Leningradin kaupungin alueen pohjasuhteista

Esa Patjas, Seppo Saarelainen, Markku Tammirinne

Research output: Book/ReportReportProfessional

Abstract

Neuvostoliittolaista pohjatutkimusjärjestelmää selvitetään ja suomalaisten ja neuvostoliittolaisten Leningradissa ja Kolpinossa tekemiä pohjatutkimustuloksia vertaillaan. Neuvostoliittolaiset pohjatutkimustulokset on saatu rakennusten suunnittelusta ja rakennuttamisesta huolehtivalta Glavleningradstroilta. Pohjatutkimukset on tehnyt leningradilainen alan erikoisorganisaatio. Suomen puolelta valtion teknillisen tutkimuskeskuksen geotekniikan laboratorio suoritti pohjatutkimukset ja otti maanäytteet tutkimuskohteista heinäkuussa 1979. Laboratoriotutkimukset tehtiin Helsingin teknillisen korkeakoulun pohjarakennuksen ja maarakennusmekaniikan laboratoriossa. Suomalaisten tekemistä pohjatutkimuksista oli käytettävissä paino-, heijari- ja puristinkairaustulokset neljästä tutkimuskohteesta. Lisäksi oli laboratoriokoetulokset Kolpinon kohteesta ja kahdesta Leningradissa olevasta kohteesta. Neuvostoliittolaisten pohjatutkimuksista oli käytettävissä laboratoriotulokset kaikista neljästä kohteesta. Suomalaisia ja neuvostoliittolaisia puristinkairauksia voitiin verrata kahdesta kohteesta. Laboratoriokoetuloksista ainoastaan Kolpinon kohteen arvot olivat vertailukelpoisia. Painumatarkastelun kohteena oli Leningradissa Vasiljevskin saarella sijaitseva elementtirakenteinen 14-kerroksinen asuintalo. Rakennuksen valmistumisesta (vuonna 1970) vuoteen 1979 sen painuman suuruudeksi oli havaittu 54 cm. Painumaa arvioitiin käytettävissä olleiden neuvostoliittolaisten laboratoriotutkimustulosten ja kairausten perusteella.
Original languageFinnish
Place of PublicationEspoo
PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
Number of pages106
ISBN (Print)951-38-1505-6
Publication statusPublished - 1982
MoE publication typeD4 Published development or research report or study

Publication series

NameTutkimuksia / Valtion teknillinen tutkimuskeskus
PublisherVTT
Volume101

Fingerprint

USSR

Cite this

Patjas, E., Saarelainen, S., & Tammirinne, M. (1982). Leningradin kaupungin alueen pohjasuhteista. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland. Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia - Research Reports, No. 101
Patjas, Esa ; Saarelainen, Seppo ; Tammirinne, Markku. / Leningradin kaupungin alueen pohjasuhteista. Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 1982. 106 p. (Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia - Research Reports; No. 101).
@book{b49c0449bd804695a324075e1b8bb50d,
title = "Leningradin kaupungin alueen pohjasuhteista",
abstract = "Neuvostoliittolaista pohjatutkimusj{\"a}rjestelm{\"a}{\"a} selvitet{\"a}{\"a}n ja suomalaisten ja neuvostoliittolaisten Leningradissa ja Kolpinossa tekemi{\"a} pohjatutkimustuloksia vertaillaan. Neuvostoliittolaiset pohjatutkimustulokset on saatu rakennusten suunnittelusta ja rakennuttamisesta huolehtivalta Glavleningradstroilta. Pohjatutkimukset on tehnyt leningradilainen alan erikoisorganisaatio. Suomen puolelta valtion teknillisen tutkimuskeskuksen geotekniikan laboratorio suoritti pohjatutkimukset ja otti maan{\"a}ytteet tutkimuskohteista hein{\"a}kuussa 1979. Laboratoriotutkimukset tehtiin Helsingin teknillisen korkeakoulun pohjarakennuksen ja maarakennusmekaniikan laboratoriossa. Suomalaisten tekemist{\"a} pohjatutkimuksista oli k{\"a}ytett{\"a}viss{\"a} paino-, heijari- ja puristinkairaustulokset nelj{\"a}st{\"a} tutkimuskohteesta. Lis{\"a}ksi oli laboratoriokoetulokset Kolpinon kohteesta ja kahdesta Leningradissa olevasta kohteesta. Neuvostoliittolaisten pohjatutkimuksista oli k{\"a}ytett{\"a}viss{\"a} laboratoriotulokset kaikista nelj{\"a}st{\"a} kohteesta. Suomalaisia ja neuvostoliittolaisia puristinkairauksia voitiin verrata kahdesta kohteesta. Laboratoriokoetuloksista ainoastaan Kolpinon kohteen arvot olivat vertailukelpoisia. Painumatarkastelun kohteena oli Leningradissa Vasiljevskin saarella sijaitseva elementtirakenteinen 14-kerroksinen asuintalo. Rakennuksen valmistumisesta (vuonna 1970) vuoteen 1979 sen painuman suuruudeksi oli havaittu 54 cm. Painumaa arvioitiin k{\"a}ytett{\"a}viss{\"a} olleiden neuvostoliittolaisten laboratoriotutkimustulosten ja kairausten perusteella.",
author = "Esa Patjas and Seppo Saarelainen and Markku Tammirinne",
year = "1982",
language = "Finnish",
isbn = "951-38-1505-6",
series = "Tutkimuksia / Valtion teknillinen tutkimuskeskus",
publisher = "VTT Technical Research Centre of Finland",
address = "Finland",

}

Patjas, E, Saarelainen, S & Tammirinne, M 1982, Leningradin kaupungin alueen pohjasuhteista. Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia - Research Reports, no. 101, VTT Technical Research Centre of Finland, Espoo.

Leningradin kaupungin alueen pohjasuhteista. / Patjas, Esa; Saarelainen, Seppo; Tammirinne, Markku.

Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 1982. 106 p. (Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia - Research Reports; No. 101).

Research output: Book/ReportReportProfessional

TY - BOOK

T1 - Leningradin kaupungin alueen pohjasuhteista

AU - Patjas, Esa

AU - Saarelainen, Seppo

AU - Tammirinne, Markku

PY - 1982

Y1 - 1982

N2 - Neuvostoliittolaista pohjatutkimusjärjestelmää selvitetään ja suomalaisten ja neuvostoliittolaisten Leningradissa ja Kolpinossa tekemiä pohjatutkimustuloksia vertaillaan. Neuvostoliittolaiset pohjatutkimustulokset on saatu rakennusten suunnittelusta ja rakennuttamisesta huolehtivalta Glavleningradstroilta. Pohjatutkimukset on tehnyt leningradilainen alan erikoisorganisaatio. Suomen puolelta valtion teknillisen tutkimuskeskuksen geotekniikan laboratorio suoritti pohjatutkimukset ja otti maanäytteet tutkimuskohteista heinäkuussa 1979. Laboratoriotutkimukset tehtiin Helsingin teknillisen korkeakoulun pohjarakennuksen ja maarakennusmekaniikan laboratoriossa. Suomalaisten tekemistä pohjatutkimuksista oli käytettävissä paino-, heijari- ja puristinkairaustulokset neljästä tutkimuskohteesta. Lisäksi oli laboratoriokoetulokset Kolpinon kohteesta ja kahdesta Leningradissa olevasta kohteesta. Neuvostoliittolaisten pohjatutkimuksista oli käytettävissä laboratoriotulokset kaikista neljästä kohteesta. Suomalaisia ja neuvostoliittolaisia puristinkairauksia voitiin verrata kahdesta kohteesta. Laboratoriokoetuloksista ainoastaan Kolpinon kohteen arvot olivat vertailukelpoisia. Painumatarkastelun kohteena oli Leningradissa Vasiljevskin saarella sijaitseva elementtirakenteinen 14-kerroksinen asuintalo. Rakennuksen valmistumisesta (vuonna 1970) vuoteen 1979 sen painuman suuruudeksi oli havaittu 54 cm. Painumaa arvioitiin käytettävissä olleiden neuvostoliittolaisten laboratoriotutkimustulosten ja kairausten perusteella.

AB - Neuvostoliittolaista pohjatutkimusjärjestelmää selvitetään ja suomalaisten ja neuvostoliittolaisten Leningradissa ja Kolpinossa tekemiä pohjatutkimustuloksia vertaillaan. Neuvostoliittolaiset pohjatutkimustulokset on saatu rakennusten suunnittelusta ja rakennuttamisesta huolehtivalta Glavleningradstroilta. Pohjatutkimukset on tehnyt leningradilainen alan erikoisorganisaatio. Suomen puolelta valtion teknillisen tutkimuskeskuksen geotekniikan laboratorio suoritti pohjatutkimukset ja otti maanäytteet tutkimuskohteista heinäkuussa 1979. Laboratoriotutkimukset tehtiin Helsingin teknillisen korkeakoulun pohjarakennuksen ja maarakennusmekaniikan laboratoriossa. Suomalaisten tekemistä pohjatutkimuksista oli käytettävissä paino-, heijari- ja puristinkairaustulokset neljästä tutkimuskohteesta. Lisäksi oli laboratoriokoetulokset Kolpinon kohteesta ja kahdesta Leningradissa olevasta kohteesta. Neuvostoliittolaisten pohjatutkimuksista oli käytettävissä laboratoriotulokset kaikista neljästä kohteesta. Suomalaisia ja neuvostoliittolaisia puristinkairauksia voitiin verrata kahdesta kohteesta. Laboratoriokoetuloksista ainoastaan Kolpinon kohteen arvot olivat vertailukelpoisia. Painumatarkastelun kohteena oli Leningradissa Vasiljevskin saarella sijaitseva elementtirakenteinen 14-kerroksinen asuintalo. Rakennuksen valmistumisesta (vuonna 1970) vuoteen 1979 sen painuman suuruudeksi oli havaittu 54 cm. Painumaa arvioitiin käytettävissä olleiden neuvostoliittolaisten laboratoriotutkimustulosten ja kairausten perusteella.

M3 - Report

SN - 951-38-1505-6

T3 - Tutkimuksia / Valtion teknillinen tutkimuskeskus

BT - Leningradin kaupungin alueen pohjasuhteista

PB - VTT Technical Research Centre of Finland

CY - Espoo

ER -

Patjas E, Saarelainen S, Tammirinne M. Leningradin kaupungin alueen pohjasuhteista. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland, 1982. 106 p. (Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia - Research Reports; No. 101).