Projektiallianssin maksuperusteet: Esimerkkihankkeen suunnitelma-aineistoon perustuva tarkastelu epävarmuuden vaikutuksista

Projektiallianssi on toteutusmuoto, jossa tilaaja ja palveluntuottaja kantavat projektiin liittyviä riskejä yhdessä. Tämä koskee sekä toteutuskustannusta että hankkeen avaintulostavoitteiden saavuttamista. Samalla palveluntuottajalle maksettava korvaus määräytyy monien eri suoritusmittareiden johdannaisena. Myös erinäiset muut ehdot monimutkaistavat maksuperustejärjestelmää. Toisaalta projektiallianssia käytetään tyypillisesti isoissa ja vaativissa hankkeissa, joiden toteutukseen liittyy paljon epävarmuutta. Epävarmuus yhdessä maksuperusteiden monimutkaisuuden kanssa merkitsee sitä, että maksuperustemekanismien herkkyyttä erilaisille toteutumaskenaarioille voi olla vaikea hahmottaa.

Tämän selvitystyön tavoitteena on lisätä ymmärrystä allianssihankkeiden maksuperusteiden ja niiden yksityiskohtaisten ratkaisujen (eli allianssin kaupallisen mallin) toimivuudesta erityisesti infrahankkeisiin liittyvän kustannusepävarmuuden näkökulmasta. Työ perustui lähtökohtaisesti yhden toteutetun allianssihankkeen suunnitelma- ja sopimusaineistoon sekä edelleen hankkeen maksuperustejärjestelmän mallintamiseen. Laadittua mallia simuloitiin hankkeeseen liittyvä moninainen epävarmuus huomioon ottaen. Monien välimuuttujien lisäksi tarkasteltiin erityisesti tilaajan palveluntuottajalle maksamaa korvausta ja palveluntuottajan palkkiota. Tarkasteltava hanke on Tampereella aiemmin toteutettu Rantatunneli.

Alkuperäisen mallin rinnalle määriteltiin myös joitakin vaihtoehtoisia ratkaisuja, joiden tarkastelun koettiin avartavan kuvaa mallin ja ratkaisujen toimivuudesta ja herkkyydestä. Huomio oli yhtäältä kustannustasomuutosten merkityksessä ja toisaalta vastaavan riskin siirrossa palveluntuottajalle, kun hankkeen sopimus säilytti kustannustasomuutosriskin tilaajalla. Lisäksi mallia tarkasteltiin tilanteissa, joissa epävarmuus kasvaa merkittävästi tai riskeillä on taipumus yhteisesiintymiseen. Äärimmillään riskien oletettiin olevan siksi suuria, että palveluntuottajan tappionrajausehto olisi voinut ohjata korvauksen määräytymistä. Niin ikään tilaajan erikseen kantamat riskit ja laajuusmuutokset saivat huomion tarkastelussa.