Merkkiainekokeet jätevesien selkeytysprosessin tilastollisessa analysoinnissa

Sakari Lehtola

Research output: Book/ReportReport

Abstract

Runsaasta tutkimustoiminnasta huolimatta ei ole kiistatta pystytty osoittamaan, mikä merkitys hydrauliikalla on käytössä olevien selkeytysaltaiden puhdistustehoon. Julkaistuissa tutkimuksissa on ollut puutteena se, että selkeytysaltaaseen vaikuttavat ympäristötekijät on jätetty huomiotta ja altaan hydrauliikka on oletettu vakioksi. Selkeytysallasprosessissa eri suureet vaikuttavat voimakkaasti toisiinsa, ja tästä syystä kaikkien altaan toimintaan vaikuttavien seikkojen on oltava tarkastelussa mukana. Työssä selkeytysallasprosessia on tarkasteltu kahdeksalla selkeyttimellä suoritettujen kenttäkokeiden perusteella. Tutkimuksessa sovellettiin tilastollista prosessianalyysia. Tarkasteluun otettiin mukaan mahdollisimman monta selkeytysprosessiin vaikuttavaa tekijää. Altaan hydrauliikkaa seurattiin merkkiainekokeiden avulla. Kahden merkkiaineen käytön ja mittausten tuloksena saatavien viipymäaikajakautumien parametrisoinnin avulla hydrauliikasta saatiin riittävän usein kvantitatiivista tietoa, joten hydrauliikka saatiin mukaan altaan tilastolliseen analyysiin. Kenttäkokeiden kokemusten perusteella todettiin, että viipymäaikajakautumiin sisältyvä tieto voidaan pääosin ilmaista keskimääräisen viipymän, viipymän normeeratun hajonnan ja jakautumaindeksin avulla. Selkeytysaltaiden hydrauliikan havaittiin vaihtelevan hyvin voimakkaasti altaalle tulevan veden lämpötila- ja kiintoainepitoisuusvaihteluiden ansiosta. Useiden prosessimuuttujien vaikutukset altaan kiintoainepäästöön välittyvät hydrauliikkavaihteluiden avulla, joten altaan hydrauliset ominaisuudet ovat selkeytysprosessin kannalta tärkeitä.
Original languageFinnish
Place of PublicationEspoo
PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
Number of pages78
ISBN (Print)951-38-1298-7
Publication statusPublished - 1981
MoE publication typeD4 Published development or research report or study

Publication series

SeriesValtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia - Research Reports
Number33
ISSN0358-5077

Keywords

  • isotopic labelling
  • clarification
  • lagoons (ponds)
  • sewaga treatment

Cite this

Lehtola, S. (1981). Merkkiainekokeet jätevesien selkeytysprosessin tilastollisessa analysoinnissa. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland. Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia - Research Reports, No. 33
Lehtola, Sakari. / Merkkiainekokeet jätevesien selkeytysprosessin tilastollisessa analysoinnissa. Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 1981. 78 p. (Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia - Research Reports; No. 33).
@book{e629bb1b98d5409c8252f1f06e99c42d,
title = "Merkkiainekokeet j{\"a}tevesien selkeytysprosessin tilastollisessa analysoinnissa",
abstract = "Runsaasta tutkimustoiminnasta huolimatta ei ole kiistatta pystytty osoittamaan, mik{\"a} merkitys hydrauliikalla on k{\"a}yt{\"o}ss{\"a} olevien selkeytysaltaiden puhdistustehoon. Julkaistuissa tutkimuksissa on ollut puutteena se, ett{\"a} selkeytysaltaaseen vaikuttavat ymp{\"a}rist{\"o}tekij{\"a}t on j{\"a}tetty huomiotta ja altaan hydrauliikka on oletettu vakioksi. Selkeytysallasprosessissa eri suureet vaikuttavat voimakkaasti toisiinsa, ja t{\"a}st{\"a} syyst{\"a} kaikkien altaan toimintaan vaikuttavien seikkojen on oltava tarkastelussa mukana. Ty{\"o}ss{\"a} selkeytysallasprosessia on tarkasteltu kahdeksalla selkeyttimell{\"a} suoritettujen kentt{\"a}kokeiden perusteella. Tutkimuksessa sovellettiin tilastollista prosessianalyysia. Tarkasteluun otettiin mukaan mahdollisimman monta selkeytysprosessiin vaikuttavaa tekij{\"a}{\"a}. Altaan hydrauliikkaa seurattiin merkkiainekokeiden avulla. Kahden merkkiaineen k{\"a}yt{\"o}n ja mittausten tuloksena saatavien viipym{\"a}aikajakautumien parametrisoinnin avulla hydrauliikasta saatiin riitt{\"a}v{\"a}n usein kvantitatiivista tietoa, joten hydrauliikka saatiin mukaan altaan tilastolliseen analyysiin. Kentt{\"a}kokeiden kokemusten perusteella todettiin, ett{\"a} viipym{\"a}aikajakautumiin sis{\"a}ltyv{\"a} tieto voidaan p{\"a}{\"a}osin ilmaista keskim{\"a}{\"a}r{\"a}isen viipym{\"a}n, viipym{\"a}n normeeratun hajonnan ja jakautumaindeksin avulla. Selkeytysaltaiden hydrauliikan havaittiin vaihtelevan hyvin voimakkaasti altaalle tulevan veden l{\"a}mp{\"o}tila- ja kiintoainepitoisuusvaihteluiden ansiosta. Useiden prosessimuuttujien vaikutukset altaan kiintoainep{\"a}{\"a}st{\"o}{\"o}n v{\"a}littyv{\"a}t hydrauliikkavaihteluiden avulla, joten altaan hydrauliset ominaisuudet ovat selkeytysprosessin kannalta t{\"a}rkeit{\"a}.",
keywords = "isotopic labelling, clarification, lagoons (ponds), sewaga treatment",
author = "Sakari Lehtola",
year = "1981",
language = "Finnish",
isbn = "951-38-1298-7",
series = "Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia - Research Reports",
publisher = "VTT Technical Research Centre of Finland",
number = "33",
address = "Finland",

}

Lehtola, S 1981, Merkkiainekokeet jätevesien selkeytysprosessin tilastollisessa analysoinnissa. Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia - Research Reports, no. 33, VTT Technical Research Centre of Finland, Espoo.

Merkkiainekokeet jätevesien selkeytysprosessin tilastollisessa analysoinnissa. / Lehtola, Sakari.

Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 1981. 78 p. (Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia - Research Reports; No. 33).

Research output: Book/ReportReport

TY - BOOK

T1 - Merkkiainekokeet jätevesien selkeytysprosessin tilastollisessa analysoinnissa

AU - Lehtola, Sakari

PY - 1981

Y1 - 1981

N2 - Runsaasta tutkimustoiminnasta huolimatta ei ole kiistatta pystytty osoittamaan, mikä merkitys hydrauliikalla on käytössä olevien selkeytysaltaiden puhdistustehoon. Julkaistuissa tutkimuksissa on ollut puutteena se, että selkeytysaltaaseen vaikuttavat ympäristötekijät on jätetty huomiotta ja altaan hydrauliikka on oletettu vakioksi. Selkeytysallasprosessissa eri suureet vaikuttavat voimakkaasti toisiinsa, ja tästä syystä kaikkien altaan toimintaan vaikuttavien seikkojen on oltava tarkastelussa mukana. Työssä selkeytysallasprosessia on tarkasteltu kahdeksalla selkeyttimellä suoritettujen kenttäkokeiden perusteella. Tutkimuksessa sovellettiin tilastollista prosessianalyysia. Tarkasteluun otettiin mukaan mahdollisimman monta selkeytysprosessiin vaikuttavaa tekijää. Altaan hydrauliikkaa seurattiin merkkiainekokeiden avulla. Kahden merkkiaineen käytön ja mittausten tuloksena saatavien viipymäaikajakautumien parametrisoinnin avulla hydrauliikasta saatiin riittävän usein kvantitatiivista tietoa, joten hydrauliikka saatiin mukaan altaan tilastolliseen analyysiin. Kenttäkokeiden kokemusten perusteella todettiin, että viipymäaikajakautumiin sisältyvä tieto voidaan pääosin ilmaista keskimääräisen viipymän, viipymän normeeratun hajonnan ja jakautumaindeksin avulla. Selkeytysaltaiden hydrauliikan havaittiin vaihtelevan hyvin voimakkaasti altaalle tulevan veden lämpötila- ja kiintoainepitoisuusvaihteluiden ansiosta. Useiden prosessimuuttujien vaikutukset altaan kiintoainepäästöön välittyvät hydrauliikkavaihteluiden avulla, joten altaan hydrauliset ominaisuudet ovat selkeytysprosessin kannalta tärkeitä.

AB - Runsaasta tutkimustoiminnasta huolimatta ei ole kiistatta pystytty osoittamaan, mikä merkitys hydrauliikalla on käytössä olevien selkeytysaltaiden puhdistustehoon. Julkaistuissa tutkimuksissa on ollut puutteena se, että selkeytysaltaaseen vaikuttavat ympäristötekijät on jätetty huomiotta ja altaan hydrauliikka on oletettu vakioksi. Selkeytysallasprosessissa eri suureet vaikuttavat voimakkaasti toisiinsa, ja tästä syystä kaikkien altaan toimintaan vaikuttavien seikkojen on oltava tarkastelussa mukana. Työssä selkeytysallasprosessia on tarkasteltu kahdeksalla selkeyttimellä suoritettujen kenttäkokeiden perusteella. Tutkimuksessa sovellettiin tilastollista prosessianalyysia. Tarkasteluun otettiin mukaan mahdollisimman monta selkeytysprosessiin vaikuttavaa tekijää. Altaan hydrauliikkaa seurattiin merkkiainekokeiden avulla. Kahden merkkiaineen käytön ja mittausten tuloksena saatavien viipymäaikajakautumien parametrisoinnin avulla hydrauliikasta saatiin riittävän usein kvantitatiivista tietoa, joten hydrauliikka saatiin mukaan altaan tilastolliseen analyysiin. Kenttäkokeiden kokemusten perusteella todettiin, että viipymäaikajakautumiin sisältyvä tieto voidaan pääosin ilmaista keskimääräisen viipymän, viipymän normeeratun hajonnan ja jakautumaindeksin avulla. Selkeytysaltaiden hydrauliikan havaittiin vaihtelevan hyvin voimakkaasti altaalle tulevan veden lämpötila- ja kiintoainepitoisuusvaihteluiden ansiosta. Useiden prosessimuuttujien vaikutukset altaan kiintoainepäästöön välittyvät hydrauliikkavaihteluiden avulla, joten altaan hydrauliset ominaisuudet ovat selkeytysprosessin kannalta tärkeitä.

KW - isotopic labelling

KW - clarification

KW - lagoons (ponds)

KW - sewaga treatment

M3 - Report

SN - 951-38-1298-7

T3 - Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia - Research Reports

BT - Merkkiainekokeet jätevesien selkeytysprosessin tilastollisessa analysoinnissa

PB - VTT Technical Research Centre of Finland

CY - Espoo

ER -

Lehtola S. Merkkiainekokeet jätevesien selkeytysprosessin tilastollisessa analysoinnissa. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland, 1981. 78 p. (Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia - Research Reports; No. 33).