Elintarviketoksikologinen riskinarviointi: Kirjallisuuskatsaus

Leena Tikkanen, Yrjö Mälkki

Research output: Book/ReportReport

Abstract

Ravinnon toksikologinen turvallisuus on nykyään keskeinen ravitsemukseen liittyvä seikka ja vilkkaan julkisen keskustelun kohde. Tässä työssä käsitellään ravinnon toksisten tekijöiden lähteitä ja niiden aiheuttamia vaikutuksia. Keskeiseksi nousee syöpä, jonka katsotaan nykyään aiheuttavan n. 20 % teollistuneiden maiden kuolemantapauksista. Ennusteiden mukaan syöpään sairastuvien määrä tulee edelleen lisääntymään. Elintapojen ja erityisesti ravinnon vaikutus syövän syntyyn on ollut voimakkaasti esillä, on mm. esitetty, että ravinto aiheuttaisi n. 35 % syöpätapauksista Viime vuosina elintarviketoksikologinen kirjallisuus on keskittynyt lähes yksinomaan elintarvikkeiden karsinogeenisten ja mutageenisten tekijöiden esiintymisen selvittämiseen. Tässä kirjallisuuskatsauksessa käsitellään ravinnon mutageeneja ja karsinogeeneja ravintoaineryhmittäin suomalaisesta näkökulmasta. Katsauksen perusteella voidaan tietyin varauksin päätellä, ettei suomalaisessa ravinnossa ole mutageenisuuden tai karsinogeenisuuden kannalta mitään suurta erityisongelmaa, joka poikkeaisi ratkaisevasti muiden teollistuneiden maiden vastaavista kysymyksistä. Tutkimusta ehdotetaan kuitenkin suunnattavaksi proteiinipitoisten elintarvikkeiden kuumennustuloksiin, rasvan hapettumistuloksiin ja kahvin mutageenisiin yhdisteisiin.
Original languageFinnish
Place of PublicationEspoo
PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
Number of pages80
ISBN (Print)951-38-2872-7
Publication statusPublished - 1987
MoE publication typeNot Eligible

Publication series

SeriesValtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita
Number701
ISSN0358-5085

Keywords

  • food
  • toxicology
  • mutagens
  • carcinogens

Cite this

Tikkanen, L., & Mälkki, Y. (1987). Elintarviketoksikologinen riskinarviointi: Kirjallisuuskatsaus. VTT Technical Research Centre of Finland. Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita, No. 701