Fossiiliset polttoainevarat ja -markkinat

Research output: Book/ReportReport

Abstract

Julkaisussa esitellään arvioita fossiilisten polttoaineiden, eli öljyn, hiilen ja maakaasun reserveistä ja resursseista, tuotannosta ja kulutuksesta sekä polttoainemarkkinoiden kehityksistä. Reservien riittävyys kasvavallakin kysynnällä on yli 40 vuotta sekä öljyllä että maakaasulla, ja hiilellä reilusti yli sata vuotta. Otettaessa myös resurssit mukaan polttoainevaroihin, saadaan satojen vuosien riittävyydet. Toisaalta VTT:n skenaariolaskelmien perusteella öljyn tuotanto nykyisellä infrastruktuurilla kääntyisi laskuun jo vuoden 2020 tienoilla ja kaasulla vuoden 2040 tienoilla. Kehittyvän Aasian energian kysynnän voimakkaan kasvun myötä fossiilisten polttoaineiden hyödyntäminen jatkuu entistä suurempana. Euroopassa eri direktiivit ajavat kulutusta pois varsinkin hiilestä ja öljystä. Maakaasun tuotantoteknologiassa viime vuosikymmenellä tapahtuneet merkittävät läpimurrot ovat muuttaneet arvioita maakaasuresursseista ja eritoten maakaasun epäkonventionaalisista varoista. Esimerkiksi liuskekaasun hyödyntäminen on kasvanut voimakkaasti Yhdysvalloissa, kun sekä tekniikka on kehittynyt että liuskekaasu on osoittautunut tuotantokustannuksiltaan yllättävän edulliseksi. Liuskekaasun käyttöönoton myötä kaasun markkinahintataso onkin laskenut Yhdysvalloissa. Liuskekaasusta ei kuitenkaan välttämättä tule Euroopalle merkittävää tekijää epäedullisten sekä geologisten, ympäristöllisten, lainsäädännöllisten ja kustannuksellisten olosuhteiden vuoksi. Liuskekaasusta voi kuitenkin tulla entistä tuontiriippuvamman EU:n maakaasukäytön kasvun katalyytti. Yleisesti fossiilisilla polttoaineilla kalliimpien reservien ja resurssien käyt-töönoton myötä hinnankorotuspaine kasvaa. Euroopassa sekä energian käytön tehostaminen ja vähentäminen että siirtyminen entistä enemmän uusiutuviin energialähteisiin vähentänee fossiilisten polttoaineiden käyttöä nykyisestä vuoteen 2050 mennessä. Toisaalta vaikka fossiilisten polttoaineiden tuotantoon ja käyttöön liittyy useita epävarmuustekijöitä, säilyttänevät fossiiliset energialähteet merkittävän aseman maailman energianhuollossa myös pitkällä aikavälillä.
Original languageFinnish
Place of PublicationEspoo
PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
Number of pages113
ISBN (Electronic)978-951-38-7843-6
Publication statusPublished - 2012
MoE publication typeNot Eligible

Publication series

SeriesVTT Technology
Number28
ISSN2242-1211

Keywords

  • fuel reserves
  • fossil fuel resources
  • fossil fuels
  • oil reserves
  • coal reserves
  • natural gas reserves
  • Asian energy
  • oil markets
  • gas markets

Cite this

Ruska, M., Koljonen, T., & Koreneff, G. (2012). Fossiiliset polttoainevarat ja -markkinat. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland. VTT Technology, No. 28
Ruska, Maija ; Koljonen, Tiina ; Koreneff, Göran. / Fossiiliset polttoainevarat ja -markkinat. Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 2012. 113 p. (VTT Technology; No. 28).
@book{f79a8ab7dd6a45338fd6efddd30d84e1,
title = "Fossiiliset polttoainevarat ja -markkinat",
abstract = "Julkaisussa esitell{\"a}{\"a}n arvioita fossiilisten polttoaineiden, eli {\"o}ljyn, hiilen ja maakaasun reserveist{\"a} ja resursseista, tuotannosta ja kulutuksesta sek{\"a} polttoainemarkkinoiden kehityksist{\"a}. Reservien riitt{\"a}vyys kasvavallakin kysynn{\"a}ll{\"a} on yli 40 vuotta sek{\"a} {\"o}ljyll{\"a} ett{\"a} maakaasulla, ja hiilell{\"a} reilusti yli sata vuotta. Otettaessa my{\"o}s resurssit mukaan polttoainevaroihin, saadaan satojen vuosien riitt{\"a}vyydet. Toisaalta VTT:n skenaariolaskelmien perusteella {\"o}ljyn tuotanto nykyisell{\"a} infrastruktuurilla k{\"a}{\"a}ntyisi laskuun jo vuoden 2020 tienoilla ja kaasulla vuoden 2040 tienoilla. Kehittyv{\"a}n Aasian energian kysynn{\"a}n voimakkaan kasvun my{\"o}t{\"a} fossiilisten polttoaineiden hy{\"o}dynt{\"a}minen jatkuu entist{\"a} suurempana. Euroopassa eri direktiivit ajavat kulutusta pois varsinkin hiilest{\"a} ja {\"o}ljyst{\"a}. Maakaasun tuotantoteknologiassa viime vuosikymmenell{\"a} tapahtuneet merkitt{\"a}v{\"a}t l{\"a}pimurrot ovat muuttaneet arvioita maakaasuresursseista ja eritoten maakaasun ep{\"a}konventionaalisista varoista. Esimerkiksi liuskekaasun hy{\"o}dynt{\"a}minen on kasvanut voimakkaasti Yhdysvalloissa, kun sek{\"a} tekniikka on kehittynyt ett{\"a} liuskekaasu on osoittautunut tuotantokustannuksiltaan yll{\"a}tt{\"a}v{\"a}n edulliseksi. Liuskekaasun k{\"a}ytt{\"o}{\"o}noton my{\"o}t{\"a} kaasun markkinahintataso onkin laskenut Yhdysvalloissa. Liuskekaasusta ei kuitenkaan v{\"a}ltt{\"a}m{\"a}tt{\"a} tule Euroopalle merkitt{\"a}v{\"a}{\"a} tekij{\"a}{\"a} ep{\"a}edullisten sek{\"a} geologisten, ymp{\"a}rist{\"o}llisten, lains{\"a}{\"a}d{\"a}nn{\"o}llisten ja kustannuksellisten olosuhteiden vuoksi. Liuskekaasusta voi kuitenkin tulla entist{\"a} tuontiriippuvamman EU:n maakaasuk{\"a}yt{\"o}n kasvun katalyytti. Yleisesti fossiilisilla polttoaineilla kalliimpien reservien ja resurssien k{\"a}yt-t{\"o}{\"o}noton my{\"o}t{\"a} hinnankorotuspaine kasvaa. Euroopassa sek{\"a} energian k{\"a}yt{\"o}n tehostaminen ja v{\"a}hent{\"a}minen ett{\"a} siirtyminen entist{\"a} enemm{\"a}n uusiutuviin energial{\"a}hteisiin v{\"a}hent{\"a}nee fossiilisten polttoaineiden k{\"a}ytt{\"o}{\"a} nykyisest{\"a} vuoteen 2050 menness{\"a}. Toisaalta vaikka fossiilisten polttoaineiden tuotantoon ja k{\"a}ytt{\"o}{\"o}n liittyy useita ep{\"a}varmuustekij{\"o}it{\"a}, s{\"a}ilytt{\"a}nev{\"a}t fossiiliset energial{\"a}hteet merkitt{\"a}v{\"a}n aseman maailman energianhuollossa my{\"o}s pitk{\"a}ll{\"a} aikav{\"a}lill{\"a}.",
keywords = "fuel reserves, fossil fuel resources, fossil fuels, oil reserves, coal reserves, natural gas reserves, Asian energy, oil markets, gas markets",
author = "Maija Ruska and Tiina Koljonen and G{\"o}ran Koreneff",
note = "Project: 38142",
year = "2012",
language = "Finnish",
series = "VTT Technology",
publisher = "VTT Technical Research Centre of Finland",
number = "28",
address = "Finland",

}

Ruska, M, Koljonen, T & Koreneff, G 2012, Fossiiliset polttoainevarat ja -markkinat. VTT Technology, no. 28, VTT Technical Research Centre of Finland, Espoo.

Fossiiliset polttoainevarat ja -markkinat. / Ruska, Maija; Koljonen, Tiina; Koreneff, Göran.

Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 2012. 113 p. (VTT Technology; No. 28).

Research output: Book/ReportReport

TY - BOOK

T1 - Fossiiliset polttoainevarat ja -markkinat

AU - Ruska, Maija

AU - Koljonen, Tiina

AU - Koreneff, Göran

N1 - Project: 38142

PY - 2012

Y1 - 2012

N2 - Julkaisussa esitellään arvioita fossiilisten polttoaineiden, eli öljyn, hiilen ja maakaasun reserveistä ja resursseista, tuotannosta ja kulutuksesta sekä polttoainemarkkinoiden kehityksistä. Reservien riittävyys kasvavallakin kysynnällä on yli 40 vuotta sekä öljyllä että maakaasulla, ja hiilellä reilusti yli sata vuotta. Otettaessa myös resurssit mukaan polttoainevaroihin, saadaan satojen vuosien riittävyydet. Toisaalta VTT:n skenaariolaskelmien perusteella öljyn tuotanto nykyisellä infrastruktuurilla kääntyisi laskuun jo vuoden 2020 tienoilla ja kaasulla vuoden 2040 tienoilla. Kehittyvän Aasian energian kysynnän voimakkaan kasvun myötä fossiilisten polttoaineiden hyödyntäminen jatkuu entistä suurempana. Euroopassa eri direktiivit ajavat kulutusta pois varsinkin hiilestä ja öljystä. Maakaasun tuotantoteknologiassa viime vuosikymmenellä tapahtuneet merkittävät läpimurrot ovat muuttaneet arvioita maakaasuresursseista ja eritoten maakaasun epäkonventionaalisista varoista. Esimerkiksi liuskekaasun hyödyntäminen on kasvanut voimakkaasti Yhdysvalloissa, kun sekä tekniikka on kehittynyt että liuskekaasu on osoittautunut tuotantokustannuksiltaan yllättävän edulliseksi. Liuskekaasun käyttöönoton myötä kaasun markkinahintataso onkin laskenut Yhdysvalloissa. Liuskekaasusta ei kuitenkaan välttämättä tule Euroopalle merkittävää tekijää epäedullisten sekä geologisten, ympäristöllisten, lainsäädännöllisten ja kustannuksellisten olosuhteiden vuoksi. Liuskekaasusta voi kuitenkin tulla entistä tuontiriippuvamman EU:n maakaasukäytön kasvun katalyytti. Yleisesti fossiilisilla polttoaineilla kalliimpien reservien ja resurssien käyt-töönoton myötä hinnankorotuspaine kasvaa. Euroopassa sekä energian käytön tehostaminen ja vähentäminen että siirtyminen entistä enemmän uusiutuviin energialähteisiin vähentänee fossiilisten polttoaineiden käyttöä nykyisestä vuoteen 2050 mennessä. Toisaalta vaikka fossiilisten polttoaineiden tuotantoon ja käyttöön liittyy useita epävarmuustekijöitä, säilyttänevät fossiiliset energialähteet merkittävän aseman maailman energianhuollossa myös pitkällä aikavälillä.

AB - Julkaisussa esitellään arvioita fossiilisten polttoaineiden, eli öljyn, hiilen ja maakaasun reserveistä ja resursseista, tuotannosta ja kulutuksesta sekä polttoainemarkkinoiden kehityksistä. Reservien riittävyys kasvavallakin kysynnällä on yli 40 vuotta sekä öljyllä että maakaasulla, ja hiilellä reilusti yli sata vuotta. Otettaessa myös resurssit mukaan polttoainevaroihin, saadaan satojen vuosien riittävyydet. Toisaalta VTT:n skenaariolaskelmien perusteella öljyn tuotanto nykyisellä infrastruktuurilla kääntyisi laskuun jo vuoden 2020 tienoilla ja kaasulla vuoden 2040 tienoilla. Kehittyvän Aasian energian kysynnän voimakkaan kasvun myötä fossiilisten polttoaineiden hyödyntäminen jatkuu entistä suurempana. Euroopassa eri direktiivit ajavat kulutusta pois varsinkin hiilestä ja öljystä. Maakaasun tuotantoteknologiassa viime vuosikymmenellä tapahtuneet merkittävät läpimurrot ovat muuttaneet arvioita maakaasuresursseista ja eritoten maakaasun epäkonventionaalisista varoista. Esimerkiksi liuskekaasun hyödyntäminen on kasvanut voimakkaasti Yhdysvalloissa, kun sekä tekniikka on kehittynyt että liuskekaasu on osoittautunut tuotantokustannuksiltaan yllättävän edulliseksi. Liuskekaasun käyttöönoton myötä kaasun markkinahintataso onkin laskenut Yhdysvalloissa. Liuskekaasusta ei kuitenkaan välttämättä tule Euroopalle merkittävää tekijää epäedullisten sekä geologisten, ympäristöllisten, lainsäädännöllisten ja kustannuksellisten olosuhteiden vuoksi. Liuskekaasusta voi kuitenkin tulla entistä tuontiriippuvamman EU:n maakaasukäytön kasvun katalyytti. Yleisesti fossiilisilla polttoaineilla kalliimpien reservien ja resurssien käyt-töönoton myötä hinnankorotuspaine kasvaa. Euroopassa sekä energian käytön tehostaminen ja vähentäminen että siirtyminen entistä enemmän uusiutuviin energialähteisiin vähentänee fossiilisten polttoaineiden käyttöä nykyisestä vuoteen 2050 mennessä. Toisaalta vaikka fossiilisten polttoaineiden tuotantoon ja käyttöön liittyy useita epävarmuustekijöitä, säilyttänevät fossiiliset energialähteet merkittävän aseman maailman energianhuollossa myös pitkällä aikavälillä.

KW - fuel reserves

KW - fossil fuel resources

KW - fossil fuels

KW - oil reserves

KW - coal reserves

KW - natural gas reserves

KW - Asian energy

KW - oil markets

KW - gas markets

M3 - Report

T3 - VTT Technology

BT - Fossiiliset polttoainevarat ja -markkinat

PB - VTT Technical Research Centre of Finland

CY - Espoo

ER -

Ruska M, Koljonen T, Koreneff G. Fossiiliset polttoainevarat ja -markkinat. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland, 2012. 113 p. (VTT Technology; No. 28).