Ekotaajaman suunnitteluperiaatteet

Åsa Nystedt, Mari Sepponen, Mikko Virtanen

    Research output: Book/ReportReport

    Abstract

    Julkaisussa esitetään menetelmiä ja työkaluja energiatehokkaan alueen suunnittelulle. Kohdealueina ovat kuusi kuntaa Jyväskylän seudulta: Jyväskylä, Jämsä, Kannonkoski, Petäjävesi, Multia ja Toivakka. Projektissa tehtiin energiaselvitykset näissä kunnissa sijaitseville pilottialueille. Tässä raportissa esitetään energia-analyysien yleiset johtopäätökset, tarkemmat pilottikohtaiset laskelmat ovat omissa raporteissaan. Alueen energiatehokkuuteen vaikuttavat pääosin rakennusten kuluttama energia, energiatuotantotavat ja liikenne. Myös ihmisten käyttäytymisellä on merkittävä vaikutus alueen energiankulutukseen. Raportissa on keskitytty suunnitteluratkaisuihin, joihin voidaan vaikuttaa kaupunkisuunnittelulla asemakaavatasolla. Merkittävä rajaus työssä oli keskittyä ainoastaan alueen sisällä tehtäviin ratkaisuihin. Tämä valinta rajaa pois suurimman osan liikenteen vaikutuksista. On kuitenkin todettava, että alueen sijainti on äärimmäisen tärkeää energiatehokkuuden kannalta. Alueen liikenteen päästöjä voidaan vähentää suunnittelemalla alueita, joissa päivittäin käytetyt palvelut ovat asukkaiden lähellä. Tämä voi kuitenkin olla erittäin haastavaa harvaan asutulla alueilla maaseudulla. Rakennusten kuluttamaan energiaan voidaan vaikuttaa kaavassa energialuokituksen avulla. Kaavassa voidaan vaatia uusille rakennuksille rakennusmääräyksiä tiukempia energialuokkia. Rakennusvalvonnan tärkeänä tehtävänä on ohjeistaa rakentajia energiatehokkaaseen rakentamiseen. Monet seikat vaikuttavat sopivimman energialähteen valintaan. Kaavassa voidaan määrätä kaukolämpöön liittymisestä. Muita energiantuotantotapoja voidaan suositella ja rakennusvalvonta voi aktiivisesti tuoda esille niiden mahdollisuudet. Projektissa kehitetty alueellinen energialuokitus-työkalu soveltuu erilaisten kaavaratkaisujen energiatehokkuuden vertailuun. Työkalun tarkoituksena on nopeuttaa ja helpottaa kaavaratkaisujen vertailua. Työkalua on tarkoitus käyttää ensisijaisesti vertailemaan erilaisia kaava- ja energiaratkaisuja samalla alueella. Työkalun antamat tulokset ja energialuokat eivät kuitenkaan suoraan sovellu erilaisten alueiden keskinäiseen vertailuun. Ekotaajama-alueet sijaitsevat maaseudulla, ja ne ovat tyypillisesti hyvin pientalovaltaisia. Tämä johtuu asukkaiden halusta asua pientaloissa harvaan asutulla alueella. Samasta syystä maaseudulla asuessa olisi vaikeaa pärjätä ilman omaa autoa. Nämä lähtökohdat on hyväksyttävä. Ne poissulkevat joitain ekokaupunkien suunnitteluperiaatteita, mutta on kuitenkin olemassa paljon asioita, joita ekotaajamassa voidaan ja kannattaa tehdä, jotta alueet ja taajamat olisivat houkuttelevampia ja energia- sekä ekotehokkaampia.
    Original languageFinnish
    Place of PublicationEspoo
    PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
    Number of pages59
    ISBN (Electronic)978-951-38-38-7838-2
    Publication statusPublished - 2012
    MoE publication typeNot Eligible

    Publication series

    SeriesVTT Technology
    Number24
    ISSN2242-1211

    Keywords

    • energy efficiency
    • renewableenergy
    • city planning
    • planning tool

    Cite this