Innovaatiot ja taloudellisen kehityksen pitkät aallot

Tarmo Lemola, Raimo Lovio

Research output: Book/ReportReportProfessional

Abstract

Taloudellisen kasvun hidastuminen ja epävakaistuminen on virittänyt vilkkaan kansainvälisen keskustelun taloudellisen kehityksen ns. pitkistä aalloista. Julkaisussa esitellään ja arvioidaan eräitä keskeisiä uusia länsieurooppalaisia tutkimuksia, joissa tarkastellaan innovaatiotoiminnan ja pitkän aikavälin taloudellisen kasvun heilahtelujen välistä yhteyttä. Tarkastelun lähtökohtana ovat itävaltalais-amerikkalaisen taloustieteilijän Joseph Schumpeterin 1910-luvulla ja myöhemmin 1930-luvun lopussa ja 1940-luvun alkupuolella esittämät ajatukset ja teoriat. Schumpeterin luoman tutkimustradition uudempana edustajana tarkastellaan Saksan liittotasavallasta lähtöisin olevan ja nykyään Yhdysvalloissa vaikuttavan Gerhard Menschin ajatuksia. Mensch lämmitti 1970-luvun puolivälissä uudelleen Schumpeterin teorian pyrkiessään selittämään 1970-luvun talouskriisiä. Englantilainen Christopher Freeman on kohdistanut voimakasta kritiikkiä Menschin käyttämää aineistoa ja myös teoreettisia perustelujkohtaan. Julkaisussa tarkastellaan Freemanin esittämän kritiikin sisältöä ja perusteluja sekä esitellään Freemanin kahden tutkijakollegansa kanssa kehittämä vaihtoehtoinen lähestymistapa (new technology systems).Onko 1970-luvun puolivälin jälkeinen taloudellinen kehitys tutkittavissa pitkien aaltojen teorian avulla? Tähän kysymykseen etsitään tarkastelun päätteeksi joitakin vastauksia ja esitellään niitä talous- ja teknologiapoliittisia johtopäätöksiä, joita pitkiä aaltoja koskevissa tutkimuksissa on tehty.
Original languageFinnish
Place of PublicationEspoo
PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
Number of pages46
ISBN (Print)951-38-1786-5
Publication statusPublished - 1983
MoE publication typeD4 Published development or research report or study

Publication series

NameTiedotteita / Valtion teknillinen tutkimuskeskus
PublisherVTT
Volume229

Keywords

  • innovation

Cite this

Lemola, T., & Lovio, R. (1983). Innovaatiot ja taloudellisen kehityksen pitkät aallot. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland. Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita, No. 229
Lemola, Tarmo ; Lovio, Raimo. / Innovaatiot ja taloudellisen kehityksen pitkät aallot. Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 1983. 46 p. (Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita; No. 229).
@book{1c8ea0636c714a669779fec017924bd3,
title = "Innovaatiot ja taloudellisen kehityksen pitk{\"a}t aallot",
abstract = "Taloudellisen kasvun hidastuminen ja ep{\"a}vakaistuminen on viritt{\"a}nyt vilkkaan kansainv{\"a}lisen keskustelun taloudellisen kehityksen ns. pitkist{\"a} aalloista. Julkaisussa esitell{\"a}{\"a}n ja arvioidaan er{\"a}it{\"a} keskeisi{\"a} uusia l{\"a}nsieurooppalaisia tutkimuksia, joissa tarkastellaan innovaatiotoiminnan ja pitk{\"a}n aikav{\"a}lin taloudellisen kasvun heilahtelujen v{\"a}list{\"a} yhteytt{\"a}. Tarkastelun l{\"a}ht{\"o}kohtana ovat it{\"a}valtalais-amerikkalaisen taloustieteilij{\"a}n Joseph Schumpeterin 1910-luvulla ja my{\"o}hemmin 1930-luvun lopussa ja 1940-luvun alkupuolella esitt{\"a}m{\"a}t ajatukset ja teoriat. Schumpeterin luoman tutkimustradition uudempana edustajana tarkastellaan Saksan liittotasavallasta l{\"a}ht{\"o}isin olevan ja nyky{\"a}{\"a}n Yhdysvalloissa vaikuttavan Gerhard Menschin ajatuksia. Mensch l{\"a}mmitti 1970-luvun puoliv{\"a}liss{\"a} uudelleen Schumpeterin teorian pyrkiess{\"a}{\"a}n selitt{\"a}m{\"a}{\"a}n 1970-luvun talouskriisi{\"a}. Englantilainen Christopher Freeman on kohdistanut voimakasta kritiikki{\"a} Menschin k{\"a}ytt{\"a}m{\"a}{\"a} aineistoa ja my{\"o}s teoreettisia perustelujkohtaan. Julkaisussa tarkastellaan Freemanin esitt{\"a}m{\"a}n kritiikin sis{\"a}lt{\"o}{\"a} ja perusteluja sek{\"a} esitell{\"a}{\"a}n Freemanin kahden tutkijakollegansa kanssa kehitt{\"a}m{\"a} vaihtoehtoinen l{\"a}hestymistapa (new technology systems).Onko 1970-luvun puoliv{\"a}lin j{\"a}lkeinen taloudellinen kehitys tutkittavissa pitkien aaltojen teorian avulla? T{\"a}h{\"a}n kysymykseen etsit{\"a}{\"a}n tarkastelun p{\"a}{\"a}tteeksi joitakin vastauksia ja esitell{\"a}{\"a}n niit{\"a} talous- ja teknologiapoliittisia johtop{\"a}{\"a}t{\"o}ksi{\"a}, joita pitki{\"a} aaltoja koskevissa tutkimuksissa on tehty.",
keywords = "innovation",
author = "Tarmo Lemola and Raimo Lovio",
year = "1983",
language = "Finnish",
isbn = "951-38-1786-5",
series = "Tiedotteita / Valtion teknillinen tutkimuskeskus",
publisher = "VTT Technical Research Centre of Finland",
address = "Finland",

}

Lemola, T & Lovio, R 1983, Innovaatiot ja taloudellisen kehityksen pitkät aallot. Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita, no. 229, VTT Technical Research Centre of Finland, Espoo.

Innovaatiot ja taloudellisen kehityksen pitkät aallot. / Lemola, Tarmo; Lovio, Raimo.

Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 1983. 46 p. (Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita; No. 229).

Research output: Book/ReportReportProfessional

TY - BOOK

T1 - Innovaatiot ja taloudellisen kehityksen pitkät aallot

AU - Lemola, Tarmo

AU - Lovio, Raimo

PY - 1983

Y1 - 1983

N2 - Taloudellisen kasvun hidastuminen ja epävakaistuminen on virittänyt vilkkaan kansainvälisen keskustelun taloudellisen kehityksen ns. pitkistä aalloista. Julkaisussa esitellään ja arvioidaan eräitä keskeisiä uusia länsieurooppalaisia tutkimuksia, joissa tarkastellaan innovaatiotoiminnan ja pitkän aikavälin taloudellisen kasvun heilahtelujen välistä yhteyttä. Tarkastelun lähtökohtana ovat itävaltalais-amerikkalaisen taloustieteilijän Joseph Schumpeterin 1910-luvulla ja myöhemmin 1930-luvun lopussa ja 1940-luvun alkupuolella esittämät ajatukset ja teoriat. Schumpeterin luoman tutkimustradition uudempana edustajana tarkastellaan Saksan liittotasavallasta lähtöisin olevan ja nykyään Yhdysvalloissa vaikuttavan Gerhard Menschin ajatuksia. Mensch lämmitti 1970-luvun puolivälissä uudelleen Schumpeterin teorian pyrkiessään selittämään 1970-luvun talouskriisiä. Englantilainen Christopher Freeman on kohdistanut voimakasta kritiikkiä Menschin käyttämää aineistoa ja myös teoreettisia perustelujkohtaan. Julkaisussa tarkastellaan Freemanin esittämän kritiikin sisältöä ja perusteluja sekä esitellään Freemanin kahden tutkijakollegansa kanssa kehittämä vaihtoehtoinen lähestymistapa (new technology systems).Onko 1970-luvun puolivälin jälkeinen taloudellinen kehitys tutkittavissa pitkien aaltojen teorian avulla? Tähän kysymykseen etsitään tarkastelun päätteeksi joitakin vastauksia ja esitellään niitä talous- ja teknologiapoliittisia johtopäätöksiä, joita pitkiä aaltoja koskevissa tutkimuksissa on tehty.

AB - Taloudellisen kasvun hidastuminen ja epävakaistuminen on virittänyt vilkkaan kansainvälisen keskustelun taloudellisen kehityksen ns. pitkistä aalloista. Julkaisussa esitellään ja arvioidaan eräitä keskeisiä uusia länsieurooppalaisia tutkimuksia, joissa tarkastellaan innovaatiotoiminnan ja pitkän aikavälin taloudellisen kasvun heilahtelujen välistä yhteyttä. Tarkastelun lähtökohtana ovat itävaltalais-amerikkalaisen taloustieteilijän Joseph Schumpeterin 1910-luvulla ja myöhemmin 1930-luvun lopussa ja 1940-luvun alkupuolella esittämät ajatukset ja teoriat. Schumpeterin luoman tutkimustradition uudempana edustajana tarkastellaan Saksan liittotasavallasta lähtöisin olevan ja nykyään Yhdysvalloissa vaikuttavan Gerhard Menschin ajatuksia. Mensch lämmitti 1970-luvun puolivälissä uudelleen Schumpeterin teorian pyrkiessään selittämään 1970-luvun talouskriisiä. Englantilainen Christopher Freeman on kohdistanut voimakasta kritiikkiä Menschin käyttämää aineistoa ja myös teoreettisia perustelujkohtaan. Julkaisussa tarkastellaan Freemanin esittämän kritiikin sisältöä ja perusteluja sekä esitellään Freemanin kahden tutkijakollegansa kanssa kehittämä vaihtoehtoinen lähestymistapa (new technology systems).Onko 1970-luvun puolivälin jälkeinen taloudellinen kehitys tutkittavissa pitkien aaltojen teorian avulla? Tähän kysymykseen etsitään tarkastelun päätteeksi joitakin vastauksia ja esitellään niitä talous- ja teknologiapoliittisia johtopäätöksiä, joita pitkiä aaltoja koskevissa tutkimuksissa on tehty.

KW - innovation

M3 - Report

SN - 951-38-1786-5

T3 - Tiedotteita / Valtion teknillinen tutkimuskeskus

BT - Innovaatiot ja taloudellisen kehityksen pitkät aallot

PB - VTT Technical Research Centre of Finland

CY - Espoo

ER -

Lemola T, Lovio R. Innovaatiot ja taloudellisen kehityksen pitkät aallot. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland, 1983. 46 p. (Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita; No. 229).