Matalalämpötilainen vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä

Translated title of the contribution: Low temperature hot water circulated heating system

Panu Mustakallio, Risto Kosonen, Ari Laitinen, Jari Shemeikka

    Research output: Book/ReportReport

    Abstract

    Tutkimuksessa tarkasteltiin matalalämpötilatasoisen vesikiertoisen lämmitysjärjestelmän taloudellisuutta ja ominaisuuksia pientalojen lämmitysmuotona sekä kehitettiin apuneuvoja hankesuunnittelun ja mitoituksen tarpeisiin. Uusien pientalojen lämmitysjärjestelmien markkinatilanne Suomessa on jakautunut siten, että suoran sähkölämmityksen osuus on noin 66 % ja vesikiertoisten lämmitysjärjestelmien noin 30 %. Vesikiertoisista järjestelmistä lattialämmitys on kasvattanut merkittävästi osuuttaan. Kun verrataan energian keskihintoja Suomessa ja Euroopassa voidaan olettaa Suomen hintojen nousevan merkittävästi tulevaisuudessa. Tällöin suoran sähkölämmityksen kustannukset nousevat vesikiertoisen lämmityksen kustannuksia nopeammin, koska ne painottuvat korkeisiin käyttökustannuksiin. Vesikiertoisen lattialämmitysjärjestelmän yhteydessä ovat lisäksi tärkeänä etuna uusiutuvien energianlähteiden hyvät käyttömahdollisuudet. Esimerkkipientalon kustannusvertailussa nähtiin suoran sähkölämmityksen olevan öljylämmitystä edullisemman 13 ensimmäisenä käyttövuotena, mutta osoittautuvan pitemmän päälle kalliimmaksi. Projektissa kehitettiin mitoitusprosessia, jolla rakennukseen suunnitellaan vesikiertoinen lattialämmitys. Tällöin optimoidaan lattialämmityksen menoveden lämpötila ja lämmitysputkipiirien sijoittelu. Samalla tehtiin laskentamoduuli, jolla eri lattiarakenteet voidaan laskea. Perustana on lattialämmityksen laskentaan tarkoitettu CEN-standardi, jota on osin täydennetty kokeellisella aineistolla. Näin saadaan lattialämmityksen lämmönluovutus eri tapauksissa. Laskentamoduuli tehtiin helposti liitettäväksi eri mitoitusjärjestelmiin. Sen ympärille kehitettiin upotettu cad-järjestelmä lattialämmityksen suunnitteluun. Kohteen rakennuspiirustukseen voidaan suunnitella lattialämmitys piirtämällä se todelliselle paikalleen. Sen jälkeen lattialämmitysjärjestelmä voidaan mitoittaa ja optimoida, kunnes suunnitelma hyväksytään. Ohjelma on yhteensopiva ja riippumaton muista cad-järjestelmistä. Siitä haluttiin tehdä kätevä työkalu sivutoimisille suunnittelijoille, jotka käytännössä usein suunnittelevat pientalojen lattialämmityksen. Esisuunnittelun tarpeisiin tehdyllä työkalulla voidaan vertailla eri lämmitysmuotojen kannattavuutta. Pientalon lämmönkulutus saadaan laskettua vähillä lähtötiedoilla ja rakennukseen voidaan valita halutut lämmitysjärjestelmävaihtoehdot. Näiden kokonaiskustannuksia voidaan tarkastella pidemmältä aikaväliltä, ja laskennan lähtötiedot ovat helposti muokattavissa. Työkalun yhteyteen tehdyllä apuvälineellä voidaan laskea helposti vesikiertoisen lattialämmitysjärjestelmän kustannusarvio.
    Original languageFinnish
    Place of PublicationEspoo
    PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
    Number of pages38
    ISBN (Electronic)951-38-5439-6
    ISBN (Print)951-38-5438-8
    Publication statusPublished - 1999
    MoE publication typeNot Eligible

    Publication series

    SeriesVTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes
    Number1958
    ISSN1235-0605

    Fingerprint

    heating systems
    temperature
    water

    Keywords

    • HVAC
    • heating
    • hot water heating
    • energy consumption
    • floor heating
    • dimensioning
    • detached houses

    Cite this

    Mustakallio, P., Kosonen, R., Laitinen, A., & Shemeikka, J. (1999). Matalalämpötilainen vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland. VTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes, No. 1958
    Mustakallio, Panu ; Kosonen, Risto ; Laitinen, Ari ; Shemeikka, Jari. / Matalalämpötilainen vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä. Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 1999. 38 p. (VTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes; No. 1958).
    @book{b3c92b3c578747e19b32821b58dc40ef,
    title = "Matalal{\"a}mp{\"o}tilainen vesikiertoinen l{\"a}mmitysj{\"a}rjestelm{\"a}",
    abstract = "Tutkimuksessa tarkasteltiin matalal{\"a}mp{\"o}tilatasoisen vesikiertoisen l{\"a}mmitysj{\"a}rjestelm{\"a}n taloudellisuutta ja ominaisuuksia pientalojen l{\"a}mmitysmuotona sek{\"a} kehitettiin apuneuvoja hankesuunnittelun ja mitoituksen tarpeisiin. Uusien pientalojen l{\"a}mmitysj{\"a}rjestelmien markkinatilanne Suomessa on jakautunut siten, ett{\"a} suoran s{\"a}hk{\"o}l{\"a}mmityksen osuus on noin 66 {\%} ja vesikiertoisten l{\"a}mmitysj{\"a}rjestelmien noin 30 {\%}. Vesikiertoisista j{\"a}rjestelmist{\"a} lattial{\"a}mmitys on kasvattanut merkitt{\"a}v{\"a}sti osuuttaan. Kun verrataan energian keskihintoja Suomessa ja Euroopassa voidaan olettaa Suomen hintojen nousevan merkitt{\"a}v{\"a}sti tulevaisuudessa. T{\"a}ll{\"o}in suoran s{\"a}hk{\"o}l{\"a}mmityksen kustannukset nousevat vesikiertoisen l{\"a}mmityksen kustannuksia nopeammin, koska ne painottuvat korkeisiin k{\"a}ytt{\"o}kustannuksiin. Vesikiertoisen lattial{\"a}mmitysj{\"a}rjestelm{\"a}n yhteydess{\"a} ovat lis{\"a}ksi t{\"a}rke{\"a}n{\"a} etuna uusiutuvien energianl{\"a}hteiden hyv{\"a}t k{\"a}ytt{\"o}mahdollisuudet. Esimerkkipientalon kustannusvertailussa n{\"a}htiin suoran s{\"a}hk{\"o}l{\"a}mmityksen olevan {\"o}ljyl{\"a}mmityst{\"a} edullisemman 13 ensimm{\"a}isen{\"a} k{\"a}ytt{\"o}vuotena, mutta osoittautuvan pitemm{\"a}n p{\"a}{\"a}lle kalliimmaksi. Projektissa kehitettiin mitoitusprosessia, jolla rakennukseen suunnitellaan vesikiertoinen lattial{\"a}mmitys. T{\"a}ll{\"o}in optimoidaan lattial{\"a}mmityksen menoveden l{\"a}mp{\"o}tila ja l{\"a}mmitysputkipiirien sijoittelu. Samalla tehtiin laskentamoduuli, jolla eri lattiarakenteet voidaan laskea. Perustana on lattial{\"a}mmityksen laskentaan tarkoitettu CEN-standardi, jota on osin t{\"a}ydennetty kokeellisella aineistolla. N{\"a}in saadaan lattial{\"a}mmityksen l{\"a}mm{\"o}nluovutus eri tapauksissa. Laskentamoduuli tehtiin helposti liitett{\"a}v{\"a}ksi eri mitoitusj{\"a}rjestelmiin. Sen ymp{\"a}rille kehitettiin upotettu cad-j{\"a}rjestelm{\"a} lattial{\"a}mmityksen suunnitteluun. Kohteen rakennuspiirustukseen voidaan suunnitella lattial{\"a}mmitys piirt{\"a}m{\"a}ll{\"a} se todelliselle paikalleen. Sen j{\"a}lkeen lattial{\"a}mmitysj{\"a}rjestelm{\"a} voidaan mitoittaa ja optimoida, kunnes suunnitelma hyv{\"a}ksyt{\"a}{\"a}n. Ohjelma on yhteensopiva ja riippumaton muista cad-j{\"a}rjestelmist{\"a}. Siit{\"a} haluttiin tehd{\"a} k{\"a}tev{\"a} ty{\"o}kalu sivutoimisille suunnittelijoille, jotka k{\"a}yt{\"a}nn{\"o}ss{\"a} usein suunnittelevat pientalojen lattial{\"a}mmityksen. Esisuunnittelun tarpeisiin tehdyll{\"a} ty{\"o}kalulla voidaan vertailla eri l{\"a}mmitysmuotojen kannattavuutta. Pientalon l{\"a}mm{\"o}nkulutus saadaan laskettua v{\"a}hill{\"a} l{\"a}ht{\"o}tiedoilla ja rakennukseen voidaan valita halutut l{\"a}mmitysj{\"a}rjestelm{\"a}vaihtoehdot. N{\"a}iden kokonaiskustannuksia voidaan tarkastella pidemm{\"a}lt{\"a} aikav{\"a}lilt{\"a}, ja laskennan l{\"a}ht{\"o}tiedot ovat helposti muokattavissa. Ty{\"o}kalun yhteyteen tehdyll{\"a} apuv{\"a}lineell{\"a} voidaan laskea helposti vesikiertoisen lattial{\"a}mmitysj{\"a}rjestelm{\"a}n kustannusarvio.",
    keywords = "HVAC, heating, hot water heating, energy consumption, floor heating, dimensioning, detached houses",
    author = "Panu Mustakallio and Risto Kosonen and Ari Laitinen and Jari Shemeikka",
    year = "1999",
    language = "Finnish",
    isbn = "951-38-5438-8",
    series = "VTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes",
    publisher = "VTT Technical Research Centre of Finland",
    number = "1958",
    address = "Finland",

    }

    Mustakallio, P, Kosonen, R, Laitinen, A & Shemeikka, J 1999, Matalalämpötilainen vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä. VTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes, no. 1958, VTT Technical Research Centre of Finland, Espoo.

    Matalalämpötilainen vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä. / Mustakallio, Panu; Kosonen, Risto; Laitinen, Ari; Shemeikka, Jari.

    Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 1999. 38 p. (VTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes; No. 1958).

    Research output: Book/ReportReport

    TY - BOOK

    T1 - Matalalämpötilainen vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä

    AU - Mustakallio, Panu

    AU - Kosonen, Risto

    AU - Laitinen, Ari

    AU - Shemeikka, Jari

    PY - 1999

    Y1 - 1999

    N2 - Tutkimuksessa tarkasteltiin matalalämpötilatasoisen vesikiertoisen lämmitysjärjestelmän taloudellisuutta ja ominaisuuksia pientalojen lämmitysmuotona sekä kehitettiin apuneuvoja hankesuunnittelun ja mitoituksen tarpeisiin. Uusien pientalojen lämmitysjärjestelmien markkinatilanne Suomessa on jakautunut siten, että suoran sähkölämmityksen osuus on noin 66 % ja vesikiertoisten lämmitysjärjestelmien noin 30 %. Vesikiertoisista järjestelmistä lattialämmitys on kasvattanut merkittävästi osuuttaan. Kun verrataan energian keskihintoja Suomessa ja Euroopassa voidaan olettaa Suomen hintojen nousevan merkittävästi tulevaisuudessa. Tällöin suoran sähkölämmityksen kustannukset nousevat vesikiertoisen lämmityksen kustannuksia nopeammin, koska ne painottuvat korkeisiin käyttökustannuksiin. Vesikiertoisen lattialämmitysjärjestelmän yhteydessä ovat lisäksi tärkeänä etuna uusiutuvien energianlähteiden hyvät käyttömahdollisuudet. Esimerkkipientalon kustannusvertailussa nähtiin suoran sähkölämmityksen olevan öljylämmitystä edullisemman 13 ensimmäisenä käyttövuotena, mutta osoittautuvan pitemmän päälle kalliimmaksi. Projektissa kehitettiin mitoitusprosessia, jolla rakennukseen suunnitellaan vesikiertoinen lattialämmitys. Tällöin optimoidaan lattialämmityksen menoveden lämpötila ja lämmitysputkipiirien sijoittelu. Samalla tehtiin laskentamoduuli, jolla eri lattiarakenteet voidaan laskea. Perustana on lattialämmityksen laskentaan tarkoitettu CEN-standardi, jota on osin täydennetty kokeellisella aineistolla. Näin saadaan lattialämmityksen lämmönluovutus eri tapauksissa. Laskentamoduuli tehtiin helposti liitettäväksi eri mitoitusjärjestelmiin. Sen ympärille kehitettiin upotettu cad-järjestelmä lattialämmityksen suunnitteluun. Kohteen rakennuspiirustukseen voidaan suunnitella lattialämmitys piirtämällä se todelliselle paikalleen. Sen jälkeen lattialämmitysjärjestelmä voidaan mitoittaa ja optimoida, kunnes suunnitelma hyväksytään. Ohjelma on yhteensopiva ja riippumaton muista cad-järjestelmistä. Siitä haluttiin tehdä kätevä työkalu sivutoimisille suunnittelijoille, jotka käytännössä usein suunnittelevat pientalojen lattialämmityksen. Esisuunnittelun tarpeisiin tehdyllä työkalulla voidaan vertailla eri lämmitysmuotojen kannattavuutta. Pientalon lämmönkulutus saadaan laskettua vähillä lähtötiedoilla ja rakennukseen voidaan valita halutut lämmitysjärjestelmävaihtoehdot. Näiden kokonaiskustannuksia voidaan tarkastella pidemmältä aikaväliltä, ja laskennan lähtötiedot ovat helposti muokattavissa. Työkalun yhteyteen tehdyllä apuvälineellä voidaan laskea helposti vesikiertoisen lattialämmitysjärjestelmän kustannusarvio.

    AB - Tutkimuksessa tarkasteltiin matalalämpötilatasoisen vesikiertoisen lämmitysjärjestelmän taloudellisuutta ja ominaisuuksia pientalojen lämmitysmuotona sekä kehitettiin apuneuvoja hankesuunnittelun ja mitoituksen tarpeisiin. Uusien pientalojen lämmitysjärjestelmien markkinatilanne Suomessa on jakautunut siten, että suoran sähkölämmityksen osuus on noin 66 % ja vesikiertoisten lämmitysjärjestelmien noin 30 %. Vesikiertoisista järjestelmistä lattialämmitys on kasvattanut merkittävästi osuuttaan. Kun verrataan energian keskihintoja Suomessa ja Euroopassa voidaan olettaa Suomen hintojen nousevan merkittävästi tulevaisuudessa. Tällöin suoran sähkölämmityksen kustannukset nousevat vesikiertoisen lämmityksen kustannuksia nopeammin, koska ne painottuvat korkeisiin käyttökustannuksiin. Vesikiertoisen lattialämmitysjärjestelmän yhteydessä ovat lisäksi tärkeänä etuna uusiutuvien energianlähteiden hyvät käyttömahdollisuudet. Esimerkkipientalon kustannusvertailussa nähtiin suoran sähkölämmityksen olevan öljylämmitystä edullisemman 13 ensimmäisenä käyttövuotena, mutta osoittautuvan pitemmän päälle kalliimmaksi. Projektissa kehitettiin mitoitusprosessia, jolla rakennukseen suunnitellaan vesikiertoinen lattialämmitys. Tällöin optimoidaan lattialämmityksen menoveden lämpötila ja lämmitysputkipiirien sijoittelu. Samalla tehtiin laskentamoduuli, jolla eri lattiarakenteet voidaan laskea. Perustana on lattialämmityksen laskentaan tarkoitettu CEN-standardi, jota on osin täydennetty kokeellisella aineistolla. Näin saadaan lattialämmityksen lämmönluovutus eri tapauksissa. Laskentamoduuli tehtiin helposti liitettäväksi eri mitoitusjärjestelmiin. Sen ympärille kehitettiin upotettu cad-järjestelmä lattialämmityksen suunnitteluun. Kohteen rakennuspiirustukseen voidaan suunnitella lattialämmitys piirtämällä se todelliselle paikalleen. Sen jälkeen lattialämmitysjärjestelmä voidaan mitoittaa ja optimoida, kunnes suunnitelma hyväksytään. Ohjelma on yhteensopiva ja riippumaton muista cad-järjestelmistä. Siitä haluttiin tehdä kätevä työkalu sivutoimisille suunnittelijoille, jotka käytännössä usein suunnittelevat pientalojen lattialämmityksen. Esisuunnittelun tarpeisiin tehdyllä työkalulla voidaan vertailla eri lämmitysmuotojen kannattavuutta. Pientalon lämmönkulutus saadaan laskettua vähillä lähtötiedoilla ja rakennukseen voidaan valita halutut lämmitysjärjestelmävaihtoehdot. Näiden kokonaiskustannuksia voidaan tarkastella pidemmältä aikaväliltä, ja laskennan lähtötiedot ovat helposti muokattavissa. Työkalun yhteyteen tehdyllä apuvälineellä voidaan laskea helposti vesikiertoisen lattialämmitysjärjestelmän kustannusarvio.

    KW - HVAC

    KW - heating

    KW - hot water heating

    KW - energy consumption

    KW - floor heating

    KW - dimensioning

    KW - detached houses

    M3 - Report

    SN - 951-38-5438-8

    T3 - VTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes

    BT - Matalalämpötilainen vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä

    PB - VTT Technical Research Centre of Finland

    CY - Espoo

    ER -

    Mustakallio P, Kosonen R, Laitinen A, Shemeikka J. Matalalämpötilainen vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland, 1999. 38 p. (VTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes; No. 1958).