Pirkanmaan rakennusbarometri 2009-2010

Terttu Vainio, Liisa Jaakkonen, Pekka Tienhaara, Pekka Pajakkala

Research output: Book/ReportReport

Abstract

Vuosi 2009 on ollut vaikea Pirkanmaan rakentajille. Markkinoiden supistuminen jatkuu vielä 2010, mutta aloitettavat rakennushankkeet piristävät jo ilmapiiriä. VTT ennakoi rakentamisen määrän vähenevän ensi vuonna viitisen prosenttia. Tiedot ilmenevät VTT:n tuoreesta Pirkanmaan rakennusbarometrista. Rakentamisen suhdannetilanne Pirkanmaalla on kaksijakoinen. Osa yrityksistä kuvaa suhdannetilannetta hyväksi ja toinen puoli heikoksi. Varsinkin toimitilojen uudistalonrakentaminen on ollut Pirkanmaalla niin vilkasta, että volyymin lasku oli väistämätön. Rakentamisen hiljentyminen on pakottanut yritykset vähentämään työvoimaansa. Erityisen paljon työvoimaa ovat vähentäneet urakoitsijat, rakennustuoteteollisuus ja -kauppa. Pirkanmaalla rakentaminen keskittyy entistä enemmän Tampereelle, missä asuntotuotannon näkymät ovat muuta Pirkanmaata paremmat ja liikerakennushankkeita on edelleen vireillä ennätysmäärä. Hankkeiden aloitusaikataulu kuitenkin elää. Osa Pirkanmaan kiinteistö ja rakennusalan yrityksistä näki jo laskusuhdanteen olevan taittumassa. Vastaajat näkevät ensi vuoden suhdannetilanteen jonkin verran tätä vuotta parempana. Viime syksynä huolestuneimmat rakennustuotteiden valmistajat ja rautakauppa ovat tänä syksynä kaikkein toiveikkaimpia suhdanteiden paranemisen suhteen. Yritykset ennakoivat tappiollisen liikevaihdon nousevan ensi vuonna voitolliseksi ja kannattavuuden paranevan. Työvoiman määrä tulee laskemaan ensi vuonna.
Original languageFinnish
PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
Number of pages23
Publication statusPublished - 2009
MoE publication typeD4 Published development or research report or study

Publication series

SeriesVTT Tutkimusraportti
NumberVTT-R-08065-09

Keywords

  • construction market
  • building
  • forecast

Cite this

Vainio, T., Jaakkonen, L., Tienhaara, P., & Pajakkala, P. (2009). Pirkanmaan rakennusbarometri 2009-2010. VTT Technical Research Centre of Finland. VTT Tutkimusraportti, No. VTT-R-08065-09
Vainio, Terttu ; Jaakkonen, Liisa ; Tienhaara, Pekka ; Pajakkala, Pekka. / Pirkanmaan rakennusbarometri 2009-2010. VTT Technical Research Centre of Finland, 2009. 23 p. (VTT Tutkimusraportti; No. VTT-R-08065-09).
@book{f3c23f5eb73a476c838a1a6d53c4dc20,
title = "Pirkanmaan rakennusbarometri 2009-2010",
abstract = "Vuosi 2009 on ollut vaikea Pirkanmaan rakentajille. Markkinoiden supistuminen jatkuu viel{\"a} 2010, mutta aloitettavat rakennushankkeet pirist{\"a}v{\"a}t jo ilmapiiri{\"a}. VTT ennakoi rakentamisen m{\"a}{\"a}r{\"a}n v{\"a}henev{\"a}n ensi vuonna viitisen prosenttia. Tiedot ilmenev{\"a}t VTT:n tuoreesta Pirkanmaan rakennusbarometrista. Rakentamisen suhdannetilanne Pirkanmaalla on kaksijakoinen. Osa yrityksist{\"a} kuvaa suhdannetilannetta hyv{\"a}ksi ja toinen puoli heikoksi. Varsinkin toimitilojen uudistalonrakentaminen on ollut Pirkanmaalla niin vilkasta, ett{\"a} volyymin lasku oli v{\"a}ist{\"a}m{\"a}t{\"o}n. Rakentamisen hiljentyminen on pakottanut yritykset v{\"a}hent{\"a}m{\"a}{\"a}n ty{\"o}voimaansa. Erityisen paljon ty{\"o}voimaa ovat v{\"a}hent{\"a}neet urakoitsijat, rakennustuoteteollisuus ja -kauppa. Pirkanmaalla rakentaminen keskittyy entist{\"a} enemm{\"a}n Tampereelle, miss{\"a} asuntotuotannon n{\"a}kym{\"a}t ovat muuta Pirkanmaata paremmat ja liikerakennushankkeita on edelleen vireill{\"a} enn{\"a}tysm{\"a}{\"a}r{\"a}. Hankkeiden aloitusaikataulu kuitenkin el{\"a}{\"a}. Osa Pirkanmaan kiinteist{\"o} ja rakennusalan yrityksist{\"a} n{\"a}ki jo laskusuhdanteen olevan taittumassa. Vastaajat n{\"a}kev{\"a}t ensi vuoden suhdannetilanteen jonkin verran t{\"a}t{\"a} vuotta parempana. Viime syksyn{\"a} huolestuneimmat rakennustuotteiden valmistajat ja rautakauppa ovat t{\"a}n{\"a} syksyn{\"a} kaikkein toiveikkaimpia suhdanteiden paranemisen suhteen. Yritykset ennakoivat tappiollisen liikevaihdon nousevan ensi vuonna voitolliseksi ja kannattavuuden paranevan. Ty{\"o}voiman m{\"a}{\"a}r{\"a} tulee laskemaan ensi vuonna.",
keywords = "construction market, building, forecast",
author = "Terttu Vainio and Liisa Jaakkonen and Pekka Tienhaara and Pekka Pajakkala",
year = "2009",
language = "Finnish",
series = "VTT Tutkimusraportti",
publisher = "VTT Technical Research Centre of Finland",
number = "VTT-R-08065-09",
address = "Finland",

}

Vainio, T, Jaakkonen, L, Tienhaara, P & Pajakkala, P 2009, Pirkanmaan rakennusbarometri 2009-2010. VTT Tutkimusraportti, no. VTT-R-08065-09, VTT Technical Research Centre of Finland.

Pirkanmaan rakennusbarometri 2009-2010. / Vainio, Terttu; Jaakkonen, Liisa; Tienhaara, Pekka; Pajakkala, Pekka.

VTT Technical Research Centre of Finland, 2009. 23 p. (VTT Tutkimusraportti; No. VTT-R-08065-09).

Research output: Book/ReportReport

TY - BOOK

T1 - Pirkanmaan rakennusbarometri 2009-2010

AU - Vainio, Terttu

AU - Jaakkonen, Liisa

AU - Tienhaara, Pekka

AU - Pajakkala, Pekka

PY - 2009

Y1 - 2009

N2 - Vuosi 2009 on ollut vaikea Pirkanmaan rakentajille. Markkinoiden supistuminen jatkuu vielä 2010, mutta aloitettavat rakennushankkeet piristävät jo ilmapiiriä. VTT ennakoi rakentamisen määrän vähenevän ensi vuonna viitisen prosenttia. Tiedot ilmenevät VTT:n tuoreesta Pirkanmaan rakennusbarometrista. Rakentamisen suhdannetilanne Pirkanmaalla on kaksijakoinen. Osa yrityksistä kuvaa suhdannetilannetta hyväksi ja toinen puoli heikoksi. Varsinkin toimitilojen uudistalonrakentaminen on ollut Pirkanmaalla niin vilkasta, että volyymin lasku oli väistämätön. Rakentamisen hiljentyminen on pakottanut yritykset vähentämään työvoimaansa. Erityisen paljon työvoimaa ovat vähentäneet urakoitsijat, rakennustuoteteollisuus ja -kauppa. Pirkanmaalla rakentaminen keskittyy entistä enemmän Tampereelle, missä asuntotuotannon näkymät ovat muuta Pirkanmaata paremmat ja liikerakennushankkeita on edelleen vireillä ennätysmäärä. Hankkeiden aloitusaikataulu kuitenkin elää. Osa Pirkanmaan kiinteistö ja rakennusalan yrityksistä näki jo laskusuhdanteen olevan taittumassa. Vastaajat näkevät ensi vuoden suhdannetilanteen jonkin verran tätä vuotta parempana. Viime syksynä huolestuneimmat rakennustuotteiden valmistajat ja rautakauppa ovat tänä syksynä kaikkein toiveikkaimpia suhdanteiden paranemisen suhteen. Yritykset ennakoivat tappiollisen liikevaihdon nousevan ensi vuonna voitolliseksi ja kannattavuuden paranevan. Työvoiman määrä tulee laskemaan ensi vuonna.

AB - Vuosi 2009 on ollut vaikea Pirkanmaan rakentajille. Markkinoiden supistuminen jatkuu vielä 2010, mutta aloitettavat rakennushankkeet piristävät jo ilmapiiriä. VTT ennakoi rakentamisen määrän vähenevän ensi vuonna viitisen prosenttia. Tiedot ilmenevät VTT:n tuoreesta Pirkanmaan rakennusbarometrista. Rakentamisen suhdannetilanne Pirkanmaalla on kaksijakoinen. Osa yrityksistä kuvaa suhdannetilannetta hyväksi ja toinen puoli heikoksi. Varsinkin toimitilojen uudistalonrakentaminen on ollut Pirkanmaalla niin vilkasta, että volyymin lasku oli väistämätön. Rakentamisen hiljentyminen on pakottanut yritykset vähentämään työvoimaansa. Erityisen paljon työvoimaa ovat vähentäneet urakoitsijat, rakennustuoteteollisuus ja -kauppa. Pirkanmaalla rakentaminen keskittyy entistä enemmän Tampereelle, missä asuntotuotannon näkymät ovat muuta Pirkanmaata paremmat ja liikerakennushankkeita on edelleen vireillä ennätysmäärä. Hankkeiden aloitusaikataulu kuitenkin elää. Osa Pirkanmaan kiinteistö ja rakennusalan yrityksistä näki jo laskusuhdanteen olevan taittumassa. Vastaajat näkevät ensi vuoden suhdannetilanteen jonkin verran tätä vuotta parempana. Viime syksynä huolestuneimmat rakennustuotteiden valmistajat ja rautakauppa ovat tänä syksynä kaikkein toiveikkaimpia suhdanteiden paranemisen suhteen. Yritykset ennakoivat tappiollisen liikevaihdon nousevan ensi vuonna voitolliseksi ja kannattavuuden paranevan. Työvoiman määrä tulee laskemaan ensi vuonna.

KW - construction market

KW - building

KW - forecast

M3 - Report

T3 - VTT Tutkimusraportti

BT - Pirkanmaan rakennusbarometri 2009-2010

PB - VTT Technical Research Centre of Finland

ER -

Vainio T, Jaakkonen L, Tienhaara P, Pajakkala P. Pirkanmaan rakennusbarometri 2009-2010. VTT Technical Research Centre of Finland, 2009. 23 p. (VTT Tutkimusraportti; No. VTT-R-08065-09).