Maaliikenteen aiheuttaman runkomelun arviointi: Esiselvitys

Maaliikenteestä maaperän kautta siirtyvä runkoääni voi olla häiritsevää liikenneväylien läheisyydessä olevissa rakennuksissa. Käyttämällä yhtenäisiä kriteerejä, raja-arvoja ja arviointiohjeita pyritään varmistamaan, että liikenteestä aiheutuva runkomelu otetaan maankäytön suunnittelussa riittävästi huomioon. Koska Suomen rakentamismääräyksissä ei ole annettu asiaa käsitteleviä ohjeita, tämä suositusten laatimiseen tähtäävä selvitys on katsottu tarpeelliseksi. Erityisesti ohjeistoa tarvitaan maankäytön ja liikenneväylien suunnittelussa. Tässä suosituksessa runkomelun tunnusluvuksi ehdotetaan käytettäväksi suuretta Lprm, joka perustuu enimmäisäänitason LpASmax mittaukseen, joka määritetään mittaustuloksista 95 %:n luotettavuustasolla. Tunnusluvulle Lprm ehdotetaan seuraavia raja-arvoja tunneleissa: 30 dB kun runkomelu ei saa häiritä nukkumista, 35 dB kun runkomelu ei saa häiritä työskentelyä ja 25-30 dB erityistä hiljaisuutta vaativissa tiloissa. Avoradoilla raja-arvot voivat olla tapauksesta riippuen 5 dB lievemmät. Ehdotetut raja-arvot ovat hieman tiukempia kuin ilmaäänelle annetut raja-arvot, sillä maaliikenteelle tyypillinen matalataajuinen runkomelu koetaan yleensä haitallisemmaksi kuin muu saman A-painotetun äänitason omaava laajakaistainen melu. Runkomelun arviointia varten on esitetty kolme eritasoista menetelmää. Ensimmäinen taso perustuu varoetäisyyksien käyttöön. Mikäli rakennuksen ja väylän välinen etäisyys on riittävän suuri, tarkempi tarkastelu ei ole tarpeen. Toisen tason tarkastelu ottaa huomioon värähtelyn siirtymiseen ja äänen syntymiseen vaikuttavat tekijät. Tarkastelu perustuu peruskäyrään, jonka avulla arvioidaan maaperän värähtelyn perusarvo eri etäisyydellä väylästä. Huoneen seinäpintojen keskimääräinen värähtely arvioidaan lisäämällä käyrään korjaustekijät, jotka määräytyvät liikenteen, väylän, maaperän ja rakennuksen yksityiskohtien perusteella. Lopullinen äänitaso sisätiloissa arvioidaan lisäämällä käyrään korjaustekijät, jotka ottavat huomioon äänitason riippuvuuden seinäpintojen värähtelyvoimakkuudesta ja taajuudesta. Kolmannen tason arviointi perustuu ääni- ja värähtelymittausten käyttöön. Julkaisussa esitetään myös perusratkaisut runkoääntä aiheuttavan värähtelyn vaimentamiseksi ja arviot erilaisilla ratkaisuilla saavutettavista hyödyistä. Äänitaajuisen värähtelyn eristäminen perustuu yleensä pehmeään rakennekerrokseen, joka voidaan sijoittaa väylän alle, maaperään (tärinäeste) tai rakennuksen alle. Myös kaluston ja väylän kunnolla, nopeuden rajoittamisella sekä joustavilla rakenteiden liitosratkaisuilla tai ääntä vähän säteilevillä pintarakenteilla voidaan vaikuttaa syntyvään runkoääneen. Julkaisussa esitetyt kriteerit, raja-arvot ja arviointiohjeet perustuvat pääasiassa kirjallisuuskatsaukseen ja niiden soveltuvuus tulisi varmistaa mittauksin, jotta Suomen liikennettä, väylää, maaperää ja rakentamistapaa koskevat erityispiirteet tulevat otetuksi oikein huomioon.