Abstract
Pienehkön autolautan, m/s Gudingenin, potkuriakseliston
sekä potkurin lavan jääkuormien mittaukset suoritettiin
talvella 1987. Mittaukset tehtiin 6.2.1987-2.5.1987
aluksen liikkuessa omalla reitillään Ahvenanmaan
saaristossa. Kaiken kaikkiaan nettomittausaika oli noin
600 tuntia. Aluksen potkuri on säädettävänousuinen, ja
sen halkaisija on kaksi metriä. Potkurin lavasta
mitattiin kaksi lavan taivutusmomenttia ja vääntömomentti
siten, että analyysin yhteydessä voitiin määrittää myös
lapaan kohdistuneen voiman suuruus sekä vaikutuspaikka
lavan pinnalla. Potkuriakselilta rekisteröitiin kaksi
akselin taivutusmomenttia potkurin laipan läheltä sekä
akselin vääntö ja työntö. Lisäksi rekisteröitiin muita
suureita potkurikoneiston ja aluksen toiminnan
seuraamiseksi. Jääkuormia rekisteröi aluksella MieroVAX
II -pohjainen tiedonkeruulaite, joka toimi keskeytyksettä
reaaliajassa. Tiedonkeruulaite suoritti signaalien
tasoluokituksen sekä luokituksen Markovin matriiseihin.
Lisäksi laitteisto tallensi suurimpien kuormien
aikahistorioita. Jääolot olivat kylmän talven vuoksi
Itämeren olosuhteisiin nähden suhteellisen ankarat.
Raportissa esitetään koko mittausajan jääkuormien
jakautumat sekä koko talven suurimpien kuormien
aikahistoriat, joihin on liitetty esitys potkurin lapaan
vaikuttavan voiman vaikutuspaikasta lavan pinnalla.
Lisäksi esitetään tiedonkeruulaitteen keräämien
aikahistorioiden suurimpien kuormien riippuvuussuhteita
muun muassa lavan ja jään kohtausgeometriaan liittyvistä
suureista. Potkurin ja jään vuorovaikutusilmiöitä
käsitellään lyhyesti. Suurimmat potkurin lapaan
vaikuttaneet kuormat taivuttivat lapaa laivan perään päin
ja vaikuttivat lavan johtoreunan puoleiseen puoliskoon.
Nämä kuormat aiheuttivat lapaan vähäisiä plastisia
muodonmuutoksia. Aluksen liikkuessa eteenpäin suurimmat
lapaa laivan keulaan päin taivuttaneet kuormat
vaikuttivat vain hyvin lyhyen ajan ja kohdistuivat lavan
keskialueeseen. Mittauksilla saatiin viitteitä siitä,
että jääpaineen lisäksi myös hydrodynaamisilla ilmiöillä
on merkitystä lavan kuormien kehittymisessä.
| Translated title of the contribution | Long term measurements of ice loads on propeller blade of M/S Gudingen |
|---|---|
| Original language | Finnish |
| Place of Publication | Espoo |
| Publisher | VTT Technical Research Centre of Finland |
| Number of pages | 170 |
| ISBN (Print) | 951-38-3892-7 |
| Publication status | Published - 1991 |
| MoE publication type | Not Eligible |
Publication series
| Series | Valtion teknillinen tutkimuskeskus. Tiedotteita |
|---|---|
| Number | 1260 |
| ISSN | 0358-5085 |
UN SDGs
This output contributes to the following UN Sustainable Development Goals (SDGs)
-
SDG 14 Life Below Water
Keywords
- ships
- ice
- marine propelles
- marine propulsion
- propeller blades
- propeller shafts
- ice loads
- interactions
- force
- loads (forces)
- torgue
- thrust
- bending moments
- computers
- measuring instruments
- matrices (mathematics)
Fingerprint
Dive into the research topics of 'Long term measurements of ice loads on propeller blade of M/S Gudingen'. Together they form a unique fingerprint.Cite this
- APA
- Author
- BIBTEX
- Harvard
- Standard
- RIS
- Vancouver