Asuntosprinklaus Suomessa: Vaikuttavuuden arviointi. Osa 2

VTT:ssä on vuodesta 2006 lähtien ollut meneillään asuntosprinklausta käsittelevä hankekokonaisuus, jonka päätavoitteena on arvioida, voidaanko palokuolemien ja loukkaantumisten määrää Suomessa vähentää merkittävästi asuntosprinklauksella. Hankkeen toisessa osassa toteutettiin mittava koesarja, jossa todennettiin paitsi tavanomaisten asuntosprinklerien suorituskyky, myös uudempaan sammutuslaitetekniikkaan, erityisesti vesisumuun, perustuvien järjestelmien suorituskyky henkilöturvallisuussovelluksissa. Toisessa osassa tarkasteltiin myös alustavasti asuntosprinklauksen kustannuslaskentaa. Koesarjaan osallistuneet sammutusjärjestelmät edustivat laajaa kirjoa vesipohjaisia sammutusjärjestelmiä. Mukana oli tavanomaisia asuntosprinklereitä, matala- ja korkeapaineisia vesisumujärjestelmiä, liikuteltavia järjestelmiä, sekä järjestelmiä, joiden laukeaminen perustui tavanomaisten lasikapselien asemesta paloilmaisimiin. Osa sammutusjärjestelmistä oli tarkoitettu nimenomaan henkilösuojaukseen, kun taas osa oli suunniteltu suorituskyvyltään samantasoiseksi kuin OH1-sprinklerijärjestelmä. Yhteistä kaikille järjestelmille oli, että testitilassa oli asennettuna yksi ainoa suutin. Kaikki järjestelmät käyttivät sammutteena pelkkää vettä. Johtopäätökset sammutusjärjestelmien suorituskyvystä perustuivat kokeiden aikana suoritettuihin kaasun lämpötilan, kaasupitoisuuksien sekä savun tiheyden mittauksiin. Kustakin paloskenaariosta toteutettiin vertailun vuoksi myös ns. vapaapalo, jossa seurattiin miten palo etenee samoja palokuormia käyttäen tilanteessa, jossa tilaan ei ole asennettu sammutusjärjestelmää. Kokeissa kaikki sammutusjärjestelmät rajoittivat kaasulämpötiloja koetilassa niin alas, että tilan yleissyttyminen olisi käynyt mahdottomaksi, samoin palon leviäminen koetilan ulkopuolelle käytävään. Myös ihmiselle haitallisten kaasujen pitoisuudet rajoittuivat niin alas, että henkilöturvallisuus huoneessa ei vaarantunut, ja poistumiseen oli riittävästi aikaa. Kustannuslaskennassa keskityttiin tarkastelemaan ainoastaan kustannuslaskelman yhtä osa-aluetta, kustannus-hyötysuhdetta. Tarkastelu on rajattu pientaloon, ja useat laskelman lähtöarvoista on valittu koko rakennuskantaa ja koko väestöä koskevien tunnuslukujen perusteella. Näin ollen tarkastelu ei erottele esimerkiksi sitä, minkä tyyppisellä alueella pientalo sijaitsee, millainen geometria rakennuksessa on, kuinka paljon ihmisiä rakennuksessa asuu tai mitkä ovat heidän mahdollisuutensa poistua palon sattuessa. Valituilla numeroarvoilla suoritettu analyysi osoittaa, että esimerkkitapauksessa pientalon varustaminen henkilösuojaukseen tarkoitetulla automaattisella sammutusjärjestelmällä ei ole kustannustehokasta, ellei sammutusjärjestelmien asennuskustannuksia saada merkittävästi pienennettyä. Laskelmaan tulee kuitenkin suhtautua esimerkinomaisena. Kokonaisvaltaisempi tulos voidaan saada laajentamalla tarkastelu koskemaan useita rakennustyyppejä ja valitsemaan laskelmien lähtöarvot vain näihin rakennuksiin ja niissä asuviin ihmisiin perustuen. Samoin tarkastelu tulisi laajentaa käsittämään laadulliset vaikutukset.