Pohjoismainen kerrostalosaneeraus

Timo Lounela

Research output: Book/ReportReport

Abstract

Julkaisussa esitetään pohjoismaisen tutkimuksen Perusparantamisen tuotantotekniikka ja organisaatio suomalaiselle lukijalle. Tutkimuksessa kartoitettiin asuinkerrostalojen saneerausta Pohjoismaissa jatkuvaa tutkimusyhteistyötä varten. Julkaisussa rajoitutaan kerrostalosaneerauksen yleispiirteiseen vertailuun Pohjoismaissa. Tutkimusmenetelmänä on saneeraustyömaiden seuranta. Seurannassa kiinnitetään huomiota saneeraustyön hienovaraisuuteen. Raportissa tarkastellaan, mitä hienovaraisuus käytännön saneeraustyössä merkitsee ja miten luodaan parhaat edellytykset hienovaraisuuden toteutumiselle. Seurantakohteet kuvattiin tutkimuksessa ruotsalaisen RO-menetelmän mukaan. Raportissa esitellään RO-menetelmä, joka helppokäyttöinen ja havainnollinen hanke- ja esisuunnitteluvaiheen kustannusmenetelmä. Raportissa esitetään kerrostaloasuntojen ikäjakauma ja omistusluokitus Pohjoismaissa. Eri maiden saneerauslainsäädäntöä ja asuntosaneerauksen rahoitusjärjestelmiä käsitellään. Rakennuskantaa ja yhteiskunnan ohjausta koskeva tarkastelu selittää Pohjoismaiden välisiä eroja saneeraustoiminnassa. Esimerkkirakennusten kuvaus perustuu henkilökohtaiseen käyntiin työmailla. Raportin runsas kuva-aineisto esittelee saneerauksen erityispiirteitä sekä rakennusosakohtaisia ratkaisuja kussakin maassa. Seurantakohteiden yhteenvedossa tarkastellaan rakennustyönaikaisen talossa asumisen vaikutusta saneeraustyöhön ja viranomaismääräyksiä eri maissa sekä verrataan varustetason paranemista käytettyihin resursseihin.
Original languageFinnish
Place of PublicationEspoo
PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
Number of pages93
ISBN (Print)951-38-1504-8
Publication statusPublished - 1982
MoE publication typeD4 Published development or research report or study

Publication series

SeriesValtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita
Number119
ISSN0358-5085

Cite this

Lounela, T. (1982). Pohjoismainen kerrostalosaneeraus. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland. Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita, No. 119
Lounela, Timo. / Pohjoismainen kerrostalosaneeraus. Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 1982. 93 p. (Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita; No. 119).
@book{3c298036c2e5413f9dc44a0521affc60,
title = "Pohjoismainen kerrostalosaneeraus",
abstract = "Julkaisussa esitet{\"a}{\"a}n pohjoismaisen tutkimuksen Perusparantamisen tuotantotekniikka ja organisaatio suomalaiselle lukijalle. Tutkimuksessa kartoitettiin asuinkerrostalojen saneerausta Pohjoismaissa jatkuvaa tutkimusyhteisty{\"o}t{\"a} varten. Julkaisussa rajoitutaan kerrostalosaneerauksen yleispiirteiseen vertailuun Pohjoismaissa. Tutkimusmenetelm{\"a}n{\"a} on saneerausty{\"o}maiden seuranta. Seurannassa kiinnitet{\"a}{\"a}n huomiota saneerausty{\"o}n hienovaraisuuteen. Raportissa tarkastellaan, mit{\"a} hienovaraisuus k{\"a}yt{\"a}nn{\"o}n saneerausty{\"o}ss{\"a} merkitsee ja miten luodaan parhaat edellytykset hienovaraisuuden toteutumiselle. Seurantakohteet kuvattiin tutkimuksessa ruotsalaisen RO-menetelm{\"a}n mukaan. Raportissa esitell{\"a}{\"a}n RO-menetelm{\"a}, joka helppok{\"a}ytt{\"o}inen ja havainnollinen hanke- ja esisuunnitteluvaiheen kustannusmenetelm{\"a}. Raportissa esitet{\"a}{\"a}n kerrostaloasuntojen ik{\"a}jakauma ja omistusluokitus Pohjoismaissa. Eri maiden saneerauslains{\"a}{\"a}d{\"a}nt{\"o}{\"a} ja asuntosaneerauksen rahoitusj{\"a}rjestelmi{\"a} k{\"a}sitell{\"a}{\"a}n. Rakennuskantaa ja yhteiskunnan ohjausta koskeva tarkastelu selitt{\"a}{\"a} Pohjoismaiden v{\"a}lisi{\"a} eroja saneeraustoiminnassa. Esimerkkirakennusten kuvaus perustuu henkil{\"o}kohtaiseen k{\"a}yntiin ty{\"o}mailla. Raportin runsas kuva-aineisto esittelee saneerauksen erityispiirteit{\"a} sek{\"a} rakennusosakohtaisia ratkaisuja kussakin maassa. Seurantakohteiden yhteenvedossa tarkastellaan rakennusty{\"o}naikaisen talossa asumisen vaikutusta saneerausty{\"o}h{\"o}n ja viranomaism{\"a}{\"a}r{\"a}yksi{\"a} eri maissa sek{\"a} verrataan varustetason paranemista k{\"a}ytettyihin resursseihin.",
author = "Timo Lounela",
year = "1982",
language = "Finnish",
isbn = "951-38-1504-8",
series = "Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita",
publisher = "VTT Technical Research Centre of Finland",
number = "119",
address = "Finland",

}

Lounela, T 1982, Pohjoismainen kerrostalosaneeraus. Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita, no. 119, VTT Technical Research Centre of Finland, Espoo.

Pohjoismainen kerrostalosaneeraus. / Lounela, Timo.

Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 1982. 93 p. (Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita; No. 119).

Research output: Book/ReportReport

TY - BOOK

T1 - Pohjoismainen kerrostalosaneeraus

AU - Lounela, Timo

PY - 1982

Y1 - 1982

N2 - Julkaisussa esitetään pohjoismaisen tutkimuksen Perusparantamisen tuotantotekniikka ja organisaatio suomalaiselle lukijalle. Tutkimuksessa kartoitettiin asuinkerrostalojen saneerausta Pohjoismaissa jatkuvaa tutkimusyhteistyötä varten. Julkaisussa rajoitutaan kerrostalosaneerauksen yleispiirteiseen vertailuun Pohjoismaissa. Tutkimusmenetelmänä on saneeraustyömaiden seuranta. Seurannassa kiinnitetään huomiota saneeraustyön hienovaraisuuteen. Raportissa tarkastellaan, mitä hienovaraisuus käytännön saneeraustyössä merkitsee ja miten luodaan parhaat edellytykset hienovaraisuuden toteutumiselle. Seurantakohteet kuvattiin tutkimuksessa ruotsalaisen RO-menetelmän mukaan. Raportissa esitellään RO-menetelmä, joka helppokäyttöinen ja havainnollinen hanke- ja esisuunnitteluvaiheen kustannusmenetelmä. Raportissa esitetään kerrostaloasuntojen ikäjakauma ja omistusluokitus Pohjoismaissa. Eri maiden saneerauslainsäädäntöä ja asuntosaneerauksen rahoitusjärjestelmiä käsitellään. Rakennuskantaa ja yhteiskunnan ohjausta koskeva tarkastelu selittää Pohjoismaiden välisiä eroja saneeraustoiminnassa. Esimerkkirakennusten kuvaus perustuu henkilökohtaiseen käyntiin työmailla. Raportin runsas kuva-aineisto esittelee saneerauksen erityispiirteitä sekä rakennusosakohtaisia ratkaisuja kussakin maassa. Seurantakohteiden yhteenvedossa tarkastellaan rakennustyönaikaisen talossa asumisen vaikutusta saneeraustyöhön ja viranomaismääräyksiä eri maissa sekä verrataan varustetason paranemista käytettyihin resursseihin.

AB - Julkaisussa esitetään pohjoismaisen tutkimuksen Perusparantamisen tuotantotekniikka ja organisaatio suomalaiselle lukijalle. Tutkimuksessa kartoitettiin asuinkerrostalojen saneerausta Pohjoismaissa jatkuvaa tutkimusyhteistyötä varten. Julkaisussa rajoitutaan kerrostalosaneerauksen yleispiirteiseen vertailuun Pohjoismaissa. Tutkimusmenetelmänä on saneeraustyömaiden seuranta. Seurannassa kiinnitetään huomiota saneeraustyön hienovaraisuuteen. Raportissa tarkastellaan, mitä hienovaraisuus käytännön saneeraustyössä merkitsee ja miten luodaan parhaat edellytykset hienovaraisuuden toteutumiselle. Seurantakohteet kuvattiin tutkimuksessa ruotsalaisen RO-menetelmän mukaan. Raportissa esitellään RO-menetelmä, joka helppokäyttöinen ja havainnollinen hanke- ja esisuunnitteluvaiheen kustannusmenetelmä. Raportissa esitetään kerrostaloasuntojen ikäjakauma ja omistusluokitus Pohjoismaissa. Eri maiden saneerauslainsäädäntöä ja asuntosaneerauksen rahoitusjärjestelmiä käsitellään. Rakennuskantaa ja yhteiskunnan ohjausta koskeva tarkastelu selittää Pohjoismaiden välisiä eroja saneeraustoiminnassa. Esimerkkirakennusten kuvaus perustuu henkilökohtaiseen käyntiin työmailla. Raportin runsas kuva-aineisto esittelee saneerauksen erityispiirteitä sekä rakennusosakohtaisia ratkaisuja kussakin maassa. Seurantakohteiden yhteenvedossa tarkastellaan rakennustyönaikaisen talossa asumisen vaikutusta saneeraustyöhön ja viranomaismääräyksiä eri maissa sekä verrataan varustetason paranemista käytettyihin resursseihin.

M3 - Report

SN - 951-38-1504-8

T3 - Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita

BT - Pohjoismainen kerrostalosaneeraus

PB - VTT Technical Research Centre of Finland

CY - Espoo

ER -

Lounela T. Pohjoismainen kerrostalosaneeraus. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland, 1982. 93 p. (Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita; No. 119).