Kierrätyspolttoaineiden laadunvalvonta

Translated title of the contribution: Quality control of recycled fuels

Sirke Ajanko, Antero Moilanen, Juhani Juvonen

Research output: Book/ReportReportProfessional

Abstract

Kierrätyspolttoaineita (REF) käytetään Suomessa olemassa olevissa voima- ja lämpölaitoksissa sivupolttoaineina rinnakkaispoltossa, jolloin niiden tulee olla ominaisuuksiltansa soveltuvia ko. laitoksiin. Kierrätyspolttoaineiden erityispiirteitä ovat mm. epähomogeenisuus ja epäpuhtaudet. Nämä asettavat vaatimuksia syntypaikkalajittelujärjestelmälle, kierrätyspolttoaineiden valmistukselle, käytölle ja näytteenotolle. Tutkimuksessa selvitettiin kierrätyspolttoaineiden laadunvaihteluita ja eri ominaisuuksia, joilla on vaikutusta näytteenottoon ja sen luotettavuuteen. REF:n laadunvaihtelun indikaattoriksi valittiin klooripitoisuus, jonka vaihtelua tutkittiin näytteenottokokein neljällä kierrätyspolttoaineen valmistuslaitoksella. Näytteenottoon liittyvä tilastollinen tarkastelu tehtiin raemaisten aineiden näytteenotolle laaditun epävarmuusanalyysin pohjalta. REF:ssa näytteenoton aiheuttamaa epävarmuutta pitoisuuteen pienentävät ensisijaisesti näytemäärän kasvattaminen ja raekoon pienentäminen. Mittaustulokset osoittivat, että REF on usein määritettävän pitoisuuden suhteen lajittunutta sekä tuotannossa että kuormissa. Jos näytteenoton luotettavuus on klooripitoisuuden suhteen hyvällä tasolla, on oletettavaa sen olevan sitä myös muiden aineiden suhteen. Näytteenotosta aiheutuvaa epävarmuutta vähentävät toimenpiteet ovat materiaalipohjan pitäminen samana, laadun tasaustekniikka (sekoittumisen lisääminen) prosessissa, raekoon pienentäminen 50 mm:stä, PVC:n ja muiden epäpuhtauksien poistamisen tehostaminen sekä näytteenottotiheyden kasvattaminen.
Original languageFinnish
Place of PublicationEspoo
PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
Number of pages64
ISBN (Electronic)951-38-6686-6
ISBN (Print)951-38-6685-8
Publication statusPublished - 2005
MoE publication typeD4 Published development or research report or study

Publication series

NameVTT Publications
PublisherVTT
No.587
ISSN (Print)1235-0621
ISSN (Electronic)1455-0849

Fingerprint

Polyvinyl Chloride
Quality Control

Keywords

  • waste to energy
  • waste incineration
  • solid recycled fuels
  • fuel quality
  • chlorine content
  • sampling
  • source separation systems
  • heavy metals
  • moisture content

Cite this

Ajanko, S., Moilanen, A., & Juvonen, J. (2005). Kierrätyspolttoaineiden laadunvalvonta. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland. VTT Publications, No. 587
Ajanko, Sirke ; Moilanen, Antero ; Juvonen, Juhani. / Kierrätyspolttoaineiden laadunvalvonta. Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 2005. 64 p. (VTT Publications; No. 587).
@book{7243b39795d04508a86e8887a7c2fd41,
title = "Kierr{\"a}tyspolttoaineiden laadunvalvonta",
abstract = "Kierr{\"a}tyspolttoaineita (REF) k{\"a}ytet{\"a}{\"a}n Suomessa olemassa olevissa voima- ja l{\"a}mp{\"o}laitoksissa sivupolttoaineina rinnakkaispoltossa, jolloin niiden tulee olla ominaisuuksiltansa soveltuvia ko. laitoksiin. Kierr{\"a}tyspolttoaineiden erityispiirteit{\"a} ovat mm. ep{\"a}homogeenisuus ja ep{\"a}puhtaudet. N{\"a}m{\"a} asettavat vaatimuksia syntypaikkalajitteluj{\"a}rjestelm{\"a}lle, kierr{\"a}tyspolttoaineiden valmistukselle, k{\"a}yt{\"o}lle ja n{\"a}ytteenotolle. Tutkimuksessa selvitettiin kierr{\"a}tyspolttoaineiden laadunvaihteluita ja eri ominaisuuksia, joilla on vaikutusta n{\"a}ytteenottoon ja sen luotettavuuteen. REF:n laadunvaihtelun indikaattoriksi valittiin klooripitoisuus, jonka vaihtelua tutkittiin n{\"a}ytteenottokokein nelj{\"a}ll{\"a} kierr{\"a}tyspolttoaineen valmistuslaitoksella. N{\"a}ytteenottoon liittyv{\"a} tilastollinen tarkastelu tehtiin raemaisten aineiden n{\"a}ytteenotolle laaditun ep{\"a}varmuusanalyysin pohjalta. REF:ssa n{\"a}ytteenoton aiheuttamaa ep{\"a}varmuutta pitoisuuteen pienent{\"a}v{\"a}t ensisijaisesti n{\"a}ytem{\"a}{\"a}r{\"a}n kasvattaminen ja raekoon pienent{\"a}minen. Mittaustulokset osoittivat, ett{\"a} REF on usein m{\"a}{\"a}ritett{\"a}v{\"a}n pitoisuuden suhteen lajittunutta sek{\"a} tuotannossa ett{\"a} kuormissa. Jos n{\"a}ytteenoton luotettavuus on klooripitoisuuden suhteen hyv{\"a}ll{\"a} tasolla, on oletettavaa sen olevan sit{\"a} my{\"o}s muiden aineiden suhteen. N{\"a}ytteenotosta aiheutuvaa ep{\"a}varmuutta v{\"a}hent{\"a}v{\"a}t toimenpiteet ovat materiaalipohjan pit{\"a}minen samana, laadun tasaustekniikka (sekoittumisen lis{\"a}{\"a}minen) prosessissa, raekoon pienent{\"a}minen 50 mm:st{\"a}, PVC:n ja muiden ep{\"a}puhtauksien poistamisen tehostaminen sek{\"a} n{\"a}ytteenottotiheyden kasvattaminen.",
keywords = "waste to energy, waste incineration, solid recycled fuels, fuel quality, chlorine content, sampling, source separation systems, heavy metals, moisture content",
author = "Sirke Ajanko and Antero Moilanen and Juhani Juvonen",
note = "Project code: PROT501302",
year = "2005",
language = "Finnish",
isbn = "951-38-6685-8",
series = "VTT Publications",
publisher = "VTT Technical Research Centre of Finland",
number = "587",
address = "Finland",

}

Ajanko, S, Moilanen, A & Juvonen, J 2005, Kierrätyspolttoaineiden laadunvalvonta. VTT Publications, no. 587, VTT Technical Research Centre of Finland, Espoo.

Kierrätyspolttoaineiden laadunvalvonta. / Ajanko, Sirke; Moilanen, Antero; Juvonen, Juhani.

Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 2005. 64 p. (VTT Publications; No. 587).

Research output: Book/ReportReportProfessional

TY - BOOK

T1 - Kierrätyspolttoaineiden laadunvalvonta

AU - Ajanko, Sirke

AU - Moilanen, Antero

AU - Juvonen, Juhani

N1 - Project code: PROT501302

PY - 2005

Y1 - 2005

N2 - Kierrätyspolttoaineita (REF) käytetään Suomessa olemassa olevissa voima- ja lämpölaitoksissa sivupolttoaineina rinnakkaispoltossa, jolloin niiden tulee olla ominaisuuksiltansa soveltuvia ko. laitoksiin. Kierrätyspolttoaineiden erityispiirteitä ovat mm. epähomogeenisuus ja epäpuhtaudet. Nämä asettavat vaatimuksia syntypaikkalajittelujärjestelmälle, kierrätyspolttoaineiden valmistukselle, käytölle ja näytteenotolle. Tutkimuksessa selvitettiin kierrätyspolttoaineiden laadunvaihteluita ja eri ominaisuuksia, joilla on vaikutusta näytteenottoon ja sen luotettavuuteen. REF:n laadunvaihtelun indikaattoriksi valittiin klooripitoisuus, jonka vaihtelua tutkittiin näytteenottokokein neljällä kierrätyspolttoaineen valmistuslaitoksella. Näytteenottoon liittyvä tilastollinen tarkastelu tehtiin raemaisten aineiden näytteenotolle laaditun epävarmuusanalyysin pohjalta. REF:ssa näytteenoton aiheuttamaa epävarmuutta pitoisuuteen pienentävät ensisijaisesti näytemäärän kasvattaminen ja raekoon pienentäminen. Mittaustulokset osoittivat, että REF on usein määritettävän pitoisuuden suhteen lajittunutta sekä tuotannossa että kuormissa. Jos näytteenoton luotettavuus on klooripitoisuuden suhteen hyvällä tasolla, on oletettavaa sen olevan sitä myös muiden aineiden suhteen. Näytteenotosta aiheutuvaa epävarmuutta vähentävät toimenpiteet ovat materiaalipohjan pitäminen samana, laadun tasaustekniikka (sekoittumisen lisääminen) prosessissa, raekoon pienentäminen 50 mm:stä, PVC:n ja muiden epäpuhtauksien poistamisen tehostaminen sekä näytteenottotiheyden kasvattaminen.

AB - Kierrätyspolttoaineita (REF) käytetään Suomessa olemassa olevissa voima- ja lämpölaitoksissa sivupolttoaineina rinnakkaispoltossa, jolloin niiden tulee olla ominaisuuksiltansa soveltuvia ko. laitoksiin. Kierrätyspolttoaineiden erityispiirteitä ovat mm. epähomogeenisuus ja epäpuhtaudet. Nämä asettavat vaatimuksia syntypaikkalajittelujärjestelmälle, kierrätyspolttoaineiden valmistukselle, käytölle ja näytteenotolle. Tutkimuksessa selvitettiin kierrätyspolttoaineiden laadunvaihteluita ja eri ominaisuuksia, joilla on vaikutusta näytteenottoon ja sen luotettavuuteen. REF:n laadunvaihtelun indikaattoriksi valittiin klooripitoisuus, jonka vaihtelua tutkittiin näytteenottokokein neljällä kierrätyspolttoaineen valmistuslaitoksella. Näytteenottoon liittyvä tilastollinen tarkastelu tehtiin raemaisten aineiden näytteenotolle laaditun epävarmuusanalyysin pohjalta. REF:ssa näytteenoton aiheuttamaa epävarmuutta pitoisuuteen pienentävät ensisijaisesti näytemäärän kasvattaminen ja raekoon pienentäminen. Mittaustulokset osoittivat, että REF on usein määritettävän pitoisuuden suhteen lajittunutta sekä tuotannossa että kuormissa. Jos näytteenoton luotettavuus on klooripitoisuuden suhteen hyvällä tasolla, on oletettavaa sen olevan sitä myös muiden aineiden suhteen. Näytteenotosta aiheutuvaa epävarmuutta vähentävät toimenpiteet ovat materiaalipohjan pitäminen samana, laadun tasaustekniikka (sekoittumisen lisääminen) prosessissa, raekoon pienentäminen 50 mm:stä, PVC:n ja muiden epäpuhtauksien poistamisen tehostaminen sekä näytteenottotiheyden kasvattaminen.

KW - waste to energy

KW - waste incineration

KW - solid recycled fuels

KW - fuel quality

KW - chlorine content

KW - sampling

KW - source separation systems

KW - heavy metals

KW - moisture content

M3 - Report

SN - 951-38-6685-8

T3 - VTT Publications

BT - Kierrätyspolttoaineiden laadunvalvonta

PB - VTT Technical Research Centre of Finland

CY - Espoo

ER -

Ajanko S, Moilanen A, Juvonen J. Kierrätyspolttoaineiden laadunvalvonta. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland, 2005. 64 p. (VTT Publications; No. 587).