Jyrsinturpeen epäpuhtaudet ja niiden poisto

Pertti Komonen, Aimo Rautalin

Research output: Book/ReportReportProfessional

Abstract

Tutkimuksessa selvitettiin turpeen käyttäjille osoitetun kyselyn avulla, mitä epäpuhtauksia turpeessa on, mitkä niistä aiheuttavat häiriöitä turpeen käsittelyssä, minkälaisina määrinä epäpuhtaudet esiintyvät ja missä haitat ilmenevät. Neljällä käyttäjälaitoksella mitattiin pääasiassa suurimpina määrinä esiintyvien epäpuhtauksien pitoisuutta. Määrällisesti eniten esiintyy puuta, kameja ja kuivia paakkuja. Korjauskustannuksia aiheuttavat eniten kivet ja hiekka. Epäpuhtaudet poistetaan parhaiten kiekkoseulalla. Seulonnan teknisiä toteutusmahdollisuuksia ja sen vaikutuksia turpeen tilavuuspainoon selvitettiin koeseulonnoilla, joita tehtiin kahdella tuotantoalueella. Seulonnan aiheuttamia kustannuksia laskettiin laitevalmistajien tarjousten perusteella sekä kuormauksen yhteydessä että erikokoisilla ja eri tavoin varustetuilla lämpölaitoksilla. Niissä on suuria paikallisia vaihteluita. Suurilla käyttöalueilla turvetoimitukset voidaan keskittää ja siten alentaa myös seulontakustannuksia.
Original languageFinnish
Place of PublicationEspoo
PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
Number of pages61
ISBN (Print)951-38-1237-5
Publication statusPublished - 1981
MoE publication typeD4 Published development or research report or study

Publication series

NameTutkimuksia / Valtion teknillinen tutkimuskeskus
PublisherVTT
Volume3
ISSN (Print)0358-5077

Fingerprint

peat

Keywords

  • peat
  • wood
  • clods
  • stones
  • screening

Cite this

Komonen, P., & Rautalin, A. (1981). Jyrsinturpeen epäpuhtaudet ja niiden poisto. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland. Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia - Research Reports, No. 3
Komonen, Pertti ; Rautalin, Aimo. / Jyrsinturpeen epäpuhtaudet ja niiden poisto. Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 1981. 61 p. (Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia - Research Reports; No. 3).
@book{5de4bc5d211e4992ab0808cee6f9a752,
title = "Jyrsinturpeen ep{\"a}puhtaudet ja niiden poisto",
abstract = "Tutkimuksessa selvitettiin turpeen k{\"a}ytt{\"a}jille osoitetun kyselyn avulla, mit{\"a} ep{\"a}puhtauksia turpeessa on, mitk{\"a} niist{\"a} aiheuttavat h{\"a}iri{\"o}it{\"a} turpeen k{\"a}sittelyss{\"a}, mink{\"a}laisina m{\"a}{\"a}rin{\"a} ep{\"a}puhtaudet esiintyv{\"a}t ja miss{\"a} haitat ilmenev{\"a}t. Nelj{\"a}ll{\"a} k{\"a}ytt{\"a}j{\"a}laitoksella mitattiin p{\"a}{\"a}asiassa suurimpina m{\"a}{\"a}rin{\"a} esiintyvien ep{\"a}puhtauksien pitoisuutta. M{\"a}{\"a}r{\"a}llisesti eniten esiintyy puuta, kameja ja kuivia paakkuja. Korjauskustannuksia aiheuttavat eniten kivet ja hiekka. Ep{\"a}puhtaudet poistetaan parhaiten kiekkoseulalla. Seulonnan teknisi{\"a} toteutusmahdollisuuksia ja sen vaikutuksia turpeen tilavuuspainoon selvitettiin koeseulonnoilla, joita tehtiin kahdella tuotantoalueella. Seulonnan aiheuttamia kustannuksia laskettiin laitevalmistajien tarjousten perusteella sek{\"a} kuormauksen yhteydess{\"a} ett{\"a} erikokoisilla ja eri tavoin varustetuilla l{\"a}mp{\"o}laitoksilla. Niiss{\"a} on suuria paikallisia vaihteluita. Suurilla k{\"a}ytt{\"o}alueilla turvetoimitukset voidaan keskitt{\"a}{\"a} ja siten alentaa my{\"o}s seulontakustannuksia.",
keywords = "peat, wood, clods, stones, screening",
author = "Pertti Komonen and Aimo Rautalin",
year = "1981",
language = "Finnish",
isbn = "951-38-1237-5",
series = "Tutkimuksia / Valtion teknillinen tutkimuskeskus",
publisher = "VTT Technical Research Centre of Finland",
address = "Finland",

}

Komonen, P & Rautalin, A 1981, Jyrsinturpeen epäpuhtaudet ja niiden poisto. Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia - Research Reports, no. 3, VTT Technical Research Centre of Finland, Espoo.

Jyrsinturpeen epäpuhtaudet ja niiden poisto. / Komonen, Pertti; Rautalin, Aimo.

Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 1981. 61 p. (Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia - Research Reports; No. 3).

Research output: Book/ReportReportProfessional

TY - BOOK

T1 - Jyrsinturpeen epäpuhtaudet ja niiden poisto

AU - Komonen, Pertti

AU - Rautalin, Aimo

PY - 1981

Y1 - 1981

N2 - Tutkimuksessa selvitettiin turpeen käyttäjille osoitetun kyselyn avulla, mitä epäpuhtauksia turpeessa on, mitkä niistä aiheuttavat häiriöitä turpeen käsittelyssä, minkälaisina määrinä epäpuhtaudet esiintyvät ja missä haitat ilmenevät. Neljällä käyttäjälaitoksella mitattiin pääasiassa suurimpina määrinä esiintyvien epäpuhtauksien pitoisuutta. Määrällisesti eniten esiintyy puuta, kameja ja kuivia paakkuja. Korjauskustannuksia aiheuttavat eniten kivet ja hiekka. Epäpuhtaudet poistetaan parhaiten kiekkoseulalla. Seulonnan teknisiä toteutusmahdollisuuksia ja sen vaikutuksia turpeen tilavuuspainoon selvitettiin koeseulonnoilla, joita tehtiin kahdella tuotantoalueella. Seulonnan aiheuttamia kustannuksia laskettiin laitevalmistajien tarjousten perusteella sekä kuormauksen yhteydessä että erikokoisilla ja eri tavoin varustetuilla lämpölaitoksilla. Niissä on suuria paikallisia vaihteluita. Suurilla käyttöalueilla turvetoimitukset voidaan keskittää ja siten alentaa myös seulontakustannuksia.

AB - Tutkimuksessa selvitettiin turpeen käyttäjille osoitetun kyselyn avulla, mitä epäpuhtauksia turpeessa on, mitkä niistä aiheuttavat häiriöitä turpeen käsittelyssä, minkälaisina määrinä epäpuhtaudet esiintyvät ja missä haitat ilmenevät. Neljällä käyttäjälaitoksella mitattiin pääasiassa suurimpina määrinä esiintyvien epäpuhtauksien pitoisuutta. Määrällisesti eniten esiintyy puuta, kameja ja kuivia paakkuja. Korjauskustannuksia aiheuttavat eniten kivet ja hiekka. Epäpuhtaudet poistetaan parhaiten kiekkoseulalla. Seulonnan teknisiä toteutusmahdollisuuksia ja sen vaikutuksia turpeen tilavuuspainoon selvitettiin koeseulonnoilla, joita tehtiin kahdella tuotantoalueella. Seulonnan aiheuttamia kustannuksia laskettiin laitevalmistajien tarjousten perusteella sekä kuormauksen yhteydessä että erikokoisilla ja eri tavoin varustetuilla lämpölaitoksilla. Niissä on suuria paikallisia vaihteluita. Suurilla käyttöalueilla turvetoimitukset voidaan keskittää ja siten alentaa myös seulontakustannuksia.

KW - peat

KW - wood

KW - clods

KW - stones

KW - screening

M3 - Report

SN - 951-38-1237-5

T3 - Tutkimuksia / Valtion teknillinen tutkimuskeskus

BT - Jyrsinturpeen epäpuhtaudet ja niiden poisto

PB - VTT Technical Research Centre of Finland

CY - Espoo

ER -

Komonen P, Rautalin A. Jyrsinturpeen epäpuhtaudet ja niiden poisto. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland, 1981. 61 p. (Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia - Research Reports; No. 3).