Abstract
Yleisten teiden turvallisuutta on satunnaisvaihtelun merkityksen pienentämiseksi aiemminkin tarkasteltu usean vuoden yhdistetystä aineistosta. Viimeisin tällainen katsaus on tätä ennen tehty vuosien 1992–1996 aineistosta. Tässä työssä tarkastellaan vuosina 1997–2001 yleisillä teillä tapahtuneita poliisin raportoimia henkilövahinko-onnettomuuksia ja niistä aiheutuneita kuolemantapauksia. Tavoitteena on saada turvallisuustilanteen luotettava nykytilakuvaus sekä taustatietoa ja virikkeitä tiehallinnon liikenneturvallisuustyön kehittämisen pohjaksi. Tarkastelut tehtiin vuoden 2002 alun tierekisteritiedoilla. Huomiota kiinnitettiin erityisesti henkilövahinko-onnettomuuksien ja liikennekuolemien jakautumien eroihin erilaisissa toimintaympäristöissä ja erilaisilla teillä.
Ajettuihin kilometrimääriin suhteutetut onnettomuus- ja kuolemanriskien erot tieryhmien välillä olivat melko vähäisiä verrattuna tiepituuteen suhteutettuihin onnettomuus- ja kuolemantiheyksien eroihin. Suuret liikennemäärät aiheuttivat pienestä onnettomuusriskistä huolimatta erittäin suuria onnettomuustiheyksiä. Onnettomuusriskillä mitattuna turvallisimmalla tieryhmällä, moottoritiellä oli suuri kuolemantiheys.
Kohtaamisonnettomuudet olivat moottoriteitä ja kaksiajorataisia teitä lukuun ottamatta maaseudun päätieverkon selvästi eniten kuolemantapauksia aiheuttava onnettomuusluokka. Erityisen pahalta kohtaamisonnettomuuksien tilanne näytti moottoriliikenneteillä sekä haja-asutusalueen pääteillä; näiden liikennekuolemista puolet aiheutui kohtaamisonnettomuuksista. Moottoriliikenneteillä tämä osuus on hieman pienentynyt mutta muilla pääteillä kasvanut vuosista 1989–93.
Yksittäisonnettomuudet johtivat usein henkilövahinkoihin, mutta kohtaamisonnettomuudet aiheuttivat selvästi niitä enemmän kuolemia. Vain kaksiajorataisilla teillä ja vähäliikenteisillä muilla kuin pääteillä yksittäisonnettomuudet aiheuttivat kohtaamisonnettomuuksia enemmän liikennekuolemia.
Taajamissa kevytliikenteen- ja risteysonnettomuudet aiheuttivat eniten sekä henkilövahinko-onnettomuuksia että liikennekuolemia. Näiden onnettomuuksien riski näyttäisi olevan koholla tienvarsiasutuksen kohdalla myös varsinaisten taajamien ulkopuolella.
Henkilövahinko-onnettomuudet ja liikennekuolemat antoivat eräissä tapauksissa täysin erilaisen kuvan toimintaympäristöjen välisistä turvallisuuseroista. Pääteiden kuolemanriskit olivat selvästi muita maaseututeitä korkeampia, vaikka henkilövahinko-onnettomuusriskin perusteella tilanne oli päinvastainen.
Toimintalinjoja määritettäessä ja turvallisuuden parantamishankkeita valittaessa tulisi turvallisuusvision mukaisesti toimittaessa jatkossa henkilövahinko-onnettomuuksien sijaan tarkastella entistä enemmän liikennekuolemien määriä ja niiden muutoksia. Toimenpiteiden tehokkaan kohdentamisen kannalta olisi jatkossa syytä pyrkiä myös vakavien loukkaantumisten rekisteröintiin.
Ajettuihin kilometrimääriin suhteutetut onnettomuus- ja kuolemanriskien erot tieryhmien välillä olivat melko vähäisiä verrattuna tiepituuteen suhteutettuihin onnettomuus- ja kuolemantiheyksien eroihin. Suuret liikennemäärät aiheuttivat pienestä onnettomuusriskistä huolimatta erittäin suuria onnettomuustiheyksiä. Onnettomuusriskillä mitattuna turvallisimmalla tieryhmällä, moottoritiellä oli suuri kuolemantiheys.
Kohtaamisonnettomuudet olivat moottoriteitä ja kaksiajorataisia teitä lukuun ottamatta maaseudun päätieverkon selvästi eniten kuolemantapauksia aiheuttava onnettomuusluokka. Erityisen pahalta kohtaamisonnettomuuksien tilanne näytti moottoriliikenneteillä sekä haja-asutusalueen pääteillä; näiden liikennekuolemista puolet aiheutui kohtaamisonnettomuuksista. Moottoriliikenneteillä tämä osuus on hieman pienentynyt mutta muilla pääteillä kasvanut vuosista 1989–93.
Yksittäisonnettomuudet johtivat usein henkilövahinkoihin, mutta kohtaamisonnettomuudet aiheuttivat selvästi niitä enemmän kuolemia. Vain kaksiajorataisilla teillä ja vähäliikenteisillä muilla kuin pääteillä yksittäisonnettomuudet aiheuttivat kohtaamisonnettomuuksia enemmän liikennekuolemia.
Taajamissa kevytliikenteen- ja risteysonnettomuudet aiheuttivat eniten sekä henkilövahinko-onnettomuuksia että liikennekuolemia. Näiden onnettomuuksien riski näyttäisi olevan koholla tienvarsiasutuksen kohdalla myös varsinaisten taajamien ulkopuolella.
Henkilövahinko-onnettomuudet ja liikennekuolemat antoivat eräissä tapauksissa täysin erilaisen kuvan toimintaympäristöjen välisistä turvallisuuseroista. Pääteiden kuolemanriskit olivat selvästi muita maaseututeitä korkeampia, vaikka henkilövahinko-onnettomuusriskin perusteella tilanne oli päinvastainen.
Toimintalinjoja määritettäessä ja turvallisuuden parantamishankkeita valittaessa tulisi turvallisuusvision mukaisesti toimittaessa jatkossa henkilövahinko-onnettomuuksien sijaan tarkastella entistä enemmän liikennekuolemien määriä ja niiden muutoksia. Toimenpiteiden tehokkaan kohdentamisen kannalta olisi jatkossa syytä pyrkiä myös vakavien loukkaantumisten rekisteröintiin.
| Original language | Finnish |
|---|---|
| Place of Publication | Helsinki |
| Publisher | Tiehallinto |
| Number of pages | 59 |
| ISBN (Electronic) | 951-803-216-5 |
| ISBN (Print) | 951-803-215-7 |
| Publication status | Published - 2004 |
| MoE publication type | D4 Published development or research report or study |
Publication series
| Series | Tiehallinnon selvityksiä |
|---|---|
| Number | 7/2004 |
| ISSN | 1457-9871 |
Keywords
- traffic safety
