Skip to main navigation Skip to search Skip to main content

Kesärenkaiden käyttö talvella henkilöautoissa

    Research output: Book/ReportReport

    Abstract

    Kesärenkaita ei ole suunniteltu talvikeleille, joten niiden käyttö talvella voi lisätä onnettomuusriskiä. Vaikka aiempien tutkimusten perusteella talvirengaspakkoa on noudatettu hyvin, kesärenkaita käytetään silti talvella joissakin henkilöautoissa. Lisäksi vuonna 2016 todettiin noin viiden prosentin henkilöautoista olleen kesäaikaan varustettu niin kutsutuilla all season -renkailla. Tällaisten renkaiden käytöstä talvella ei aikaisempien tutkimusten perusteella ole tietoa. Tutkimuksen tavoitteena oli arvioida kesärenkaiden ja all season -renkaiden käyttöä talvella henkilöautoissa. Arviointi toteutettiin keräämällä talvirenkaiden käyttöpakon aikana 1 278 henkilöauton kenttähavaintoaineisto MannerSuomesta. Lisäksi selvitettiin, kuinka yleisiä mainitut renkaat olivat vuosina 2012–2016 talvella tapahtuneissa kuolemaan johtaneissa tieliikenneonnettomuuksissa onnettomuuksien syntyyn merkittävimmin vaikuttaneiden osallisten henkilöautoissa. Onnettomuustiedot pohjautuivat liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien keräämään aineistoon.
    Tutkimuksen päätulosten perusteella talvirengaspakkoa noudatetaan nykyään hyvin. Kaikkiaan neljässä autossa havaittiin kesärenkaita, ja vain yhdessä näistä kesärengas löytyi sekä etu- että taka-akselilta. All season -renkaita ei aineistossa ollut lainkaan. Autoilijat siis näyttäisivät ymmärtävän tällaiset renkaat kesärenkaiksi M+S-merkinnästä huolimatta. Kesärenkaita tai all season -renkaita ei esiintynyt myöskään tarkastellussa onnettomuusaineistossa.
    Liikenneturvallisuuden kannalta tutkimuksen tulos on myönteinen. Luotettavan ja selkeän tiedon jakaminen on joka tapauksessa tärkeää, jotta renkaita ostavat kuluttajat osaavat varmasti tunnistaa Suomen talvioloihin soveltuvat talvirenkaat.
    Original languageFinnish
    PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
    Number of pages20
    ISBN (Electronic)978-951-38-8663-9
    Publication statusPublished - 2018
    MoE publication typeD4 Published development or research report or study

    Publication series

    SeriesVTT Technology
    Number335
    ISSN2242-1211

    UN SDGs

    This output contributes to the following UN Sustainable Development Goals (SDGs)

    1. SDG 3 - Good Health and Well-being
      SDG 3 Good Health and Well-being
    2. SDG 11 - Sustainable Cities and Communities
      SDG 11 Sustainable Cities and Communities

    Keywords

    • summer tyres
    • all-season tyres
    • passenger car
    • wintertime traffic
    • road safety

    Cite this