Mahdollisuuksien kenttä: Palveluliiketoiminta ja vuorovaikutteinen johtaminen

Raimo Hyötyläinen (Editor), Maaria Nuutinen (Editor)

    Research output: Book/ReportBook (editor)

    Abstract

    Kirjassa pohditaan palveluliiketoiminnan kehittämisen johtamista kenttänä, jossa yrityksen on löydettävä tiensä erilaisten mahdollisuuksien, uhkien ja reunaehtojen keskellä. Tässä murroksessa myös uudenlainen johtajuus voi kehittyä - ja sen kehittyminen on palveluliiketoiminnan rakentumisen ehtona. Palveluliiketoimintaa ja sen johtamista tarkastellaan toiminnan kohteen muuttumisena, mikä haastaa totutut toiminta- ja ajattelutavat toiminnan tehokkuudesta, järkevästä työn organisoinnista, suunnittelemisesta, kehittämisestä ja arvioinnista. Se haastaa myös organisaation tavan oppia. Palveluliiketoiminnan rakentamisessa on uskallettava tehdä kokeiluja ja hyväksyttävä, että osa kokeiluista väistämättä epäonnistuu. Näillä epäonnistumisilla on kuitenkin vähintäänkin yhtä iso rooli kuin onnistumisilla uuden liiketoiminnan kohteen löytymisessä. Kirja sisältää myös malleja ja menetelmiä esimerkkeineen palveluliiketoiminnan murroksesta selviämiseen. Kirja on suunnattu teknologialähtöisten yritysten johdolle ja muille asiantuntijoille, jotka ovat kehittämässä palveluliiketoimintaa, sekä aihealueen tutkijoille ja kehittäjille.
    Original languageFinnish
    Place of PublicationHelsinki
    PublisherTeknologiateollisuus ry
    Number of pages264
    ISBN (Electronic)978-952-238-034-0
    ISBN (Print)978-952-238-033-3
    Publication statusPublished - 2010
    MoE publication typeD6 Edited professional books

    Cite this

    Hyötyläinen, R., & Nuutinen, M. (Eds.) (2010). Mahdollisuuksien kenttä: Palveluliiketoiminta ja vuorovaikutteinen johtaminen. Helsinki: Teknologiateollisuus ry.
    Hyötyläinen, Raimo (Editor) ; Nuutinen, Maaria (Editor). / Mahdollisuuksien kenttä : Palveluliiketoiminta ja vuorovaikutteinen johtaminen. Helsinki : Teknologiateollisuus ry, 2010. 264 p.
    @book{0a7d22cdea644e8998aaac70e263f66a,
    title = "Mahdollisuuksien kentt{\"a}: Palveluliiketoiminta ja vuorovaikutteinen johtaminen",
    abstract = "Kirjassa pohditaan palveluliiketoiminnan kehitt{\"a}misen johtamista kentt{\"a}n{\"a}, jossa yrityksen on l{\"o}ydett{\"a}v{\"a} tiens{\"a} erilaisten mahdollisuuksien, uhkien ja reunaehtojen keskell{\"a}. T{\"a}ss{\"a} murroksessa my{\"o}s uudenlainen johtajuus voi kehitty{\"a} - ja sen kehittyminen on palveluliiketoiminnan rakentumisen ehtona. Palveluliiketoimintaa ja sen johtamista tarkastellaan toiminnan kohteen muuttumisena, mik{\"a} haastaa totutut toiminta- ja ajattelutavat toiminnan tehokkuudesta, j{\"a}rkev{\"a}st{\"a} ty{\"o}n organisoinnista, suunnittelemisesta, kehitt{\"a}misest{\"a} ja arvioinnista. Se haastaa my{\"o}s organisaation tavan oppia. Palveluliiketoiminnan rakentamisessa on uskallettava tehd{\"a} kokeiluja ja hyv{\"a}ksytt{\"a}v{\"a}, ett{\"a} osa kokeiluista v{\"a}ist{\"a}m{\"a}tt{\"a} ep{\"a}onnistuu. N{\"a}ill{\"a} ep{\"a}onnistumisilla on kuitenkin v{\"a}hint{\"a}{\"a}nkin yht{\"a} iso rooli kuin onnistumisilla uuden liiketoiminnan kohteen l{\"o}ytymisess{\"a}. Kirja sis{\"a}lt{\"a}{\"a} my{\"o}s malleja ja menetelmi{\"a} esimerkkeineen palveluliiketoiminnan murroksesta selvi{\"a}miseen. Kirja on suunnattu teknologial{\"a}ht{\"o}isten yritysten johdolle ja muille asiantuntijoille, jotka ovat kehitt{\"a}m{\"a}ss{\"a} palveluliiketoimintaa, sek{\"a} aihealueen tutkijoille ja kehitt{\"a}jille.",
    editor = "Raimo Hy{\"o}tyl{\"a}inen and Maaria Nuutinen",
    year = "2010",
    language = "Finnish",
    isbn = "978-952-238-033-3",
    publisher = "Teknologiateollisuus ry",
    address = "Finland",

    }

    Hyötyläinen, R & Nuutinen, M (eds) 2010, Mahdollisuuksien kenttä: Palveluliiketoiminta ja vuorovaikutteinen johtaminen. Teknologiateollisuus ry, Helsinki.

    Mahdollisuuksien kenttä : Palveluliiketoiminta ja vuorovaikutteinen johtaminen. / Hyötyläinen, Raimo (Editor); Nuutinen, Maaria (Editor).

    Helsinki : Teknologiateollisuus ry, 2010. 264 p.

    Research output: Book/ReportBook (editor)

    TY - BOOK

    T1 - Mahdollisuuksien kenttä

    T2 - Palveluliiketoiminta ja vuorovaikutteinen johtaminen

    A2 - Hyötyläinen, Raimo

    A2 - Nuutinen, Maaria

    PY - 2010

    Y1 - 2010

    N2 - Kirjassa pohditaan palveluliiketoiminnan kehittämisen johtamista kenttänä, jossa yrityksen on löydettävä tiensä erilaisten mahdollisuuksien, uhkien ja reunaehtojen keskellä. Tässä murroksessa myös uudenlainen johtajuus voi kehittyä - ja sen kehittyminen on palveluliiketoiminnan rakentumisen ehtona. Palveluliiketoimintaa ja sen johtamista tarkastellaan toiminnan kohteen muuttumisena, mikä haastaa totutut toiminta- ja ajattelutavat toiminnan tehokkuudesta, järkevästä työn organisoinnista, suunnittelemisesta, kehittämisestä ja arvioinnista. Se haastaa myös organisaation tavan oppia. Palveluliiketoiminnan rakentamisessa on uskallettava tehdä kokeiluja ja hyväksyttävä, että osa kokeiluista väistämättä epäonnistuu. Näillä epäonnistumisilla on kuitenkin vähintäänkin yhtä iso rooli kuin onnistumisilla uuden liiketoiminnan kohteen löytymisessä. Kirja sisältää myös malleja ja menetelmiä esimerkkeineen palveluliiketoiminnan murroksesta selviämiseen. Kirja on suunnattu teknologialähtöisten yritysten johdolle ja muille asiantuntijoille, jotka ovat kehittämässä palveluliiketoimintaa, sekä aihealueen tutkijoille ja kehittäjille.

    AB - Kirjassa pohditaan palveluliiketoiminnan kehittämisen johtamista kenttänä, jossa yrityksen on löydettävä tiensä erilaisten mahdollisuuksien, uhkien ja reunaehtojen keskellä. Tässä murroksessa myös uudenlainen johtajuus voi kehittyä - ja sen kehittyminen on palveluliiketoiminnan rakentumisen ehtona. Palveluliiketoimintaa ja sen johtamista tarkastellaan toiminnan kohteen muuttumisena, mikä haastaa totutut toiminta- ja ajattelutavat toiminnan tehokkuudesta, järkevästä työn organisoinnista, suunnittelemisesta, kehittämisestä ja arvioinnista. Se haastaa myös organisaation tavan oppia. Palveluliiketoiminnan rakentamisessa on uskallettava tehdä kokeiluja ja hyväksyttävä, että osa kokeiluista väistämättä epäonnistuu. Näillä epäonnistumisilla on kuitenkin vähintäänkin yhtä iso rooli kuin onnistumisilla uuden liiketoiminnan kohteen löytymisessä. Kirja sisältää myös malleja ja menetelmiä esimerkkeineen palveluliiketoiminnan murroksesta selviämiseen. Kirja on suunnattu teknologialähtöisten yritysten johdolle ja muille asiantuntijoille, jotka ovat kehittämässä palveluliiketoimintaa, sekä aihealueen tutkijoille ja kehittäjille.

    M3 - Book (editor)

    SN - 978-952-238-033-3

    BT - Mahdollisuuksien kenttä

    PB - Teknologiateollisuus ry

    CY - Helsinki

    ER -

    Hyötyläinen R, (ed.), Nuutinen M, (ed.). Mahdollisuuksien kenttä: Palveluliiketoiminta ja vuorovaikutteinen johtaminen. Helsinki: Teknologiateollisuus ry, 2010. 264 p.