Liikenteen ja muiden toimintojen turvallisuuden vertailu

    Research output: Book/ReportReport

    Abstract

    Tilastolähteiden avulla verrataan liikenteen turvallisultta muiden inhimillisten toimintojen turvallisuuteen. Tutkimus tehtiin tie- ja vesirakennushallituksen liikennetoimiston toimeksiannosta. Vertailussa käytetään riskimittana kuolleiden määrää sataa miljoonaa henkilötuntia kohti. Liikennemuotojen välisissä vertailuissa käytetään riskimittana myös kuolleiden määrää sataa miljoonaa henkilökilometriä kohti. Loukkaantuneiden määrää ei vertailla, koska loukkaantuneen määritelmän ja tilastointiprosentin vaihtelu yhteiskunnan eri sektoreilla olisi vääristänyt tuloksia. Liikennemuotojen välisen turvallisuusvertailun kannalta olisi ollut hyvä tarkastella kaikkia tietyllä kulkumuodolla kulkemisesta aiheutuvia riskejä eikä vain omalle kulkumuodolle aiheutuneita kuolemantapauksia. Käytettävissä oleva aineisto ei kuitenkaan antanut tähän mahdollisuutta. Liikenteen ja muiden toimintojen välisen riskitarkastelun kannalta ei aiheuttamisperiaatteen huomiotta jättäminen aiheuttanut tulosten vääristymistä. Tunnin työskentely työpaikalla nayttää olevan keskimäärin noin kolme kertaa niin vaarallista kuin tunnin työskentely tai muu oleminen kotona. Liikenteessä olemisen turvallisuus riippuu suurelta osalta liikennemuodosta, mutta keskimäärin likenteessä mukana oleminen on noin seitsemän kertaa niin vaarallista kuin työnteko ja noin kaksikymmentäyksi kertaa niin vaarallista kuin kotona vietetty aika. Suhteen kuolleet/100 miljoonaa henkilökilometriä perusteella erityisesti jalankulku sekä moottoripyörällä ja mopedilla ajaminen näyttävät olevan turvattomia tapoja liikkua tiellä. Myös polkupyöräily on selvästi muuta tieliikennettä turvattomampaa. Maantieliikenteessä moottoripyörä ja mopedi osoittautuivat turvattomimmiksi myös suhteen kuolleet/l00 miljoonaa henkilötuntia perusteella. Juna ja linja-auto olivat turvallisimmat kulkuväliineet sekä kuljettuun matkaan etta liikenteessä vietettyyn aikaan suhteutettuna. Raskas lentoliikenne on erittäin turvallista kuljettuun matkaan suhteutettuna. Lennettyä tuntia kohti raskaassa lentoliikenteessä kuolee ihmisiä saman verran kuin henkilöautoliikenteessä valta- ja kantateillä. Pienkoneilla lentäminen on sen sijaan vaarallisin tapa kulkea, tarkastellaanpa riskiä lennettyä kilometriä tai lennettyä tuntia kohti. Saadut tulokset ovat hyvin samankaltaisia aikaisemmin Norjassa tehdyn vastaavan selvityksen tulosten kanssa.
    Original languageFinnish
    Place of PublicationEspoo
    PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
    Number of pages35
    ISBN (Print)951-38-1660-5
    Publication statusPublished - 1983
    MoE publication typeD4 Published development or research report or study

    Publication series

    SeriesValtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita
    Number177
    ISSN0358-5085

    Cite this