Pelastustoimen määräiset seurantamittarit

Tutkimus on ensimmäinen osa Sisäasiainministeriön pelastusosaston käynnistämää tutkimusohjelmaa "Pelastustoimen kehittämishankkeen seurantatutkimus", jossa tavoitteena on arvioida määräisin ja laatumittarein pelastustoimen uuden alueellisen järjestelmän vaikutuksia pelastustoimen suoritustasoon. Tässä raportissa selvitetään tilanne vuonna 2000, johon tilannetta muutoksen jälkeen myöhemmin vertaillaan. Palokuolemien osalta on tarkasteltu pitempää jaksoa, sillä yhden vuoden aineisto ei anna siitä riittävää kuvaa. Tutkimuksessa on myös alustavasti kartoitettu millaisia uusia mittareita tarvittaisiin, jotta pelastustoimen olennaisia piirteitä voitaisiin verrata eri aikoina ja eri alueilla toisiinsa sekä mahdollisesti myös kansainvälisesti. Tutkimuksessa on kerätty pelastustoimen mittareiksi tunnistettuja tietoja tilastotietokannoista sekä jalostettu helposti luettavaan muotoon. Pelastustoimen lähtöjä koskeva aineisto perustuu koko maan kattavan onnettomuustietokanta PRONTOn tilastotietoihin vuodelta 2000 sekä asukasluvut ja kerrosalatiedot Tilastokeskuksen aineistoon. Kartoitus pyrittiin tekemään pelastusaluetasolla, mutta tietyissä kohdissa tilastollinen tarkkuus vaati pelastusalueiden yhdistämisen suuremmiksi alueiksi. Kaikista palo- ja pelastustoimen tehtävistä 17 % oli tulipaloja, 42 % pelastustehtäviä ja 41 % muita tehtäviä. Hälytysten lukumäärissä asukasta tai kerrosalaa kohden ei ollut suuria eroja eri alueiden välillä. Eniten tehtäviä esiintyi kesäaikaan, kun puolestaan hiljaisinta tehtävien suhteen oli tammi-maaliskuussa. Viikonpäivien välisiä eroja ei havaittu. Tutkitun aineiston perusteella tehtävien vuorokaudenaikajakauma noudatti karkeasti ottaen ihmisten elämänrytmiä siten, että tehtävien lukumäärä on selvästi suurempi päiväsaikaan ja matalampi yöaikaan. Aikajakaumissa ei havaittu eroja eri tarkastelualueiden välillä. Pelastustoimen kuormitusta tarkasteltiin Littlen tuloksen avulla vuorokauden eri tunteina. Littlen tuloksella voidaan kuvata esimerkiksi satunnaisella ajan hetkellä käynnissä olevien hälytysten, varattuina olevien yksiköiden tai henkilöiden lukumääriä. Tulos osoitti, että aamupäivän jälkeen pelastustointa kuormittavat eniten pelastustehtävät, jotka varaavat suhteellisesti eniten yksiköitä käyttöönsä päiväsaikaan. Yöaikaan ajoneuvo- sekä miehistövahvuutta sitovat eniten tulipalot. Kun tarkasteltiin hälytyksiin osallistuneiden yksiköiden lähtö-, toimintavalmius- ja toiminta-aikajakaumia, havaittiin kaikissa selviä eroja eri tehtävätyyppien välillä. Selvin ero oli tulipalojen toiminta-ajoissa, jotka olivat selvästi muita tehtävätyyppejä pidempiä. Lähtö- ja toimintavalmiusajoissa oli havaittavissa pieniä alueellisia eroavaisuuksia, mutta koskei eri lähtövalmiusasteen palokuntien yksiköitä voitu erottaa toisistaan luotettavasti, niiden vaikutusta alueellisiin eroihin ei voitu selvittää koko maan tasolla tarkemmin. Tulipaloissa syntyneet keskimääräiset vahingot olivat likimain samalla tasolla koko maassa. Vahinkotietojen tarkempaa analysointia vaikeutti se, ettei vahinkotietoja ole yleisesti ottaen juurikaan kirjattu muissa kuin rakennuspalotapauksissa. Toimintavalmiusajan vaikutusta taloudelliseen vahinkoon tarkasteltiin tuhoutumisprosentin kautta. Osoittautui, että tuhoutumisprosentti kasvaa toimintavalmiusajan funktiona. Jotta ilmiötä voitaisiin tarkastella lähemmin, onnettomuustietokantaan tulisi lisätä koko rakennuksen uhatun omaisuuden arvon lisäksi niiden palo-osastojen yhteenlaskettu arvo, joihin tulipalo on levinnyt tai jotka ovat todellisuudessa kokonaisuudessaan olleet uhattuina. Ilmeni, että palokuolemien kokonaismäärä on vähennyt hitaasti 80-luvun alusta, mutta määrä on edelleen korkea muihin maihin verrattuna. Jotta päästäisiin lähemmäksi palokuolemien suuren määrän sekä erityisesti suomalaisten miesten korkean palokuolematodennäköisyyden takana oleviin syihin, olisi tarpeellista tehdä vertailevia tutkimuksia samankaltaisesta riskikäyttäytymisestä paloa muistuttavissa tilanteissa kuten liikenneonnettomuuksista, tapaturmista, itsemurhista ja väkivaltarikollisuudesta sekä erilaisista sosiaalisista olosuhteista. Operatiivisen toiminnan vielä puuttuvista mittareista on ehdotettu panostusta realistisen ajoaikasimulaattorin kehittämiseksi, millä voitaisiin pienin kustannuksin katsoa erilaisia operatiivisen valmiuden peruskysymyksiä ennen kuin mennään raskaampiin organisatorisiin kokeiluihin. Lopuksi on ehdotettu yleistä monikomponenttista palotoimen tason mittaria kansantaloudellisista näkökohdista katsoen, josta tässä työssä on määritetty kahden komponentin arvoja tietyiltä aikaväleiltä. Niiden mukaan palokuolemat ovat Suomessa kansainvälisesti korkealla ja vähenevät kovin hitaasti. Taloudellisista kustannuksista ei ole selkeää kuvaa, koska kalleimman komponentin, rakenteellisen palonehkäisyn hintaa ei ole Suomesta määritetty.