Kuljettajakäyttäytyminen kolmessa tasa-arvoisessa taajamaliittymässä

Translated title of the contribution: Drivers behaviour at three junctions in an urban area

Risto Kulmala, Tarja Auranen, Matti Heinonen

Research output: Book/ReportReportProfessional

Abstract

Tutkimuksessa tarkasteltiin kuljettajien ajokäyttäytymistä kolmessa tasa-arvoisessa liittymässä Helsingissä. Tutkimus tehtiin yhteistyönä Liikenneturvan ja Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen (VTT) kesken liikenneministeriön toimeksiannosta. Tavoitteena oli selvittää riskikäyttäytymisen yleisyyttä ja siihen vaikuttavia tekijöitä liittymäajossa. Aineisto sisälsi 2 399 autoilijan ajamisen liittymän poikki. Suurin osa kuljettajista käyttäytyi liittymäajossa liikennesääntöjen mukaan turvalliseen tapaan: 80 % katsoi päätään kääntäen oikealle, vain muutama kuljettaja ylitti 50 km/h:n nopeusrajoituksen, suoraan ajavista vajaat 2 % hyväksyi alle 2,5 sekunnin pituisen aikavälin etuajo-oikeutetussa liikennevirrassa ja vajaalle 5 %:lle turvamarginaali jäi liittymän poikki ajettaessa alle 1,5 sekunnin. Silti oli huolestuttavaa, että joka viides kuljettaja jätti katsomatta oikealle päätään kääntämällä ja suuri osa kuljettajista tuli liittymään suuremmalla nopeudella kuin näissä liittymissä turvalliseksi arvioitu 20-30 km/h. Riskikäyttäytyminen ilmeni liittymään tultaessa suurena ajonopeutena ja tarkkaamattomuutena sivukadun liikenteen suhteen sekä itse liittymässä lyhyiden aikavälien hyväksymisenä. Seurauksena oli lyhyitä turvamarginaaleja, liikennerikkomuksia ja vaaratilanteita. Riskikäyttäytymisessä oli selviä liittymäkohtaisia eroja, jotka pääosin ilmeisesti aiheutuivat ns. psykologisen etuajo-oikeuden kokemisen eroista. Johtopäätöksenä tutkimuksesta esitetään, että jos liittymässä havaitaan psykologinen etuajo-oikeus, on liittymän liikenneturvallisuuden kannalta parasta merkitä väistämisvelvollisuus liittymässä liikennemerkein. Ongelmana on se, että kärkikolmiot sivukaduilla aiempien tutkimusten mukaan lisäävät etuajo-oikeutetulla kadulla käytettäviä nopeuksia ja tällä tavoin vaarantavat ainakin jalankulkijoiden kadunylityksiä etuajo-oikeutetun kadun poikki. Tutkituista tienkäyttäjien ominaisuuksista kuljettajan sukupuolella näytti olevan eniten yhteyttä riskikäyttäytymiseen. Naiset ajoivat liittymään miehiä pienemmillä nopeuksilla ja myös pysähtyivät useammin ennen liittymään ajoa. Erot eivät todennäköisesti riipu pelkästään kuljettajan sukupuolesta, vaan ajokokemuksen yms. tekijöiden eroista mies- ja naiskuljettajien välillä.
Original languageFinnish
Place of PublicationEspoo
PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
Number of pages70
ISBN (Print)951-38-3817-X
Publication statusPublished - 1990
MoE publication typeNot Eligible

Publication series

NameTiedotteita / Valtion teknillinen tutkimuskeskus
PublisherVTT
No.1168
ISSN (Print)0358-5085

Fingerprint

Tuli
urban areas

Keywords

  • junction
  • traffic safety
  • vehicular traffic
  • streets
  • velocity

Cite this

Kulmala, R., Auranen, T., & Heinonen, M. (1990). Kuljettajakäyttäytyminen kolmessa tasa-arvoisessa taajamaliittymässä. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland. Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita, No. 1168
Kulmala, Risto ; Auranen, Tarja ; Heinonen, Matti. / Kuljettajakäyttäytyminen kolmessa tasa-arvoisessa taajamaliittymässä. Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 1990. 70 p. (Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita; No. 1168).
@book{c903c0cc2ab94aed8a0783db76f6c3b4,
title = "Kuljettajak{\"a}ytt{\"a}ytyminen kolmessa tasa-arvoisessa taajamaliittym{\"a}ss{\"a}",
abstract = "Tutkimuksessa tarkasteltiin kuljettajien ajok{\"a}ytt{\"a}ytymist{\"a} kolmessa tasa-arvoisessa liittym{\"a}ss{\"a} Helsingiss{\"a}. Tutkimus tehtiin yhteisty{\"o}n{\"a} Liikenneturvan ja Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen (VTT) kesken liikenneministeri{\"o}n toimeksiannosta. Tavoitteena oli selvitt{\"a}{\"a} riskik{\"a}ytt{\"a}ytymisen yleisyytt{\"a} ja siihen vaikuttavia tekij{\"o}it{\"a} liittym{\"a}ajossa. Aineisto sis{\"a}lsi 2 399 autoilijan ajamisen liittym{\"a}n poikki. Suurin osa kuljettajista k{\"a}ytt{\"a}ytyi liittym{\"a}ajossa liikennes{\"a}{\"a}nt{\"o}jen mukaan turvalliseen tapaan: 80 {\%} katsoi p{\"a}{\"a}t{\"a}{\"a}n k{\"a}{\"a}nt{\"a}en oikealle, vain muutama kuljettaja ylitti 50 km/h:n nopeusrajoituksen, suoraan ajavista vajaat 2 {\%} hyv{\"a}ksyi alle 2,5 sekunnin pituisen aikav{\"a}lin etuajo-oikeutetussa liikennevirrassa ja vajaalle 5 {\%}:lle turvamarginaali j{\"a}i liittym{\"a}n poikki ajettaessa alle 1,5 sekunnin. Silti oli huolestuttavaa, ett{\"a} joka viides kuljettaja j{\"a}tti katsomatta oikealle p{\"a}{\"a}t{\"a}{\"a}n k{\"a}{\"a}nt{\"a}m{\"a}ll{\"a} ja suuri osa kuljettajista tuli liittym{\"a}{\"a}n suuremmalla nopeudella kuin n{\"a}iss{\"a} liittymiss{\"a} turvalliseksi arvioitu 20-30 km/h. Riskik{\"a}ytt{\"a}ytyminen ilmeni liittym{\"a}{\"a}n tultaessa suurena ajonopeutena ja tarkkaamattomuutena sivukadun liikenteen suhteen sek{\"a} itse liittym{\"a}ss{\"a} lyhyiden aikav{\"a}lien hyv{\"a}ksymisen{\"a}. Seurauksena oli lyhyit{\"a} turvamarginaaleja, liikennerikkomuksia ja vaaratilanteita. Riskik{\"a}ytt{\"a}ytymisess{\"a} oli selvi{\"a} liittym{\"a}kohtaisia eroja, jotka p{\"a}{\"a}osin ilmeisesti aiheutuivat ns. psykologisen etuajo-oikeuden kokemisen eroista. Johtop{\"a}{\"a}t{\"o}ksen{\"a} tutkimuksesta esitet{\"a}{\"a}n, ett{\"a} jos liittym{\"a}ss{\"a} havaitaan psykologinen etuajo-oikeus, on liittym{\"a}n liikenneturvallisuuden kannalta parasta merkit{\"a} v{\"a}ist{\"a}misvelvollisuus liittym{\"a}ss{\"a} liikennemerkein. Ongelmana on se, ett{\"a} k{\"a}rkikolmiot sivukaduilla aiempien tutkimusten mukaan lis{\"a}{\"a}v{\"a}t etuajo-oikeutetulla kadulla k{\"a}ytett{\"a}vi{\"a} nopeuksia ja t{\"a}ll{\"a} tavoin vaarantavat ainakin jalankulkijoiden kadunylityksi{\"a} etuajo-oikeutetun kadun poikki. Tutkituista tienk{\"a}ytt{\"a}jien ominaisuuksista kuljettajan sukupuolella n{\"a}ytti olevan eniten yhteytt{\"a} riskik{\"a}ytt{\"a}ytymiseen. Naiset ajoivat liittym{\"a}{\"a}n miehi{\"a} pienemmill{\"a} nopeuksilla ja my{\"o}s pys{\"a}htyiv{\"a}t useammin ennen liittym{\"a}{\"a}n ajoa. Erot eiv{\"a}t todenn{\"a}k{\"o}isesti riipu pelk{\"a}st{\"a}{\"a}n kuljettajan sukupuolesta, vaan ajokokemuksen yms. tekij{\"o}iden eroista mies- ja naiskuljettajien v{\"a}lill{\"a}.",
keywords = "junction, traffic safety, vehicular traffic, streets, velocity",
author = "Risto Kulmala and Tarja Auranen and Matti Heinonen",
year = "1990",
language = "Finnish",
isbn = "951-38-3817-X",
series = "Tiedotteita / Valtion teknillinen tutkimuskeskus",
publisher = "VTT Technical Research Centre of Finland",
number = "1168",
address = "Finland",

}

Kulmala, R, Auranen, T & Heinonen, M 1990, Kuljettajakäyttäytyminen kolmessa tasa-arvoisessa taajamaliittymässä. Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita, no. 1168, VTT Technical Research Centre of Finland, Espoo.

Kuljettajakäyttäytyminen kolmessa tasa-arvoisessa taajamaliittymässä. / Kulmala, Risto; Auranen, Tarja; Heinonen, Matti.

Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 1990. 70 p. (Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita; No. 1168).

Research output: Book/ReportReportProfessional

TY - BOOK

T1 - Kuljettajakäyttäytyminen kolmessa tasa-arvoisessa taajamaliittymässä

AU - Kulmala, Risto

AU - Auranen, Tarja

AU - Heinonen, Matti

PY - 1990

Y1 - 1990

N2 - Tutkimuksessa tarkasteltiin kuljettajien ajokäyttäytymistä kolmessa tasa-arvoisessa liittymässä Helsingissä. Tutkimus tehtiin yhteistyönä Liikenneturvan ja Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen (VTT) kesken liikenneministeriön toimeksiannosta. Tavoitteena oli selvittää riskikäyttäytymisen yleisyyttä ja siihen vaikuttavia tekijöitä liittymäajossa. Aineisto sisälsi 2 399 autoilijan ajamisen liittymän poikki. Suurin osa kuljettajista käyttäytyi liittymäajossa liikennesääntöjen mukaan turvalliseen tapaan: 80 % katsoi päätään kääntäen oikealle, vain muutama kuljettaja ylitti 50 km/h:n nopeusrajoituksen, suoraan ajavista vajaat 2 % hyväksyi alle 2,5 sekunnin pituisen aikavälin etuajo-oikeutetussa liikennevirrassa ja vajaalle 5 %:lle turvamarginaali jäi liittymän poikki ajettaessa alle 1,5 sekunnin. Silti oli huolestuttavaa, että joka viides kuljettaja jätti katsomatta oikealle päätään kääntämällä ja suuri osa kuljettajista tuli liittymään suuremmalla nopeudella kuin näissä liittymissä turvalliseksi arvioitu 20-30 km/h. Riskikäyttäytyminen ilmeni liittymään tultaessa suurena ajonopeutena ja tarkkaamattomuutena sivukadun liikenteen suhteen sekä itse liittymässä lyhyiden aikavälien hyväksymisenä. Seurauksena oli lyhyitä turvamarginaaleja, liikennerikkomuksia ja vaaratilanteita. Riskikäyttäytymisessä oli selviä liittymäkohtaisia eroja, jotka pääosin ilmeisesti aiheutuivat ns. psykologisen etuajo-oikeuden kokemisen eroista. Johtopäätöksenä tutkimuksesta esitetään, että jos liittymässä havaitaan psykologinen etuajo-oikeus, on liittymän liikenneturvallisuuden kannalta parasta merkitä väistämisvelvollisuus liittymässä liikennemerkein. Ongelmana on se, että kärkikolmiot sivukaduilla aiempien tutkimusten mukaan lisäävät etuajo-oikeutetulla kadulla käytettäviä nopeuksia ja tällä tavoin vaarantavat ainakin jalankulkijoiden kadunylityksiä etuajo-oikeutetun kadun poikki. Tutkituista tienkäyttäjien ominaisuuksista kuljettajan sukupuolella näytti olevan eniten yhteyttä riskikäyttäytymiseen. Naiset ajoivat liittymään miehiä pienemmillä nopeuksilla ja myös pysähtyivät useammin ennen liittymään ajoa. Erot eivät todennäköisesti riipu pelkästään kuljettajan sukupuolesta, vaan ajokokemuksen yms. tekijöiden eroista mies- ja naiskuljettajien välillä.

AB - Tutkimuksessa tarkasteltiin kuljettajien ajokäyttäytymistä kolmessa tasa-arvoisessa liittymässä Helsingissä. Tutkimus tehtiin yhteistyönä Liikenneturvan ja Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen (VTT) kesken liikenneministeriön toimeksiannosta. Tavoitteena oli selvittää riskikäyttäytymisen yleisyyttä ja siihen vaikuttavia tekijöitä liittymäajossa. Aineisto sisälsi 2 399 autoilijan ajamisen liittymän poikki. Suurin osa kuljettajista käyttäytyi liittymäajossa liikennesääntöjen mukaan turvalliseen tapaan: 80 % katsoi päätään kääntäen oikealle, vain muutama kuljettaja ylitti 50 km/h:n nopeusrajoituksen, suoraan ajavista vajaat 2 % hyväksyi alle 2,5 sekunnin pituisen aikavälin etuajo-oikeutetussa liikennevirrassa ja vajaalle 5 %:lle turvamarginaali jäi liittymän poikki ajettaessa alle 1,5 sekunnin. Silti oli huolestuttavaa, että joka viides kuljettaja jätti katsomatta oikealle päätään kääntämällä ja suuri osa kuljettajista tuli liittymään suuremmalla nopeudella kuin näissä liittymissä turvalliseksi arvioitu 20-30 km/h. Riskikäyttäytyminen ilmeni liittymään tultaessa suurena ajonopeutena ja tarkkaamattomuutena sivukadun liikenteen suhteen sekä itse liittymässä lyhyiden aikavälien hyväksymisenä. Seurauksena oli lyhyitä turvamarginaaleja, liikennerikkomuksia ja vaaratilanteita. Riskikäyttäytymisessä oli selviä liittymäkohtaisia eroja, jotka pääosin ilmeisesti aiheutuivat ns. psykologisen etuajo-oikeuden kokemisen eroista. Johtopäätöksenä tutkimuksesta esitetään, että jos liittymässä havaitaan psykologinen etuajo-oikeus, on liittymän liikenneturvallisuuden kannalta parasta merkitä väistämisvelvollisuus liittymässä liikennemerkein. Ongelmana on se, että kärkikolmiot sivukaduilla aiempien tutkimusten mukaan lisäävät etuajo-oikeutetulla kadulla käytettäviä nopeuksia ja tällä tavoin vaarantavat ainakin jalankulkijoiden kadunylityksiä etuajo-oikeutetun kadun poikki. Tutkituista tienkäyttäjien ominaisuuksista kuljettajan sukupuolella näytti olevan eniten yhteyttä riskikäyttäytymiseen. Naiset ajoivat liittymään miehiä pienemmillä nopeuksilla ja myös pysähtyivät useammin ennen liittymään ajoa. Erot eivät todennäköisesti riipu pelkästään kuljettajan sukupuolesta, vaan ajokokemuksen yms. tekijöiden eroista mies- ja naiskuljettajien välillä.

KW - junction

KW - traffic safety

KW - vehicular traffic

KW - streets

KW - velocity

M3 - Report

SN - 951-38-3817-X

T3 - Tiedotteita / Valtion teknillinen tutkimuskeskus

BT - Kuljettajakäyttäytyminen kolmessa tasa-arvoisessa taajamaliittymässä

PB - VTT Technical Research Centre of Finland

CY - Espoo

ER -

Kulmala R, Auranen T, Heinonen M. Kuljettajakäyttäytyminen kolmessa tasa-arvoisessa taajamaliittymässä. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland, 1990. 70 p. (Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita; No. 1168).