Loppusijoituslaitoksen suunnitelma 2012

T. Saanio, A. Ikonen, P. Keto, T. Kirkkomäki, T. Kukkola, J. Nieminen, Heikki Raiko

Research output: Book/ReportReport

Abstract

Eurajoen Olkiluodon ja Loviisan Hästholmenin ydinvoimalaitoksilla kertyvä käytetty ydinpolttoaine loppusijoitetaan Olkiluotoon. Olkiluotoon rakennetaan laitoskokonaisuus, joka käsittää kaksi valtioneuvoston asetuksen 736/2008 mukaista ydinjätelaitosta. Ydinjätelaitokset ovat käytetyn ydinpolttoaineen kapselointia varten rakennettava kapselointilaitos sekä loppusijoituslaitos, joka koostuu maanalaisista loppusijoitustiloista, muista maanalaisista tiloista ja maanpäällisistä aputiloista. Loppusijoitustilat on suunniteltu louhittavaksi 400 - 450 metrin syvyyteen. Loppusijoituslaitoksen maanpintayhteyksinä toimivat ajotunneli sekä pystykuilut. Maanpinnalta kapseloitu polttoaine siirretään loppusijoituslaitoksen tiloihin kapselikuilun hissillä. Kapselit kuljetetaan teknisen tilojen alueelta keskustunnelia pitkin loppusijoitusalueelle ja sijoitetaan loppusijoitustunnelin pohjaan porattuihin loppusijoitusreikiin, jotka on etukäteen vuorattu koviksi puristetuilla bentoniittilohkoilla. Loppusijoitustunneleihin johtaa aina kaksi rinnakkaista keskustunnelia. Ne on yhdistetty toisiinsa yhdystunneleilla määrävälein. Ratkaisu parantaa maanalaisten tilojen paloturvallisuutta ja tarjoaa joustavan mahdollisuuden täyttää ja sulkea loppusijoitustunneleita vaiheittain tilojen käyttöjakson aikana. Loppusijoitussyvyyteen on rakenteilla maanalainen tutkimustila, ONKALO. Se on suunniteltu ja toteutettu siten, että sitä voidaan myöhemmin käyttää osana loppusijoituslaitosta. Rakentamislupavaiheen jälkeen tavoitteena on, että loppusijoituslaitoksen ensimmäinen osa rakennetaan valmiiksi 2010-luvulla ja loppusijoitustoiminta käynnistyy noin vuonna 2020. Loppusijoituslaitoksen suunnittelussa on huomioitu neljän käynnissä olevan reaktorin lisäksi myös rakennusvaiheessa olevan viidennen ydinvoimalaitoksen polttoaine. Suunnittelun perustana oleva jätemäärä on TVO:lta ja Fortumilta saatujen tietojen mukaan 5 440 tU. Loppusijoituslaitosta louhitaan ja suljetaan vaiheittain tilojen pitkän, noin 100 vuoden käyttöjakson aikana. Tilojen laajentamista koskevassa suunnitelmassa esitellään asemointiesimerkki 9 000 tU:n polttoainemäärälle, joka vastaa myönteisten periaatepäätösten maksimipolttoainemäärää. Loppusijoituslaitoksen suunnitelmat on laadittu Olkiluodon kallioperään siitä käytössä olevien tutkimustietojen perusteella. Tilojen sijaintia tullaan tarkentamaan kallioperätiedon karttuessa. Kallioperätietoa saadaan maanpintatutkimusten ohella maan alta ONKALOn tutkimuksista, loppusijoitustilojen rakennusvaiheessa sekä loppusijoituslaitoksen pitkän käyttöjakson aikana tehtävillä tutkimuksilla. Laitos on suunniteltu siten, että myös loppusijoitustekniikan kehityksen aiheuttamat muutokset voidaan huomioida mahdollisimman joustavasti. Loppusijoituslaitoksen kokonaislouhintatilavuus on noin 1,3 milj. m3. Koska tiloja louhitaan ja täytetään vaiheittain käyttöjakson aikana, on kerrallaan avoinna oleva tilavuus noin 0,8 milj. m3. Toiminnallisesti loppusijoituslaitos on jaettu valvonta-alueeseen ja valvomattomaan alueeseen. Kapselien käsittely ja asennus loppusijoitusreikään tapahtuu aina valvontaalueella. Uusien tunneleiden louhinta ja rakentaminen sekä loppusijoitustunneleiden täyttö tehdään valvomattomalla alueella. Suuret materiaalivirrat, kuten louhe ja täyttömateriaali, kuljetetaan ajotunnelia pitkin. Valvonta-alueella ja valvomattomalla alueella on erillinen ilmanvaihto.
Original languageFinnish
PublisherPosiva
Publication statusPublished - 2012
MoE publication typeD4 Published development or research report or study

Publication series

SeriesTyöraportti
Number2012-50

Cite this

Saanio, T., Ikonen, A., Keto, P., Kirkkomäki, T., Kukkola, T., Nieminen, J., & Raiko, H. (2012). Loppusijoituslaitoksen suunnitelma 2012. Posiva . Työraportti, No. 2012-50
Saanio, T. ; Ikonen, A. ; Keto, P. ; Kirkkomäki, T. ; Kukkola, T. ; Nieminen, J. ; Raiko, Heikki. / Loppusijoituslaitoksen suunnitelma 2012. Posiva , 2012. (Työraportti; No. 2012-50).
@book{e9926a9d59f84d79aaae05e475d06788,
title = "Loppusijoituslaitoksen suunnitelma 2012",
abstract = "Eurajoen Olkiluodon ja Loviisan H{\"a}stholmenin ydinvoimalaitoksilla kertyv{\"a} k{\"a}ytetty ydinpolttoaine loppusijoitetaan Olkiluotoon. Olkiluotoon rakennetaan laitoskokonaisuus, joka k{\"a}sitt{\"a}{\"a} kaksi valtioneuvoston asetuksen 736/2008 mukaista ydinj{\"a}telaitosta. Ydinj{\"a}telaitokset ovat k{\"a}ytetyn ydinpolttoaineen kapselointia varten rakennettava kapselointilaitos sek{\"a} loppusijoituslaitos, joka koostuu maanalaisista loppusijoitustiloista, muista maanalaisista tiloista ja maanp{\"a}{\"a}llisist{\"a} aputiloista. Loppusijoitustilat on suunniteltu louhittavaksi 400 - 450 metrin syvyyteen. Loppusijoituslaitoksen maanpintayhteyksin{\"a} toimivat ajotunneli sek{\"a} pystykuilut. Maanpinnalta kapseloitu polttoaine siirret{\"a}{\"a}n loppusijoituslaitoksen tiloihin kapselikuilun hissill{\"a}. Kapselit kuljetetaan teknisen tilojen alueelta keskustunnelia pitkin loppusijoitusalueelle ja sijoitetaan loppusijoitustunnelin pohjaan porattuihin loppusijoitusreikiin, jotka on etuk{\"a}teen vuorattu koviksi puristetuilla bentoniittilohkoilla. Loppusijoitustunneleihin johtaa aina kaksi rinnakkaista keskustunnelia. Ne on yhdistetty toisiinsa yhdystunneleilla m{\"a}{\"a}r{\"a}v{\"a}lein. Ratkaisu parantaa maanalaisten tilojen paloturvallisuutta ja tarjoaa joustavan mahdollisuuden t{\"a}ytt{\"a}{\"a} ja sulkea loppusijoitustunneleita vaiheittain tilojen k{\"a}ytt{\"o}jakson aikana. Loppusijoitussyvyyteen on rakenteilla maanalainen tutkimustila, ONKALO. Se on suunniteltu ja toteutettu siten, ett{\"a} sit{\"a} voidaan my{\"o}hemmin k{\"a}ytt{\"a}{\"a} osana loppusijoituslaitosta. Rakentamislupavaiheen j{\"a}lkeen tavoitteena on, ett{\"a} loppusijoituslaitoksen ensimm{\"a}inen osa rakennetaan valmiiksi 2010-luvulla ja loppusijoitustoiminta k{\"a}ynnistyy noin vuonna 2020. Loppusijoituslaitoksen suunnittelussa on huomioitu nelj{\"a}n k{\"a}ynniss{\"a} olevan reaktorin lis{\"a}ksi my{\"o}s rakennusvaiheessa olevan viidennen ydinvoimalaitoksen polttoaine. Suunnittelun perustana oleva j{\"a}tem{\"a}{\"a}r{\"a} on TVO:lta ja Fortumilta saatujen tietojen mukaan 5 440 tU. Loppusijoituslaitosta louhitaan ja suljetaan vaiheittain tilojen pitk{\"a}n, noin 100 vuoden k{\"a}ytt{\"o}jakson aikana. Tilojen laajentamista koskevassa suunnitelmassa esitell{\"a}{\"a}n asemointiesimerkki 9 000 tU:n polttoainem{\"a}{\"a}r{\"a}lle, joka vastaa my{\"o}nteisten periaatep{\"a}{\"a}t{\"o}sten maksimipolttoainem{\"a}{\"a}r{\"a}{\"a}. Loppusijoituslaitoksen suunnitelmat on laadittu Olkiluodon kallioper{\"a}{\"a}n siit{\"a} k{\"a}yt{\"o}ss{\"a} olevien tutkimustietojen perusteella. Tilojen sijaintia tullaan tarkentamaan kallioper{\"a}tiedon karttuessa. Kallioper{\"a}tietoa saadaan maanpintatutkimusten ohella maan alta ONKALOn tutkimuksista, loppusijoitustilojen rakennusvaiheessa sek{\"a} loppusijoituslaitoksen pitk{\"a}n k{\"a}ytt{\"o}jakson aikana teht{\"a}vill{\"a} tutkimuksilla. Laitos on suunniteltu siten, ett{\"a} my{\"o}s loppusijoitustekniikan kehityksen aiheuttamat muutokset voidaan huomioida mahdollisimman joustavasti. Loppusijoituslaitoksen kokonaislouhintatilavuus on noin 1,3 milj. m3. Koska tiloja louhitaan ja t{\"a}ytet{\"a}{\"a}n vaiheittain k{\"a}ytt{\"o}jakson aikana, on kerrallaan avoinna oleva tilavuus noin 0,8 milj. m3. Toiminnallisesti loppusijoituslaitos on jaettu valvonta-alueeseen ja valvomattomaan alueeseen. Kapselien k{\"a}sittely ja asennus loppusijoitusreik{\"a}{\"a}n tapahtuu aina valvontaalueella. Uusien tunneleiden louhinta ja rakentaminen sek{\"a} loppusijoitustunneleiden t{\"a}ytt{\"o} tehd{\"a}{\"a}n valvomattomalla alueella. Suuret materiaalivirrat, kuten louhe ja t{\"a}ytt{\"o}materiaali, kuljetetaan ajotunnelia pitkin. Valvonta-alueella ja valvomattomalla alueella on erillinen ilmanvaihto.",
author = "T. Saanio and A. Ikonen and P. Keto and T. Kirkkom{\"a}ki and T. Kukkola and J. Nieminen and Heikki Raiko",
note = "Project code: 78018",
year = "2012",
language = "Finnish",
series = "Ty{\"o}raportti",
number = "2012-50",
publisher = "Posiva",
address = "Finland",

}

Saanio, T, Ikonen, A, Keto, P, Kirkkomäki, T, Kukkola, T, Nieminen, J & Raiko, H 2012, Loppusijoituslaitoksen suunnitelma 2012. Työraportti, no. 2012-50, Posiva .

Loppusijoituslaitoksen suunnitelma 2012. / Saanio, T.; Ikonen, A.; Keto, P.; Kirkkomäki, T.; Kukkola, T.; Nieminen, J.; Raiko, Heikki.

Posiva , 2012. (Työraportti; No. 2012-50).

Research output: Book/ReportReport

TY - BOOK

T1 - Loppusijoituslaitoksen suunnitelma 2012

AU - Saanio, T.

AU - Ikonen, A.

AU - Keto, P.

AU - Kirkkomäki, T.

AU - Kukkola, T.

AU - Nieminen, J.

AU - Raiko, Heikki

N1 - Project code: 78018

PY - 2012

Y1 - 2012

N2 - Eurajoen Olkiluodon ja Loviisan Hästholmenin ydinvoimalaitoksilla kertyvä käytetty ydinpolttoaine loppusijoitetaan Olkiluotoon. Olkiluotoon rakennetaan laitoskokonaisuus, joka käsittää kaksi valtioneuvoston asetuksen 736/2008 mukaista ydinjätelaitosta. Ydinjätelaitokset ovat käytetyn ydinpolttoaineen kapselointia varten rakennettava kapselointilaitos sekä loppusijoituslaitos, joka koostuu maanalaisista loppusijoitustiloista, muista maanalaisista tiloista ja maanpäällisistä aputiloista. Loppusijoitustilat on suunniteltu louhittavaksi 400 - 450 metrin syvyyteen. Loppusijoituslaitoksen maanpintayhteyksinä toimivat ajotunneli sekä pystykuilut. Maanpinnalta kapseloitu polttoaine siirretään loppusijoituslaitoksen tiloihin kapselikuilun hissillä. Kapselit kuljetetaan teknisen tilojen alueelta keskustunnelia pitkin loppusijoitusalueelle ja sijoitetaan loppusijoitustunnelin pohjaan porattuihin loppusijoitusreikiin, jotka on etukäteen vuorattu koviksi puristetuilla bentoniittilohkoilla. Loppusijoitustunneleihin johtaa aina kaksi rinnakkaista keskustunnelia. Ne on yhdistetty toisiinsa yhdystunneleilla määrävälein. Ratkaisu parantaa maanalaisten tilojen paloturvallisuutta ja tarjoaa joustavan mahdollisuuden täyttää ja sulkea loppusijoitustunneleita vaiheittain tilojen käyttöjakson aikana. Loppusijoitussyvyyteen on rakenteilla maanalainen tutkimustila, ONKALO. Se on suunniteltu ja toteutettu siten, että sitä voidaan myöhemmin käyttää osana loppusijoituslaitosta. Rakentamislupavaiheen jälkeen tavoitteena on, että loppusijoituslaitoksen ensimmäinen osa rakennetaan valmiiksi 2010-luvulla ja loppusijoitustoiminta käynnistyy noin vuonna 2020. Loppusijoituslaitoksen suunnittelussa on huomioitu neljän käynnissä olevan reaktorin lisäksi myös rakennusvaiheessa olevan viidennen ydinvoimalaitoksen polttoaine. Suunnittelun perustana oleva jätemäärä on TVO:lta ja Fortumilta saatujen tietojen mukaan 5 440 tU. Loppusijoituslaitosta louhitaan ja suljetaan vaiheittain tilojen pitkän, noin 100 vuoden käyttöjakson aikana. Tilojen laajentamista koskevassa suunnitelmassa esitellään asemointiesimerkki 9 000 tU:n polttoainemäärälle, joka vastaa myönteisten periaatepäätösten maksimipolttoainemäärää. Loppusijoituslaitoksen suunnitelmat on laadittu Olkiluodon kallioperään siitä käytössä olevien tutkimustietojen perusteella. Tilojen sijaintia tullaan tarkentamaan kallioperätiedon karttuessa. Kallioperätietoa saadaan maanpintatutkimusten ohella maan alta ONKALOn tutkimuksista, loppusijoitustilojen rakennusvaiheessa sekä loppusijoituslaitoksen pitkän käyttöjakson aikana tehtävillä tutkimuksilla. Laitos on suunniteltu siten, että myös loppusijoitustekniikan kehityksen aiheuttamat muutokset voidaan huomioida mahdollisimman joustavasti. Loppusijoituslaitoksen kokonaislouhintatilavuus on noin 1,3 milj. m3. Koska tiloja louhitaan ja täytetään vaiheittain käyttöjakson aikana, on kerrallaan avoinna oleva tilavuus noin 0,8 milj. m3. Toiminnallisesti loppusijoituslaitos on jaettu valvonta-alueeseen ja valvomattomaan alueeseen. Kapselien käsittely ja asennus loppusijoitusreikään tapahtuu aina valvontaalueella. Uusien tunneleiden louhinta ja rakentaminen sekä loppusijoitustunneleiden täyttö tehdään valvomattomalla alueella. Suuret materiaalivirrat, kuten louhe ja täyttömateriaali, kuljetetaan ajotunnelia pitkin. Valvonta-alueella ja valvomattomalla alueella on erillinen ilmanvaihto.

AB - Eurajoen Olkiluodon ja Loviisan Hästholmenin ydinvoimalaitoksilla kertyvä käytetty ydinpolttoaine loppusijoitetaan Olkiluotoon. Olkiluotoon rakennetaan laitoskokonaisuus, joka käsittää kaksi valtioneuvoston asetuksen 736/2008 mukaista ydinjätelaitosta. Ydinjätelaitokset ovat käytetyn ydinpolttoaineen kapselointia varten rakennettava kapselointilaitos sekä loppusijoituslaitos, joka koostuu maanalaisista loppusijoitustiloista, muista maanalaisista tiloista ja maanpäällisistä aputiloista. Loppusijoitustilat on suunniteltu louhittavaksi 400 - 450 metrin syvyyteen. Loppusijoituslaitoksen maanpintayhteyksinä toimivat ajotunneli sekä pystykuilut. Maanpinnalta kapseloitu polttoaine siirretään loppusijoituslaitoksen tiloihin kapselikuilun hissillä. Kapselit kuljetetaan teknisen tilojen alueelta keskustunnelia pitkin loppusijoitusalueelle ja sijoitetaan loppusijoitustunnelin pohjaan porattuihin loppusijoitusreikiin, jotka on etukäteen vuorattu koviksi puristetuilla bentoniittilohkoilla. Loppusijoitustunneleihin johtaa aina kaksi rinnakkaista keskustunnelia. Ne on yhdistetty toisiinsa yhdystunneleilla määrävälein. Ratkaisu parantaa maanalaisten tilojen paloturvallisuutta ja tarjoaa joustavan mahdollisuuden täyttää ja sulkea loppusijoitustunneleita vaiheittain tilojen käyttöjakson aikana. Loppusijoitussyvyyteen on rakenteilla maanalainen tutkimustila, ONKALO. Se on suunniteltu ja toteutettu siten, että sitä voidaan myöhemmin käyttää osana loppusijoituslaitosta. Rakentamislupavaiheen jälkeen tavoitteena on, että loppusijoituslaitoksen ensimmäinen osa rakennetaan valmiiksi 2010-luvulla ja loppusijoitustoiminta käynnistyy noin vuonna 2020. Loppusijoituslaitoksen suunnittelussa on huomioitu neljän käynnissä olevan reaktorin lisäksi myös rakennusvaiheessa olevan viidennen ydinvoimalaitoksen polttoaine. Suunnittelun perustana oleva jätemäärä on TVO:lta ja Fortumilta saatujen tietojen mukaan 5 440 tU. Loppusijoituslaitosta louhitaan ja suljetaan vaiheittain tilojen pitkän, noin 100 vuoden käyttöjakson aikana. Tilojen laajentamista koskevassa suunnitelmassa esitellään asemointiesimerkki 9 000 tU:n polttoainemäärälle, joka vastaa myönteisten periaatepäätösten maksimipolttoainemäärää. Loppusijoituslaitoksen suunnitelmat on laadittu Olkiluodon kallioperään siitä käytössä olevien tutkimustietojen perusteella. Tilojen sijaintia tullaan tarkentamaan kallioperätiedon karttuessa. Kallioperätietoa saadaan maanpintatutkimusten ohella maan alta ONKALOn tutkimuksista, loppusijoitustilojen rakennusvaiheessa sekä loppusijoituslaitoksen pitkän käyttöjakson aikana tehtävillä tutkimuksilla. Laitos on suunniteltu siten, että myös loppusijoitustekniikan kehityksen aiheuttamat muutokset voidaan huomioida mahdollisimman joustavasti. Loppusijoituslaitoksen kokonaislouhintatilavuus on noin 1,3 milj. m3. Koska tiloja louhitaan ja täytetään vaiheittain käyttöjakson aikana, on kerrallaan avoinna oleva tilavuus noin 0,8 milj. m3. Toiminnallisesti loppusijoituslaitos on jaettu valvonta-alueeseen ja valvomattomaan alueeseen. Kapselien käsittely ja asennus loppusijoitusreikään tapahtuu aina valvontaalueella. Uusien tunneleiden louhinta ja rakentaminen sekä loppusijoitustunneleiden täyttö tehdään valvomattomalla alueella. Suuret materiaalivirrat, kuten louhe ja täyttömateriaali, kuljetetaan ajotunnelia pitkin. Valvonta-alueella ja valvomattomalla alueella on erillinen ilmanvaihto.

M3 - Report

T3 - Työraportti

BT - Loppusijoituslaitoksen suunnitelma 2012

PB - Posiva

ER -

Saanio T, Ikonen A, Keto P, Kirkkomäki T, Kukkola T, Nieminen J et al. Loppusijoituslaitoksen suunnitelma 2012. Posiva , 2012. (Työraportti; No. 2012-50).