Abstract
Tämä pilotoitava ikkunoiden energialuokitus on
suunniteltu maallikko-ostajia varten uudis- ja
korjausrakentamiseen. Tavoitteena on helpottaa ikkunoiden
vertailua ja antaa tietoa ikkunoiden energiankulutuksesta
ja näin ohjata ikkunoiden valinta energiataloudellisesti
edullisiin tuotteisiin, jolloin saadaan säästöä sekä
yksityis- että valtiontaloudessa pienentyneenä
energiankulutuksena.
Luokat ovat koko energialuokituksen perusta. Luokkien A-G
rajat tulee olla valittu siten, että luokkien välillä on
riittävästi eroa ja kaikki luokat ovat käytössä. Tämä
periaate onnistuttiin täyttämään. Alimpaan G-luokkaan
kuuluvat vanhat kaksilasiset ikkunat ja parhaimpaan
A-luokkaan kuuluu myös muutama ikkunatyyppi. Nykyiset
lämmöneristemääräykset täyttävät ikkunat ovat luokissa C
ja D.
Ikkunoiden energialuokitus osoitti heti tehokkuutensa,
kun ensimmäisten luokitusten jälkeen valmistajat
kehittivät tuotteitansa saavuttaakseen paremman
luokituksen. Projektin aluksi jokaiselta valmistajalta
luokiteltiin 20 ikkunaa ja kaikkiaan kahdeksan
valmistajan ikkunoita oli luokiteltu 160. Projektin
aikana luokiteltiin lähes 100 ikkunaa lisää, joista noin
puolet lisättiin luokituslistoihin. Näin listat
sisältävät yli 200 ikkunaa.
Pilotoinnin aikana tuli ilmi muutamia
väärinkäytöstapauksia, jotka voivat aiheuttaa ongelmia
varsinaisessa luokitusjärjestelmässä ja pahimmassa
tapauksessa järjestelmän muutostarvetta. Paras tapa
suojautua väärinkäytöksiä vastaan on tehdä luokituksesta
tuotemerkki, jonka nimen käyttöoikeuden saavat vain
luokituksessa mukana olevat ikkunavalmistajat.
Tuotemerkillä voi myös erottua ulkomaista
energialuokitusta käyttävistä ikkunavalmistajista. Näin
vapaaehtoisen luokituksen tuotemerkin käyttö pysyy
kontrolloituna.
| Original language | Finnish |
|---|---|
| Place of Publication | Espoo |
| Publisher | VTT Technical Research Centre of Finland |
| Number of pages | 86 |
| ISBN (Electronic) | 951-38-6824-9 |
| ISBN (Print) | 951-38-6823-0 |
| Publication status | Published - 2006 |
| MoE publication type | Not Eligible |
Publication series
| Series | VTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes |
|---|---|
| Number | 2356 |
| ISSN | 1235-0605 |
UN SDGs
This output contributes to the following UN Sustainable Development Goals (SDGs)
-
SDG 7 Affordable and Clean Energy
Keywords
- construction materials
- windows
- classification
- energy rating system
- thermal insulation capacity
- energy conservation
- energy consumption
- simulation
- validation
Cite this
- APA
- Author
- BIBTEX
- Harvard
- Standard
- RIS
- Vancouver