Abstract
Tämä raportti on osa Suomen Akatemian rahoittamaa
Monivainmaisten lasten apuvälineet -projektia. Tutkimus
on jaettu neljään osaalueeseen: Apuvälineen käytön yhteys
monivammaisten lasten sosiaalisen toimintakyvyn
kehitykseen, Monivammaisten lasten apuvälineiden
hankintaprosessi, Kommunikaation arviointilaitteisto ja
Apuvälineet monivammaisten lasten kuntoutuksessa. Näistä
jälkimmäiseen on koottu koko tutkimuksen tärkeimmät
tulokset.
Tutkimus on tehty Tampereen yliopistollisen
keskussairaalan (TAYKS) lasten neurologisen ja
foniatrisen poliklinikan sekä kuntoutustutkimusyksikön,
Pirkanmaan erityishuoltopiirin kehitysvammaneuvolan sekä
Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen (VTT)
sairaalatekniikan laboratorion apuvälinejaoston
yhteistyönä. Lisäksi projektissa oli mukana tutkimukseen
osallistuneiden lasten avohuollon terapeutteja sekä
päiväkotien ja koulujen henkilökuntaa.
Projekti kesti lähes kolme vuotta. Kohderyhmäksi
valittiin 21 monivainmaista lasta (13 tyttöä ja 8
poikaa), joiden apuvälinehankinnoissa arveltiin olevan
ongelmia. Tutkimuslapset olivat 3-17-vuotiaita. Projektin
puitteissa arvioitiin lasten yksilöllinen apuvälinetarve,
kokeiltiin ja hankittiin tarvittavat apuvälineet sekä
arvioitiin niiden käytön yhteyttä lapsen sosiaaliseen
toimintakykyyn. Lisäksi pyrittiin kehittämään
apuvälineiden hankintaprosessia ja
arviointivälinettä.Tässä osatutkimuksessa kuvataan
apuvälineen hankkimisen aiheuttamaa muutosta lapsen
sosiaalisessa toimintakyvyssä. Toimintakykyä on arvioitu
kommunikaatio-, liikkumis-, päivittäistoimintotaitoina,
tunneilmaisuina, työskentelyvalmiuksina sekä mielialana
ja asenteina.
Tulosten mukaan apuvälineen hankkiminen aiheutti vain
pieniä muutoksia lasten sosiaaliseen toimintakykyyn,
mutta kaikki muutokset olivat myönteisiä. Eniten
paranivat liikkumisen perusvalmiudet ja sosiaalisuus.
Apuvälineistä eniten toimintakykyä lisäsi
kommunikaatioapuvälineen saaminen. Yksilölliset erot
lasten välillä olivat suuria.
Apuvälineiden hankintaprosessista ja kommunikaation
arvioinnista on valmistunut erillinen raportti. Koko
projektin tärkeimmät tulokset on koottu yhteen neljänteen
raporttiin, jossa apuvälineitä tarkastellaan osana
lääkinnällistä kuntoutusta.
| Original language | Finnish |
|---|---|
| Place of Publication | Espoo |
| Publisher | VTT Technical Research Centre of Finland |
| Number of pages | 142 |
| ISBN (Print) | 951-38-3927-3 |
| Publication status | Published - 1991 |
| MoE publication type | D4 Published development or research report or study |
Publication series
| Series | Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tutkimuksia - Research Reports |
|---|---|
| Number | 720 |
| ISSN | 0358-5077 |
UN SDGs
This output contributes to the following UN Sustainable Development Goals (SDGs)
-
SDG 3 Good Health and Well-being
Keywords
- technical aids
- children
- handicapped
- mobility
- social communication
- social psychology
Cite this
- APA
- Author
- BIBTEX
- Harvard
- Standard
- RIS
- Vancouver