TY - BOOK
T1 - Monikriteerinen toteuttajan valinta rakennushankkeessa
T2 - Kansainvälinen kartoitus ja menetelmäperusta
AU - Lahdenperä, Pertti
AU - Sulankivi, Kristiina
PY - 2001
Y1 - 2001
N2 - Rakentamisessa on pitkään ollut vallalla käytäntö, jossa
urakoitsijat valitaan yksinomaan hintatarjouksen
perusteella. Tämä on heijastunut ongelmina ja
eri-mie-li-syyk-sinä rakentamisessa ollen samalla este
alan kehittymiselle. Paineita toteuttajan valinnan
periaatteiden uusimiselle löytyy myös laajemmasta
kulttuurimuutoksesta: kiinteistöstrateginen ajattelu
kehittyy lisäarvohakuiseksi, yhteistoimintamallien
käyttö yleistyy ja hankintakokonaisuudet monimuotoistuvat
kattamaan myös muita tehtäviä pelkän valmiiden
suunnitelmien mukaisen rakennustyön lisäksi.
Rakentamisessa on siis päästävä eteenpäin pelkästään
hintaan rajoittuvasta kilpailusta. Lähtökohtana on, että
oikeat toteuttajavalinnat ja uusi kilpailukulttuuri
luovat edellytykset aiempaa paremmin onnistuville
rakennushankkeille ja alan kehittymiselle.
Tässä julkaisussa raportoitava työ paneutui
menettelytapoihin, joilla rakennushankkeen toteuttaja
voidaan valita siten, että valinnassa otetaan
systemaattisesti huomioon ostohinnan lisäksi myös muita
onnistuneen toteutuksen kannalta keskeisiä kriteerejä.
Nämä valintaperusteet voivat liittyä esimerkiksi
toimittajan pätevyyteen, laaduntuottokykyyn,
referensseihin ja taloudelliseen suorituskykyyn sekä
yhteistoimintaan asiakkaan kanssa.
Täsmällisemmin tehtävänä oli luoda perustaa ja tarjota
ideoita, rakennusaineita ja tilannetietoa muille
varsinaista järjestelmäkehitystyötä tekeville
projekteille. Tähän haasteeseen vastattiin
kartoittamalla, kuvaamalla ja kommentoimalla keskeisissä
länsimaissa käytettyjä, kehitteillä olevia ja ehdotettuja
menettelytapoja. Työ syventyi yksityiskohtaisesti moniin
toteuttajan valinnan kysymyksiin kuten vaihtoehtoisiin
valintaprosesseihin ja -strategioihin, kriteereihin ja
mittareihin sekä erilaisiin pisteytys-, vertailu- ja
laskentamenetelmiin. Julkaisu keskittyykin näiden
vaihtoehtoisten lähestymistapojen ja mahdollisuuksien
esittelyyn - yhtä lopputuotetta ei siten ole kehitetty.
Yleisesti voidaan todeta, että nykyiset systematisoidut
toteuttajan valinnan menettelytavat ovat muotoutuneet
suurelta osin perinteisen urakan tarpeisiin, ja
erityisesti urakoitsijoiden varsinaista tarjousvaihetta
edeltävään esivalintaan. Jatkokehitystyössä tulee ottaa
paremmin huomioon muut toteutusmuodot, projektikohtaiset
tavoitteet ja hinta-laatusuhde valintaperusteena. Myös
alan yhteisesti hyväksymät kehityshakuiset mallit ja
kytkeytyminen elektroniseen liiketoimintaan ovat
avainasemassa uudenlaisen toteuttajanvalinnan edistäessä
alan kehittymistä ja sen poikimia merkittäviä hyötyjä.
AB - Rakentamisessa on pitkään ollut vallalla käytäntö, jossa

KW - construction projects
KW - contractors
KW - implementer selection
KW - competition
KW - comparison
KW - methods
KW - bidding
KW - competence
KW - quality
KW - surveys
KW - models
M3 - Report
SN - 951-38-5883-9
T3 - VTT Julkaisuja - Publikationer
BT - Monikriteerinen toteuttajan valinta rakennushankkeessa
PB - VTT Technical Research Centre of Finland
CY - Espoo
ER -