TY - BOOK
T1 - Pakkauskoneet
AU - Heimonen, Harri
PY - 1983
Y1 - 1983
N2 - Eri pakkausmenetelmiä ja niissä käytettävien koneiden ja
laitteiden toimintaperiaatteita selvitetään. Erityisesti
keskitytään automaattisten konejärjestelmien
mikroprosessoriohjattuihin järjestelmiin, sekä
kehittyneiden toimilaitteiden ja antureiden
soveltamismahdollisuuksiin.
Alkuosassa tarkastellaan Suomessa yleisiä pakkauskoneita.
Maahantuojille, valmistajille ja tärkeimmille käyttäjille
suunnatun kyselyn mukaan suurin tuotekehitystarve on
kappaletavaramaisten tuotteiden pakkaamisessa.
Käytetyissä koneissa eniten ongelmia on ollut tuotteen
annostelujärjestelmissä.
Eri järjestelmistä esitetään tuotteen annosteluun ja
käärintään, pakkauksen kokoamiseen, muodostukseen ja
suljentaan sekä näiden yhdistelemiseen käytettyä
tekniikkaa. Erityisen mielenkiintoisia ovat koodin
tunnistamiseen liittyvät anturit, sillä EAN-koodien
(European Article Numbering) tullessa myös Suomessa
yleisesti käyttöön voidaan niitä sopivilla
konekonstruktioilla käyttää ohjauksen apuneuvoina tai
rakentaa integroituja pakkauslinjoja.
Pakkaussarjat ovat Suomessa useimmiten lyhyitä, joten
koneissa tarvitaan muunneltavuutta tiettyjen parametrien,
kuten pakkauksen koon, suhteen. Tähän antaa
mikroprosessoriohjaus hyvät mahdollisuudet.
AB - Eri pakkausmenetelmiä ja niissä käytettävien koneiden ja

M3 - Report
SN - 951-38-1672-9
T3 - Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita
BT - Pakkauskoneet
PB - VTT Technical Research Centre of Finland
CY - Espoo
ER -