Abstract
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää a) millaista tietoa
liukastumisista oli saatavilla, b) arvioida
jalankulkijoiden kelitiedottamisen tarpeellisuutta ja sen
onnistumista talvikaudella, c) tuottaa tietoa siitä,
millaisilla keleillä tapahtuu erityisen runsaasti
liukastumisia, sekä d) arvioida, millä eri keinoilla
liukastumisia voitaisiin ehkäistä.
Kirjallisuuden ja asiantuntijahaastatteluiden perusteella
liukastumisia ja niistä aiheutuneita loukkaantumisia
voidaan pitää huomattavana kansanterveydellisenä ja
-taloudellisena ongelmana. Pelkästään Helsingissä
arvioidaan vuosittain tapahtuvan 2 000-4 000
loukkaantumiseen johtavaa liukastumista. Väestön
ikääntyessä liukastumisien määrä ja niistä aiheutuvat
kustannukset nousevat entisestään.
Talvikaudella 1998-1999 pääkaupunkiseudulla aloitettiin
kokeiluluonteisesti jalankulkijoille suunnattu tiedotus
kaikkein vaarallisimmista keleistä, jolloin liukastumisia
arvioitiin tapahtuvan huomattavasti keskimääräistä
enemmän. Talven aikana tiedotteita luettiin radiossa
yhteensä 14 päivänä. Puhelinhaastatteluiden perusteella
tiedotuskokeilu sai myönteisen vastaanoton; tiedote oli
melko hyvin tunnettu (30 % vastaajista) ja sitä pidettiin
tarpeellisena. Asteikolla yhdestä viiteen tarpeellisuuden
keskiarvoksi saatiin 3,7. Kaikkein tarpeellisimpana
tiedotetta pitivät iäkkäät naiset. Yli 80 % vastanneista
arvioi, että erillisestä jalankulkijoille suunnatusta
tiedotteesta on lisähyötyä tavalliseen säätiedotukseen
verrattuna.
Jalankulkijoiden mielestä kaksi tärkeintä toimenpidettä
liukastumisien ehkäisyssä olivat kunnossapidon
parantaminen ja jalankulkijoiden oma toiminta,
varovaisuus ja parempien jalkineiden valinta.
Vastanneista 40 % oli kuluneen talvikauden aikana
liukastunut niin pahasti, että oli sen seurauksena
kaatunut. Yli puolet liukastuneista kertoi liukkaan kelin
yllättäneen heidät.
Ilmatieteen laitos selvitti Töölön ja Marian sairaaloista
saatujen liukastumistilastojen avulla liukastumisten
kasaumapäivien säiden ennustettavuutta.
Tapaturmatilastojen puutteellisuuden vuoksi kovin
tarkkaan tilastolliseen analyysiin ei päästy.
Kasaumapäivien tyypillisiä piirteitä olivat kuitenkin: a)
keskilämpötila oli -2:n ja 0-asteen välillä, b) lämpötila
ylitti tai alitti nollan tarkasteluvuorokauden aikana ja
c) vuorokauden aikana satoi ainakin jonkin verran.
Lisäksi lämpötilan nopea lasku näytti lisäävän
liukastumisia.
Jalankulkijoille suunnattu kelitiedottaminen on yksi
keino liukastumisien ehkäisyssä. Sekä tiedotuspalvelua
että tiedotteen antamisessa käytettäviä kriteerejä tulee
jatkossa kehittää. Liukastumistapaturmien täsmällisen
tilastoinnin aloittaminen olisi välttämätöntä
liukastumistapaturmien kasaumapäivien selvittämiseksi ja
kelin vaikutuksen arvioimiseksi.
| Translated title of the contribution | Pedestrian slipping accidents, detecting and forecasting of hazardous road conditions. Information campaign on the Helsinki region |
|---|---|
| Original language | Finnish |
| Place of Publication | Espoo |
| Publisher | VTT Technical Research Centre of Finland |
| Number of pages | 60 |
| ISBN (Electronic) | 951-38-5610-0 |
| ISBN (Print) | 951-38-5609-7 |
| Publication status | Published - 1999 |
| MoE publication type | D4 Published development or research report or study |
Publication series
| Series | VTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes |
|---|---|
| Number | 1998 |
| ISSN | 1235-0605 |
UN SDGs
This output contributes to the following UN Sustainable Development Goals (SDGs)
-
SDG 3 Good Health and Well-being
Keywords
- slippery injuries
- pedestrians
- weather information
- health risks
- assessment
- cold weather conditions
- weather forecasts
- sidewalk accidents
- winter
- snow
- low temperatures
Fingerprint
Dive into the research topics of 'Pedestrian slipping accidents, detecting and forecasting of hazardous road conditions. Information campaign on the Helsinki region'. Together they form a unique fingerprint.Cite this
- APA
- Author
- BIBTEX
- Harvard
- Standard
- RIS
- Vancouver