujen vuokratalojen ominaisuuksia ja isännöitsijöiden antamia arvioita. Kerrostaloissa hoitokulut olivat pienimmillään yhteensä 0,31 mk/hm2 kuukaudessa ja suurimmillaan 22 mk/hm2 kuukaudessa. Keskiarvo oli 8,44 mk/hm2 kuukaudessa. Ääripäissä hajontaa aiheuttavat mm. talon käyttötarkoitus, kustannusten erilaiset kirjaustavat ja se, missä määrin asukkaat osallistuvat kiinteistön hoitoon. Huomattavia eroja syntyy myös siitä, kuinka paljon rakennuksessa on yhteisiä tiloja (kellarit, varastot yms.). Rakenteellisesti ja organisatorisesti samanlaisia taloja kuului sekä suurten että pienten hoitokulujen ryhmään. Isännöitsijöiden arvioista saatiin viitteitä siitä, että hoitoon ja hoitokuluihin vaikuttavat myös taloyhteisön inhimilliset tekijät.
Original languageFinnish
Place of PublicationEspoo
PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
Number of pages118
ISBN (Print)951-38-3631-2
Publication statusPublished - 1990
MoE publication typeNot Eligible

Publication series

SeriesValtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita
Number1080
ISSN0358-5085

Keywords

  • residential buildings
  • dwellings
  • housing
  • rents
  • subvention
  • economic surveys
  • management
  • maintenance
  • expenses
  • cost analysis
  • taxes

Cite this