Mekaanisen metsäteollisuuden energiatutkimus 1980-1982

Integraattien energiahuolto

Veikko Tarvainen

Research output: Book/ReportReportProfessional

Abstract

Mekaanisen metsäteollisuuden energiahuoltoa koskeva kysely lähetettiin niille alan tuotantolaitoksille, joihin kuului kaksi tai useampia tehtaita. Kyselyyn vastasi 29 integraattia, joista 21:n tulokset olivat sopivia jatkokäsittelyn ja analysoinnin pohjaksi. Niiden yhteenlaskettu energiantuotanto oli vuonna 1979 7 530 TJ, joka kattoi kolmanneksen mekaanisen metsäteollisuuden energiantarpeesta. Integraatit tuottivat lämpöä yhteensä yli oman tarpeen. Sähkön osalta keskimääräinen omavaraisuusaste oli vain 40 %. Kaksi kolmasosaa energiasta tuotettiin kotimaisilla energialähteillä, joista ostettuja polttoaineita oli 20 prosenttiyksikköä. Kotimaisista polttoaineista tärkein oli kuori (46,7 %). Hakkeen, purun ja turpeen osuudet olivat 13,1 %, 16 % ja 14,7 %. Loppu koostui vesivoimasta ja sekalaisista puupolttoaineista. Tärkein ulkomainen polttoaine oli öljy (81,7 %), jonka lisäksi käytettiin myös maakaasua (18 %) ja kivihiiltä (0,3 %). Edellä mainittuja lukuja ei voi yleistää, sillä varsinkaan pienillä laitoksilla sivutuotteiden käyttö polttoaineena ei aina ole taloulellisesti kannattavaa. Tällaiset laitokset ostavat sähkön ja tuottavat lämmön öljyn avulla.
Original languageFinnish
Place of PublicationEspoo
PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
Number of pages16
ISBN (Print)951-38-1719-9
Publication statusPublished - 1983
MoE publication typeD4 Published development or research report or study

Publication series

NameTutkimuksia / Valtion teknillinen tutkimuskeskus
PublisherVTT
Volume160

Cite this

Tarvainen, V. (1983). Mekaanisen metsäteollisuuden energiatutkimus 1980-1982: Integraattien energiahuolto. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland. Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia, No. 160
Tarvainen, Veikko. / Mekaanisen metsäteollisuuden energiatutkimus 1980-1982 : Integraattien energiahuolto. Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 1983. 16 p. (Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia; No. 160).
@book{06c3fe2e3c824ff5948e8cb750750756,
title = "Mekaanisen mets{\"a}teollisuuden energiatutkimus 1980-1982: Integraattien energiahuolto",
abstract = "Mekaanisen mets{\"a}teollisuuden energiahuoltoa koskeva kysely l{\"a}hetettiin niille alan tuotantolaitoksille, joihin kuului kaksi tai useampia tehtaita. Kyselyyn vastasi 29 integraattia, joista 21:n tulokset olivat sopivia jatkok{\"a}sittelyn ja analysoinnin pohjaksi. Niiden yhteenlaskettu energiantuotanto oli vuonna 1979 7 530 TJ, joka kattoi kolmanneksen mekaanisen mets{\"a}teollisuuden energiantarpeesta. Integraatit tuottivat l{\"a}mp{\"o}{\"a} yhteens{\"a} yli oman tarpeen. S{\"a}hk{\"o}n osalta keskim{\"a}{\"a}r{\"a}inen omavaraisuusaste oli vain 40 {\%}. Kaksi kolmasosaa energiasta tuotettiin kotimaisilla energial{\"a}hteill{\"a}, joista ostettuja polttoaineita oli 20 prosenttiyksikk{\"o}{\"a}. Kotimaisista polttoaineista t{\"a}rkein oli kuori (46,7 {\%}). Hakkeen, purun ja turpeen osuudet olivat 13,1 {\%}, 16 {\%} ja 14,7 {\%}. Loppu koostui vesivoimasta ja sekalaisista puupolttoaineista. T{\"a}rkein ulkomainen polttoaine oli {\"o}ljy (81,7 {\%}), jonka lis{\"a}ksi k{\"a}ytettiin my{\"o}s maakaasua (18 {\%}) ja kivihiilt{\"a} (0,3 {\%}). Edell{\"a} mainittuja lukuja ei voi yleist{\"a}{\"a}, sill{\"a} varsinkaan pienill{\"a} laitoksilla sivutuotteiden k{\"a}ytt{\"o} polttoaineena ei aina ole taloulellisesti kannattavaa. T{\"a}llaiset laitokset ostavat s{\"a}hk{\"o}n ja tuottavat l{\"a}mm{\"o}n {\"o}ljyn avulla.",
author = "Veikko Tarvainen",
year = "1983",
language = "Finnish",
isbn = "951-38-1719-9",
series = "Tutkimuksia / Valtion teknillinen tutkimuskeskus",
publisher = "VTT Technical Research Centre of Finland",
address = "Finland",

}

Tarvainen, V 1983, Mekaanisen metsäteollisuuden energiatutkimus 1980-1982: Integraattien energiahuolto. Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia, no. 160, VTT Technical Research Centre of Finland, Espoo.

Mekaanisen metsäteollisuuden energiatutkimus 1980-1982 : Integraattien energiahuolto. / Tarvainen, Veikko.

Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 1983. 16 p. (Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia; No. 160).

Research output: Book/ReportReportProfessional

TY - BOOK

T1 - Mekaanisen metsäteollisuuden energiatutkimus 1980-1982

T2 - Integraattien energiahuolto

AU - Tarvainen, Veikko

PY - 1983

Y1 - 1983

N2 - Mekaanisen metsäteollisuuden energiahuoltoa koskeva kysely lähetettiin niille alan tuotantolaitoksille, joihin kuului kaksi tai useampia tehtaita. Kyselyyn vastasi 29 integraattia, joista 21:n tulokset olivat sopivia jatkokäsittelyn ja analysoinnin pohjaksi. Niiden yhteenlaskettu energiantuotanto oli vuonna 1979 7 530 TJ, joka kattoi kolmanneksen mekaanisen metsäteollisuuden energiantarpeesta. Integraatit tuottivat lämpöä yhteensä yli oman tarpeen. Sähkön osalta keskimääräinen omavaraisuusaste oli vain 40 %. Kaksi kolmasosaa energiasta tuotettiin kotimaisilla energialähteillä, joista ostettuja polttoaineita oli 20 prosenttiyksikköä. Kotimaisista polttoaineista tärkein oli kuori (46,7 %). Hakkeen, purun ja turpeen osuudet olivat 13,1 %, 16 % ja 14,7 %. Loppu koostui vesivoimasta ja sekalaisista puupolttoaineista. Tärkein ulkomainen polttoaine oli öljy (81,7 %), jonka lisäksi käytettiin myös maakaasua (18 %) ja kivihiiltä (0,3 %). Edellä mainittuja lukuja ei voi yleistää, sillä varsinkaan pienillä laitoksilla sivutuotteiden käyttö polttoaineena ei aina ole taloulellisesti kannattavaa. Tällaiset laitokset ostavat sähkön ja tuottavat lämmön öljyn avulla.

AB - Mekaanisen metsäteollisuuden energiahuoltoa koskeva kysely lähetettiin niille alan tuotantolaitoksille, joihin kuului kaksi tai useampia tehtaita. Kyselyyn vastasi 29 integraattia, joista 21:n tulokset olivat sopivia jatkokäsittelyn ja analysoinnin pohjaksi. Niiden yhteenlaskettu energiantuotanto oli vuonna 1979 7 530 TJ, joka kattoi kolmanneksen mekaanisen metsäteollisuuden energiantarpeesta. Integraatit tuottivat lämpöä yhteensä yli oman tarpeen. Sähkön osalta keskimääräinen omavaraisuusaste oli vain 40 %. Kaksi kolmasosaa energiasta tuotettiin kotimaisilla energialähteillä, joista ostettuja polttoaineita oli 20 prosenttiyksikköä. Kotimaisista polttoaineista tärkein oli kuori (46,7 %). Hakkeen, purun ja turpeen osuudet olivat 13,1 %, 16 % ja 14,7 %. Loppu koostui vesivoimasta ja sekalaisista puupolttoaineista. Tärkein ulkomainen polttoaine oli öljy (81,7 %), jonka lisäksi käytettiin myös maakaasua (18 %) ja kivihiiltä (0,3 %). Edellä mainittuja lukuja ei voi yleistää, sillä varsinkaan pienillä laitoksilla sivutuotteiden käyttö polttoaineena ei aina ole taloulellisesti kannattavaa. Tällaiset laitokset ostavat sähkön ja tuottavat lämmön öljyn avulla.

M3 - Report

SN - 951-38-1719-9

T3 - Tutkimuksia / Valtion teknillinen tutkimuskeskus

BT - Mekaanisen metsäteollisuuden energiatutkimus 1980-1982

PB - VTT Technical Research Centre of Finland

CY - Espoo

ER -

Tarvainen V. Mekaanisen metsäteollisuuden energiatutkimus 1980-1982: Integraattien energiahuolto. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland, 1983. 16 p. (Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia; No. 160).