Julkisen sektorin innovaatiot ja innovaatiotoiminta: Katsaus kansainväliseen kirjallisuuteen

Tämä kirjallisuuskatsaus julkisen sektorin innovaatiotoiminnan peruslähtökohdista pohjautuu kansainvälisen tuoreen tutkimuksen tarkasteluun. Analyysin kohteena ovat eräät keskeiset innovaatioalan lehdet viime vuosilta sekä joukko julkishallinnon tutkimuksia, joissa on käytetty innovaatiokäsitettä. Syventäviä esimerkkejä on tuotu esille Pohjois-Amerikasta, Isosta-Britanniasta, Tanskasta ja Hollannista. Katsauksessa innovaatiot jaotellaan palvelutuotannon, johtamisen ja politiikan innovaatioihin. Lisäksi käytetään sellaisia käsitteitä kuin systeemiset innovaatiot, asemointi-innovaatiot, käsitteelliset innovaatiot ja disruptiiviset innovaatiot. Julkisella sektorilla innovaatio on käsitteenä melko uusi. Innovaatioita on toki tehty aikaisemminkin, mutta niistä on usein käytetty erilaisia nimiä, kuten esimerkiksi hyvät käytännöt, organisaatioiden oppiminen tai älykäs regulaatio. Innovaatiokäsitteistön käyttöönotolla saattaa olla joitakin hyödyllisiä vaikutuksia. Se voi vahvistaa uudistumissuuntautuneisuutta tai tarjota uusia näkökulmia sekä analyysi- ja suunnittelukeinoja. Parhaimmillaan se voi innostaa ja motivoida, koska henkilöstöllä keskeinen rooli niiden tekemisessä ja innovaatiot voidaan nähdä keinoksi uudistaa hyödylliseksi (eikä rasitteeksi) koettua julkista sektoria. Palvelutuotannon innovaatioiden tutkimusta on tehty eniten sosiaali- ja terveydenhuollon sektorilla. Tärkeä tutkimuksellinen haaste onkin vetää yhteen terveydenhuollon tutkimuksen tuloksia ja tarkastella, mitä niistä voitaisiin oppia muiden sektoreiden kannalta. Tämä kirjallisuuskatsaus julkisen sektorin innovaatiotoiminnan peruslähtökohdista pohjautuu kansainvälisen tuoreen tutkimuksen tarkasteluun. Analyysin kohteena ovat eräät keskeiset innovaatioalan lehdet viime vuosilta sekä joukko julkishallinnon tutkimuksia, joissa on käytetty innovaatiokäsitettä. Syventäviä esimerkkejä on tuotu esille Pohjois-Amerikasta, Isosta-Britanniasta, Tanskasta ja Hollannista. Katsauksessa innovaatiot jaotellaan palvelutuotannon, johtamisen ja politiikan innovaatioihin. Lisäksi käytetään sellaisia käsitteitä kuin systeemiset innovaatiot, asemointi-innovaatiot, käsitteelliset innovaatiot ja disruptiiviset innovaatiot. Julkisella sektorilla innovaatio on käsitteenä melko uusi. Innovaatioita on toki tehty aikaisemminkin, mutta niistä on usein käytetty erilaisia nimiä, kuten esimerkiksi hyvät käytännöt, organisaatioiden oppiminen tai älykäs regulaatio. Innovaatiokäsitteistön käyttöönotolla saattaa olla joitakin hyödyllisiä vaikutuksia. Se voi vahvistaa uudistumissuuntautuneisuutta tai tarjota uusia näkökulmia sekä analyysi- ja suunnittelukeinoja. Parhaimmillaan se voi innostaa ja motivoida, koska henkilöstöllä keskeinen rooli niiden tekemisessä ja innovaatiot voidaan nähdä keinoksi uudistaa hyödylliseksi (eikä rasitteeksi) koettua julkista sektoria. Palvelutuotannon innovaatioiden tutkimusta on tehty eniten sosiaali- ja terveydenhuollon sektorilla. Tärkeä tutkimuksellinen haaste onkin vetää yhteen terveydenhuollon tutkimuksen tuloksia ja tarkastella, mitä niistä voitaisiin oppia muiden sektoreiden kannalta. Kansainvälinen kirjallisuus liittää johtamisinnovaatio-teeman yleisempään keskusteluun julkisjohtamisen malleista. Kirjallisuudessa erotetaan kolme toisiaan täydentävää ja toistensa kanssa kilpailevaa julkisjohtamisen mallia: julkishallinnon perinteinen toimintamalli, uusi julkisjohtaminen ja verkostoitunut julkishallinta. Uuteen julkisjohtamiseen pohjautuvat innovaatiot ovat ehkä dominoineet liikaa, erityisesti kustannuslähtöistä innovaatioajattelua ja siksi kahden muun mallin tarjoamia lähtökohtia on tärkeää tutkia nykyistä enemmän. Innovaatiopolitiikan kehittämistä on tutkittu paljon. Lisäksi sosiaali- ja terveyspolitiikan sekä ympäristö- ja energiapolitiikan tutkimus on ollut vireää. Politiikkainnovaatioiden tutkimuksessa sekä policy- että politics-näkökulmat ovat vahvasti mukana. Kirjallisuus tuo esille, että poliittiset päättäjätkin voivat olla innovaattoreita. Uusin kirjallisuus painottaa, että arvopohjaista politiikkaa ei pidä häivyttää julkisen sektorin innovaatiotoiminnasta. Sen sijaan se tulee tuoda näkyväksi osaksi innovointia. Kirjallisuudessa korostuvat alhaalta ylöspäin kulkevat innovaatioprosessit sekä ammattitaitoisen henkilöstön ja paikallisten kokeilun tukeminen. Mutta toki innovaatioita synnytetään myös ylhäältä alaspäin. Viimeaikaisessa kirjallisuudessa korostetaan innovaatioverkostojen johtamisen merkitystä, koska usein monilla sidosryhmillä on intressejä ja vaikutusvaltaa innovaation syntyyn. Myös erilaisten ammattikuntien tuen saanti on tärkeää.