Kustannustehokkaat keskikaideratkaisut

Translated title of the contribution: Cost-effective middle barrier solutions

Klas Hytönen, Harri Peltola

    Research output: Book/ReportReport

    Abstract

    Keskikaiteet on tutkimuksissa todettu erittäin kustannustehokkaaksi tavaksi vähentää vilkasliikenteisten kaksikaistaisten pääteiden vakavia liikenneonnettomuuksia. Tämän työn tavoitteena oli selvittää keskikaideteistä erityisesti Ruotsissa saatuja kokemuksia sekä mahdollisuuksia tehdä turvallisuutta kustannustehokkaasti parantavia keskikaideratkaisuja Suomen tieverkolle. Ruotsissa keskikaiteita rakennettiin aluksi leveille pääteille, mutta sittemmin keskikaiteista on saatu hyviä kokemuksia myös kapeammilla teillä. Ruotsin keskikaidehankkeissa on keskitytty liikenneturvallisuuden kannalta olennaiseen eli keskikaiteen rakentamiseen. Keskikaidejaksojen nopeusrajoituksia on usein nostettu, mutta silti turvallisuus on parantunut selvästi. Toisaalta Ruotsin ratkaisut eivät kaikilta osin täytä Suomen vaatimuksia ja käytäntöjä esimerkiksi näkemien ja liittymien osalta. Keskikaiteiden mahdollisuuksia Suomessa kartoitettiin onnettomuustarkasteluilla. Käytännössä arvioitiin mm. kaikille Euroopan laajuiseen tieverkkoon kuuluville tiejaksoille nykyiset onnettomuuskustannukset ilman liikenneturvallisuustoimenpiteitä, jotta keskikaidejaksojen paikat voidaan valita turvallisuusperusteisesti. Johtopäätöksenä liikennekuolemia voitaisiin Suomessakin vähentää erittäin kustannustehokkaasti rakentamalla halpoja keskikaidejaksoja maaseudun kaksikaistaisille pääteille, joilla on suuret onnettomuuskustannukset. Suomessa tulisi entistä rohkeammin tehdä ruotsalaisia kokemuksia hyödyntäviä keskikaidejaksoja ja seurata niiden vaikutuksia systemaattisesti.
    Translated title of the contributionCost-effective middle barrier solutions
    Original languageFinnish
    Number of pages31
    Publication statusPublished - 2016
    MoE publication typeD4 Published development or research report or study

    Publication series

    SeriesLiikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä
    Volume2/2016
    ISSN1798-6656

    Keywords

    • traffic safety
    • traffic accident
    • middle barries
    • costs

    Fingerprint Dive into the research topics of 'Cost-effective middle barrier solutions'. Together they form a unique fingerprint.

  • Cite this

    Hytönen, K., & Peltola, H. (2016). Kustannustehokkaat keskikaideratkaisut. Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä, Vol.. 2/2016 http://www.doria.fi/handle/10024/121927