Bioenergian tuotanto- ja käyttöketjut sekä niiden suorat työllisyysvaikutukset

Translated title of the contribution: Direct employment effects of bioenergy production and use

Petri Halonen, Satu Helynen, Martti Flyktman, Esa Kallio, Markku Kallio, Teuvo Paappanen, Pirkko Vesterinen

Research output: Book/ReportReportProfessional

Abstract

Kauppa- ja teollisuusministeriön Uusiutuvan energian edistämisohjelman työryhmän ehdottamana tavoitteena on kasvattaa bioenergian käyttö vuoteen 2010 mennessä 350 PJ:een, mikä tarkoittaa käytön lisääntymistä vuoden 2001 tasosta noin 30 %. Turpeelle ei tuotantotavoitteita ehdoteta, mutta tuotannon arvioidaan prosentuaalisesti pysyvän nykyisellä tasollaan eli noin 6 %:ssa. Tämä merkitsee noin 85 PJ:n käyttöä vuonna 2010, eli myös turpeen käyttö lisääntyy jonkin verran. Tällä hetkellä kotimaisten polttoaineiden tuotannon työllistävyys on 4 200 henkilötyövuotta. Vuosikymmenen loppuun mennessä tuotanto- ja käyttömäärien kasvaessa tulee alan työllistävyys olemaan noin 6 600 henkilötyövuotta. Määrällisesti eniten työllistävät turve- ja metsähaketuotanto. Uusina energialähteinä tulevat mukaan biokaasun ja peltobiomassojen laajamittainen tuotanto sekä kokonaan uutena alueena biopolttonesteet. Kotimaisia polttoaineita käyttävät laitokset työllistävät tällä hetkellä 2 800 henkilöä ja vuosikymmenen loppuun mennessä luku nousee 2 900 henkilötyövuoteen, joten niiden käytön työllistävyyden nettolisäys jää käyttöpaikoilla vähäiseksi. Bioenergia-alan laitevalmistuksen ja viennin on arvioitu lisääntyvän merkittävästi nykyisestä vuosikymmenen loppuun mennessä, ja siten myös laitevalmistuksen työllistävä vaikutus noussee. Laiteviennin arvioidaan kasvavan miljardiin euroon lähivuosina, ja sen myötä välitön työllistävyys saattaa nousta yli 8 500 henkilötyövuoteen.
Original languageFinnish
Place of PublicationEspoo
PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
Number of pages57
ISBN (Electronic)951-38-6195-3
ISBN (Print)951-38-6194-5
Publication statusPublished - 2003
MoE publication typeNot Eligible

Publication series

NameVTT Tiedotteita - Research Notes
PublisherVTT
No.2219
ISSN (Print)1235-0605
ISSN (Electronic)1455-0865

Keywords

  • employment
  • bioenergy
  • wood fuels
  • REF
  • agrobiomass
  • biofuels
  • biogas
  • energy peat
  • energy production
  • power plants

Cite this

Halonen, P., Helynen, S., Flyktman, M., Kallio, E., Kallio, M., Paappanen, T., & Vesterinen, P. (2003). Bioenergian tuotanto- ja käyttöketjut sekä niiden suorat työllisyysvaikutukset. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland. VTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes, No. 2219
Halonen, Petri ; Helynen, Satu ; Flyktman, Martti ; Kallio, Esa ; Kallio, Markku ; Paappanen, Teuvo ; Vesterinen, Pirkko. / Bioenergian tuotanto- ja käyttöketjut sekä niiden suorat työllisyysvaikutukset. Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 2003. 57 p. (VTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes; No. 2219).
@book{272de22d14084b7eb291f8e421dd9039,
title = "Bioenergian tuotanto- ja k{\"a}ytt{\"o}ketjut sek{\"a} niiden suorat ty{\"o}llisyysvaikutukset",
abstract = "Kauppa- ja teollisuusministeri{\"o}n Uusiutuvan energian edist{\"a}misohjelman ty{\"o}ryhm{\"a}n ehdottamana tavoitteena on kasvattaa bioenergian k{\"a}ytt{\"o} vuoteen 2010 menness{\"a} 350 PJ:een, mik{\"a} tarkoittaa k{\"a}yt{\"o}n lis{\"a}{\"a}ntymist{\"a} vuoden 2001 tasosta noin 30 {\%}. Turpeelle ei tuotantotavoitteita ehdoteta, mutta tuotannon arvioidaan prosentuaalisesti pysyv{\"a}n nykyisell{\"a} tasollaan eli noin 6 {\%}:ssa. T{\"a}m{\"a} merkitsee noin 85 PJ:n k{\"a}ytt{\"o}{\"a} vuonna 2010, eli my{\"o}s turpeen k{\"a}ytt{\"o} lis{\"a}{\"a}ntyy jonkin verran. T{\"a}ll{\"a} hetkell{\"a} kotimaisten polttoaineiden tuotannon ty{\"o}llist{\"a}vyys on 4 200 henkil{\"o}ty{\"o}vuotta. Vuosikymmenen loppuun menness{\"a} tuotanto- ja k{\"a}ytt{\"o}m{\"a}{\"a}rien kasvaessa tulee alan ty{\"o}llist{\"a}vyys olemaan noin 6 600 henkil{\"o}ty{\"o}vuotta. M{\"a}{\"a}r{\"a}llisesti eniten ty{\"o}llist{\"a}v{\"a}t turve- ja mets{\"a}haketuotanto. Uusina energial{\"a}htein{\"a} tulevat mukaan biokaasun ja peltobiomassojen laajamittainen tuotanto sek{\"a} kokonaan uutena alueena biopolttonesteet. Kotimaisia polttoaineita k{\"a}ytt{\"a}v{\"a}t laitokset ty{\"o}llist{\"a}v{\"a}t t{\"a}ll{\"a} hetkell{\"a} 2 800 henkil{\"o}{\"a} ja vuosikymmenen loppuun menness{\"a} luku nousee 2 900 henkil{\"o}ty{\"o}vuoteen, joten niiden k{\"a}yt{\"o}n ty{\"o}llist{\"a}vyyden nettolis{\"a}ys j{\"a}{\"a} k{\"a}ytt{\"o}paikoilla v{\"a}h{\"a}iseksi. Bioenergia-alan laitevalmistuksen ja viennin on arvioitu lis{\"a}{\"a}ntyv{\"a}n merkitt{\"a}v{\"a}sti nykyisest{\"a} vuosikymmenen loppuun menness{\"a}, ja siten my{\"o}s laitevalmistuksen ty{\"o}llist{\"a}v{\"a} vaikutus noussee. Laiteviennin arvioidaan kasvavan miljardiin euroon l{\"a}hivuosina, ja sen my{\"o}t{\"a} v{\"a}lit{\"o}n ty{\"o}llist{\"a}vyys saattaa nousta yli 8 500 henkil{\"o}ty{\"o}vuoteen.",
keywords = "employment, bioenergy, wood fuels, REF, agrobiomass, biofuels, biogas, energy peat, energy production, power plants",
author = "Petri Halonen and Satu Helynen and Martti Flyktman and Esa Kallio and Markku Kallio and Teuvo Paappanen and Pirkko Vesterinen",
year = "2003",
language = "Finnish",
isbn = "951-38-6194-5",
series = "VTT Tiedotteita - Research Notes",
publisher = "VTT Technical Research Centre of Finland",
number = "2219",
address = "Finland",

}

Halonen, P, Helynen, S, Flyktman, M, Kallio, E, Kallio, M, Paappanen, T & Vesterinen, P 2003, Bioenergian tuotanto- ja käyttöketjut sekä niiden suorat työllisyysvaikutukset. VTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes, no. 2219, VTT Technical Research Centre of Finland, Espoo.

Bioenergian tuotanto- ja käyttöketjut sekä niiden suorat työllisyysvaikutukset. / Halonen, Petri; Helynen, Satu; Flyktman, Martti; Kallio, Esa; Kallio, Markku; Paappanen, Teuvo; Vesterinen, Pirkko.

Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 2003. 57 p. (VTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes; No. 2219).

Research output: Book/ReportReportProfessional

TY - BOOK

T1 - Bioenergian tuotanto- ja käyttöketjut sekä niiden suorat työllisyysvaikutukset

AU - Halonen, Petri

AU - Helynen, Satu

AU - Flyktman, Martti

AU - Kallio, Esa

AU - Kallio, Markku

AU - Paappanen, Teuvo

AU - Vesterinen, Pirkko

PY - 2003

Y1 - 2003

N2 - Kauppa- ja teollisuusministeriön Uusiutuvan energian edistämisohjelman työryhmän ehdottamana tavoitteena on kasvattaa bioenergian käyttö vuoteen 2010 mennessä 350 PJ:een, mikä tarkoittaa käytön lisääntymistä vuoden 2001 tasosta noin 30 %. Turpeelle ei tuotantotavoitteita ehdoteta, mutta tuotannon arvioidaan prosentuaalisesti pysyvän nykyisellä tasollaan eli noin 6 %:ssa. Tämä merkitsee noin 85 PJ:n käyttöä vuonna 2010, eli myös turpeen käyttö lisääntyy jonkin verran. Tällä hetkellä kotimaisten polttoaineiden tuotannon työllistävyys on 4 200 henkilötyövuotta. Vuosikymmenen loppuun mennessä tuotanto- ja käyttömäärien kasvaessa tulee alan työllistävyys olemaan noin 6 600 henkilötyövuotta. Määrällisesti eniten työllistävät turve- ja metsähaketuotanto. Uusina energialähteinä tulevat mukaan biokaasun ja peltobiomassojen laajamittainen tuotanto sekä kokonaan uutena alueena biopolttonesteet. Kotimaisia polttoaineita käyttävät laitokset työllistävät tällä hetkellä 2 800 henkilöä ja vuosikymmenen loppuun mennessä luku nousee 2 900 henkilötyövuoteen, joten niiden käytön työllistävyyden nettolisäys jää käyttöpaikoilla vähäiseksi. Bioenergia-alan laitevalmistuksen ja viennin on arvioitu lisääntyvän merkittävästi nykyisestä vuosikymmenen loppuun mennessä, ja siten myös laitevalmistuksen työllistävä vaikutus noussee. Laiteviennin arvioidaan kasvavan miljardiin euroon lähivuosina, ja sen myötä välitön työllistävyys saattaa nousta yli 8 500 henkilötyövuoteen.

AB - Kauppa- ja teollisuusministeriön Uusiutuvan energian edistämisohjelman työryhmän ehdottamana tavoitteena on kasvattaa bioenergian käyttö vuoteen 2010 mennessä 350 PJ:een, mikä tarkoittaa käytön lisääntymistä vuoden 2001 tasosta noin 30 %. Turpeelle ei tuotantotavoitteita ehdoteta, mutta tuotannon arvioidaan prosentuaalisesti pysyvän nykyisellä tasollaan eli noin 6 %:ssa. Tämä merkitsee noin 85 PJ:n käyttöä vuonna 2010, eli myös turpeen käyttö lisääntyy jonkin verran. Tällä hetkellä kotimaisten polttoaineiden tuotannon työllistävyys on 4 200 henkilötyövuotta. Vuosikymmenen loppuun mennessä tuotanto- ja käyttömäärien kasvaessa tulee alan työllistävyys olemaan noin 6 600 henkilötyövuotta. Määrällisesti eniten työllistävät turve- ja metsähaketuotanto. Uusina energialähteinä tulevat mukaan biokaasun ja peltobiomassojen laajamittainen tuotanto sekä kokonaan uutena alueena biopolttonesteet. Kotimaisia polttoaineita käyttävät laitokset työllistävät tällä hetkellä 2 800 henkilöä ja vuosikymmenen loppuun mennessä luku nousee 2 900 henkilötyövuoteen, joten niiden käytön työllistävyyden nettolisäys jää käyttöpaikoilla vähäiseksi. Bioenergia-alan laitevalmistuksen ja viennin on arvioitu lisääntyvän merkittävästi nykyisestä vuosikymmenen loppuun mennessä, ja siten myös laitevalmistuksen työllistävä vaikutus noussee. Laiteviennin arvioidaan kasvavan miljardiin euroon lähivuosina, ja sen myötä välitön työllistävyys saattaa nousta yli 8 500 henkilötyövuoteen.

KW - employment

KW - bioenergy

KW - wood fuels

KW - REF

KW - agrobiomass

KW - biofuels

KW - biogas

KW - energy peat

KW - energy production

KW - power plants

M3 - Report

SN - 951-38-6194-5

T3 - VTT Tiedotteita - Research Notes

BT - Bioenergian tuotanto- ja käyttöketjut sekä niiden suorat työllisyysvaikutukset

PB - VTT Technical Research Centre of Finland

CY - Espoo

ER -

Halonen P, Helynen S, Flyktman M, Kallio E, Kallio M, Paappanen T et al. Bioenergian tuotanto- ja käyttöketjut sekä niiden suorat työllisyysvaikutukset. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland, 2003. 57 p. (VTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes; No. 2219).