Abstract
Neuvostoliiton arktisilla ja subarktisilla alueilla
oletetaan olevan puolet maan öljyvaroista ja noin 90 %
maan kaasuvaroista. Näistä alueista varsinkin
mannerjalustaa on puutteellisesti tutkittu. Suurimmat
tunnetut öljy- ja kaasuesiintymät sijaitsevat Petsoran ja
Obin jokilaaksoissa, siksi Petsoranmerta ja Karanmerta
pidetään tärkeinä öljyn- ja kaasunetsintäalueina. Ankaran
talven takia ympärivuotisia koeporauksia ei voi tehdä
ilman kiinteitä porausalustoja, jollaisiksi on kaavailtu
mm. keinotekoisia, maarakenteisia saarekkeita. Pienen
luiskankaltevuuden vuoksi maasaaren läpimitta on suuri ja
saaren rakentamiseen tarvittavan materiaalin määrä
huomattava. Tästä syystä on tarpeen arvioida
rakennusmateriaalin saatavuus jo suunnitteluvaiheessa.
Kartta-aineistoon ja kirjallisuuteen perustuvan arvion
mukaan alueelta löytyy riittävästi tekosaarirakennelmiin
soveltuvia karkeita maalajeja. Rannikkomeri on lähes
kauttaaltaan hienon hiekkakerroksen peittämä. Siksi
esimerkiksi imuruoppaajan käyttö materiaalin kaivussa ja
kuljetuksessa on hyvä vaihtoehto. Materiaalin hankinta ja
kuljetus mantereelta on myös mahdollista. Suurehkot
hiekka-soramoreenimäet, jokiterassit ja rantahietikot
muodostavat pääasiallisen, potentiaalisen
materiaalivaraston. Ennen kuin ryhdytään hyödyntämään
materiaalisia kerrostumia, on selvitettävä jäätyneen
materiaalin käyttäytyminen mm. sitä tiivistettäessä sekä
tarkistettava maalajien yleiset geotekniset ominaisuudet.
Alueen maalajien geoteknisten ominaisuuksien tarkempaan
selvittämiseen tarvittaisiin joko neuvostoliittolaisia
tutkimustuloksia tai alueelta kerättyjä häiriintymättömia
maanäytteitä. Saven vaihtelevasta konsolidaatiotilasta
johtuen tulee rakennesuunnittelussa varautua myös
paalutukseen tai säteittäiseen vetovaijerituentaan.
| Original language | Finnish |
|---|---|
| Place of Publication | Espoo |
| Publisher | VTT Technical Research Centre of Finland |
| Number of pages | 94 |
| ISBN (Print) | 951-38-1892-6 |
| Publication status | Published - 1984 |
| MoE publication type | D4 Published development or research report or study |
Publication series
| Series | Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita |
|---|---|
| Number | 295 |
| ISSN | 0358-5085 |
UN SDGs
This output contributes to the following UN Sustainable Development Goals (SDGs)
-
SDG 14 Life Below Water
Keywords
- arctic regions
- offshore structures
- contential shelves
- marine geology
Cite this
- APA
- Author
- BIBTEX
- Harvard
- Standard
- RIS
- Vancouver