TY - BOOK
T1 - Kiinteistöjen ylläpidon laatuluokitus
T2 - Esitutkimus
AU - Möttönen, Veli
AU - Aho, Timo
AU - Lounela, Timo
PY - 1982
Y1 - 1982
N2 - Kiinteistöjen ylläpitokustannusten tehtäväkohtaisen
hajonnan on todettu olevan suuri jopa samantyyppisissä
kiinteistöissä. Yhdeksi hajontaa aiheuttavaksi tekijäksi
on oletettu hoidon ja kunnossapidon laatutason
erilaisuudet.
Julkaisussa esitetään laatuluokituksen laadinnan
perusteita, kartoitetaan olemassa olevia kiinteistöjen
hoidon ja kunnossapidon laatuluokituksia ja tehdään
ehdotus jatkotutkimusohjelmaksi.
Valmiita, kiinteistöjen ylläpidon eri osa-alueet kattavia
laatuluokitusmalleja ei löydetty. Selvityksen aikana
laatuluokituksen tarpeellisuus kuitenkin korostui.
Ensimmäisessä vaiheessa tulisikin koota kiinteistöjen
ylläpidon suoritteet ja laatia luokitus
kustannusosuudeltaan merkittävimmistä ja lähtökohdiltaan
selvimmistä kiinteistöjen ylläpidon osa-alueista, kuten
siivouksesta, kunnossapidosta, ulkoalueiden hoidosta ja
lämpöhuollosta.
Vasta ensimmäisten laatuluokitusten laadinnan jälkeen ja
niistä saatujen kokemusten perusteella pyritään tekemään
laatuluokitus muille kiinteistöjen ylläpidon
osa-alueille.
AB - Kiinteistöjen ylläpitokustannusten tehtäväkohtaisen

M3 - Report
SN - 951-38-1545-5
T3 - Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita
BT - Kiinteistöjen ylläpidon laatuluokitus
PB - VTT Technical Research Centre of Finland
CY - Espoo
ER -