Reunaympäristö ja 2000-luvun suistumisonnettomuudet

Riikka Rajamäki

Research output: Book/ReportReportProfessional

Abstract

Tutkimuksen tavoitteena oli koota tiedot maanteiden suistumisonnettomuuksien törmäyskohteista ja arvioida vanhojen pääteiden reunapuuston eveämmän poistamisen sekä yksityistieliittymien vähentämisen turvallisuusvaikutuksia. Työssä käytettiin Liikennevahinkojen tutkijalautakuntien kuolonkolariaineistoa ja Liikenneviraston onnettomuusrekisterin tietoja vuosilta 2000-2009. Tutkijalautakuntien kansioiden avulla tutkittiin kuolemaan johtaneita suistumisonnettomuuksia, joissa törmättiin kaiteeseen, pylvääseen, kallioleikkaukseen tai liikennemerkkiin. Maanteillä tapahtui vuosina 2000-2009 keskimäärin 1250 henkilövahinkoon johtanutta yhden ajoneuvon suistumisonnettomuutta vuodessa. Noin 80 yhden ajoneuvon suistumisonnettomuutta vuodessa johti vähintään yhden ihmisen kuolemaan. Suistumisonnettomuuksien tiheys oli yksiajorataisella päätieverkolla keskimäärin 2,9 ja päällystetyillä seutu- ja yhdysteillä 1,7 henkilövahinko-onnettomuutta vuotta ja sataa tiekilometriä kohti. Onnettomuusasteet olivat vastaavasti 2,5 ja 5,6 onnettomuutta sataa miljoonaa autokilometriä kohti. Yleisin ensisijainen törmäyskohde kuolonkolareissa olivat puut, 27 % onnettomuuksista. Ojan vastaluiskan osuus oli 15 % , valo-, sähkö- ja puhelinpylväiden osuus 14 % , liittymien ja ojarumpujen osuus 13 % ja kaiteiden osuus 10 % . Henkilövahinkoonnettomuuksien törmäyskohteet jakautuivat jotakuinkin samoin kuin kuolonkolarien. Pylväät, joihin kuolonkolareissa törmättiin, olivat yleisimmin puupylväitä, joihin auto tavallisesti osui kylki edellä. Tapauksia, joissa pylväs katkeamisen jälkeen osui auton kattoon, oli kaksi niistä 62 onnettomuudesta, joissa henkilö- tai pakettiauto törmäsi pylvääseen. Kuolonkolareissa, joissa tieltä suistuva henkilö- tai pakettiauto osui kaiteeseen, se yleisimmin osui kaiteen pään viisteeseen ja lensi tai putosi siitä kaiteen ulkopuolelle, liu’uttuaan mahdollisesti sitä ennen kaiteen päällä. Törmäyskohteena olleen puuston etäisyys tien reunasta ei selviä koodimuotoisista onnettomuusaineistoista. Puuston etäisyyden vaikutusta onnettomuuksiin arvioitiin tien iän perusteella, koska vanhimmilla teillä puusto on lähempänä tietä. Vanhimmilla, ennen vuotta 1970 rakennetuilla tai peruskorjatuilla pääteillä henkilövahinkoonnettomuuksissa tieltä suistuva auto osui puihin noin kaksi kertaa niin usein kuin tätä uudemmilla pääteillä. Näillä uudemmilla pääteillä törmättiin tieltä suistuttaessa kuitenkin muihin kohteisiin, ja suistumisonnettomuuksien määrä suhteessa liikennemäärään oli jotakuinkin sama. Näin ollen puuston poistamisen liikenneturvallisuushyödyt ovat kyseenalaisia. Henkilövahinkoon johtavien suistumisonnettomuuksien onnettomuusaste on pääteillä sitä korkeampi ja yksityistieliittymien osuus törmäyskohteista sitä suurempi, mitä suurempi on yksityistieliittymien tiheys. Tämän perustella arvioitiin, että yksityistieliittymien tiheyden pienentäminen kahden liittymän verran kilometriä kohti vähentää henkilövahinkoon johtavia suistumisonnettomuuksia 5 % . Onnettomuuskustannusten säästö olisi keskiverrolla päätiellä 370 euroa vuotta ja poistettua liittymää kohti.
Original languageFinnish
Number of pages64
Publication statusPublished - 2013
MoE publication typeD4 Published development or research report or study

Publication series

NameLiikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä
PublisherLiikennevirasto
No.3/2013
ISSN (Print)1798-6656

Keywords

  • tieliikenneonnettomuudet
  • tilastot
  • kaiteet
  • törmäyskohteet

Cite this

Rajamäki, R. (2013). Reunaympäristö ja 2000-luvun suistumisonnettomuudet. Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä, No. 3/2013
Rajamäki, Riikka. / Reunaympäristö ja 2000-luvun suistumisonnettomuudet. 2013. 64 p. (Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä; No. 3/2013).
@book{d4078ba67a234ddc89b67f09eb955dd6,
title = "Reunaymp{\"a}rist{\"o} ja 2000-luvun suistumisonnettomuudet",
abstract = "Tutkimuksen tavoitteena oli koota tiedot maanteiden suistumisonnettomuuksien t{\"o}rm{\"a}yskohteista ja arvioida vanhojen p{\"a}{\"a}teiden reunapuuston eve{\"a}mm{\"a}n poistamisen sek{\"a} yksityistieliittymien v{\"a}hent{\"a}misen turvallisuusvaikutuksia. Ty{\"o}ss{\"a} k{\"a}ytettiin Liikennevahinkojen tutkijalautakuntien kuolonkolariaineistoa ja Liikenneviraston onnettomuusrekisterin tietoja vuosilta 2000-2009. Tutkijalautakuntien kansioiden avulla tutkittiin kuolemaan johtaneita suistumisonnettomuuksia, joissa t{\"o}rm{\"a}ttiin kaiteeseen, pylv{\"a}{\"a}seen, kallioleikkaukseen tai liikennemerkkiin. Maanteill{\"a} tapahtui vuosina 2000-2009 keskim{\"a}{\"a}rin 1250 henkil{\"o}vahinkoon johtanutta yhden ajoneuvon suistumisonnettomuutta vuodessa. Noin 80 yhden ajoneuvon suistumisonnettomuutta vuodessa johti v{\"a}hint{\"a}{\"a}n yhden ihmisen kuolemaan. Suistumisonnettomuuksien tiheys oli yksiajorataisella p{\"a}{\"a}tieverkolla keskim{\"a}{\"a}rin 2,9 ja p{\"a}{\"a}llystetyill{\"a} seutu- ja yhdysteill{\"a} 1,7 henkil{\"o}vahinko-onnettomuutta vuotta ja sataa tiekilometri{\"a} kohti. Onnettomuusasteet olivat vastaavasti 2,5 ja 5,6 onnettomuutta sataa miljoonaa autokilometri{\"a} kohti. Yleisin ensisijainen t{\"o}rm{\"a}yskohde kuolonkolareissa olivat puut, 27 {\%} onnettomuuksista. Ojan vastaluiskan osuus oli 15 {\%} , valo-, s{\"a}hk{\"o}- ja puhelinpylv{\"a}iden osuus 14 {\%} , liittymien ja ojarumpujen osuus 13 {\%} ja kaiteiden osuus 10 {\%} . Henkil{\"o}vahinkoonnettomuuksien t{\"o}rm{\"a}yskohteet jakautuivat jotakuinkin samoin kuin kuolonkolarien. Pylv{\"a}{\"a}t, joihin kuolonkolareissa t{\"o}rm{\"a}ttiin, olivat yleisimmin puupylv{\"a}it{\"a}, joihin auto tavallisesti osui kylki edell{\"a}. Tapauksia, joissa pylv{\"a}s katkeamisen j{\"a}lkeen osui auton kattoon, oli kaksi niist{\"a} 62 onnettomuudesta, joissa henkil{\"o}- tai pakettiauto t{\"o}rm{\"a}si pylv{\"a}{\"a}seen. Kuolonkolareissa, joissa tielt{\"a} suistuva henkil{\"o}- tai pakettiauto osui kaiteeseen, se yleisimmin osui kaiteen p{\"a}{\"a}n viisteeseen ja lensi tai putosi siit{\"a} kaiteen ulkopuolelle, liu’uttuaan mahdollisesti sit{\"a} ennen kaiteen p{\"a}{\"a}ll{\"a}. T{\"o}rm{\"a}yskohteena olleen puuston et{\"a}isyys tien reunasta ei selvi{\"a} koodimuotoisista onnettomuusaineistoista. Puuston et{\"a}isyyden vaikutusta onnettomuuksiin arvioitiin tien i{\"a}n perusteella, koska vanhimmilla teill{\"a} puusto on l{\"a}hemp{\"a}n{\"a} tiet{\"a}. Vanhimmilla, ennen vuotta 1970 rakennetuilla tai peruskorjatuilla p{\"a}{\"a}teill{\"a} henkil{\"o}vahinkoonnettomuuksissa tielt{\"a} suistuva auto osui puihin noin kaksi kertaa niin usein kuin t{\"a}t{\"a} uudemmilla p{\"a}{\"a}teill{\"a}. N{\"a}ill{\"a} uudemmilla p{\"a}{\"a}teill{\"a} t{\"o}rm{\"a}ttiin tielt{\"a} suistuttaessa kuitenkin muihin kohteisiin, ja suistumisonnettomuuksien m{\"a}{\"a}r{\"a} suhteessa liikennem{\"a}{\"a}r{\"a}{\"a}n oli jotakuinkin sama. N{\"a}in ollen puuston poistamisen liikenneturvallisuushy{\"o}dyt ovat kyseenalaisia. Henkil{\"o}vahinkoon johtavien suistumisonnettomuuksien onnettomuusaste on p{\"a}{\"a}teill{\"a} sit{\"a} korkeampi ja yksityistieliittymien osuus t{\"o}rm{\"a}yskohteista sit{\"a} suurempi, mit{\"a} suurempi on yksityistieliittymien tiheys. T{\"a}m{\"a}n perustella arvioitiin, ett{\"a} yksityistieliittymien tiheyden pienent{\"a}minen kahden liittym{\"a}n verran kilometri{\"a} kohti v{\"a}hent{\"a}{\"a} henkil{\"o}vahinkoon johtavia suistumisonnettomuuksia 5 {\%} . Onnettomuuskustannusten s{\"a}{\"a}st{\"o} olisi keskiverrolla p{\"a}{\"a}tiell{\"a} 370 euroa vuotta ja poistettua liittym{\"a}{\"a} kohti.",
keywords = "tieliikenneonnettomuudet, tilastot, kaiteet, t{\"o}rm{\"a}yskohteet",
author = "Riikka Rajam{\"a}ki",
note = "CA2: TK302 PGN: 64 s. + liitt. 2 s.",
year = "2013",
language = "Finnish",
isbn = "978-952-255-239-6.",
series = "Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksi{\"a}",
publisher = "Liikennevirasto",
number = "3/2013",

}

Rajamäki, R 2013, Reunaympäristö ja 2000-luvun suistumisonnettomuudet. Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä, no. 3/2013.

Reunaympäristö ja 2000-luvun suistumisonnettomuudet. / Rajamäki, Riikka.

2013. 64 p. (Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä; No. 3/2013).

Research output: Book/ReportReportProfessional

TY - BOOK

T1 - Reunaympäristö ja 2000-luvun suistumisonnettomuudet

AU - Rajamäki, Riikka

N1 - CA2: TK302 PGN: 64 s. + liitt. 2 s.

PY - 2013

Y1 - 2013

N2 - Tutkimuksen tavoitteena oli koota tiedot maanteiden suistumisonnettomuuksien törmäyskohteista ja arvioida vanhojen pääteiden reunapuuston eveämmän poistamisen sekä yksityistieliittymien vähentämisen turvallisuusvaikutuksia. Työssä käytettiin Liikennevahinkojen tutkijalautakuntien kuolonkolariaineistoa ja Liikenneviraston onnettomuusrekisterin tietoja vuosilta 2000-2009. Tutkijalautakuntien kansioiden avulla tutkittiin kuolemaan johtaneita suistumisonnettomuuksia, joissa törmättiin kaiteeseen, pylvääseen, kallioleikkaukseen tai liikennemerkkiin. Maanteillä tapahtui vuosina 2000-2009 keskimäärin 1250 henkilövahinkoon johtanutta yhden ajoneuvon suistumisonnettomuutta vuodessa. Noin 80 yhden ajoneuvon suistumisonnettomuutta vuodessa johti vähintään yhden ihmisen kuolemaan. Suistumisonnettomuuksien tiheys oli yksiajorataisella päätieverkolla keskimäärin 2,9 ja päällystetyillä seutu- ja yhdysteillä 1,7 henkilövahinko-onnettomuutta vuotta ja sataa tiekilometriä kohti. Onnettomuusasteet olivat vastaavasti 2,5 ja 5,6 onnettomuutta sataa miljoonaa autokilometriä kohti. Yleisin ensisijainen törmäyskohde kuolonkolareissa olivat puut, 27 % onnettomuuksista. Ojan vastaluiskan osuus oli 15 % , valo-, sähkö- ja puhelinpylväiden osuus 14 % , liittymien ja ojarumpujen osuus 13 % ja kaiteiden osuus 10 % . Henkilövahinkoonnettomuuksien törmäyskohteet jakautuivat jotakuinkin samoin kuin kuolonkolarien. Pylväät, joihin kuolonkolareissa törmättiin, olivat yleisimmin puupylväitä, joihin auto tavallisesti osui kylki edellä. Tapauksia, joissa pylväs katkeamisen jälkeen osui auton kattoon, oli kaksi niistä 62 onnettomuudesta, joissa henkilö- tai pakettiauto törmäsi pylvääseen. Kuolonkolareissa, joissa tieltä suistuva henkilö- tai pakettiauto osui kaiteeseen, se yleisimmin osui kaiteen pään viisteeseen ja lensi tai putosi siitä kaiteen ulkopuolelle, liu’uttuaan mahdollisesti sitä ennen kaiteen päällä. Törmäyskohteena olleen puuston etäisyys tien reunasta ei selviä koodimuotoisista onnettomuusaineistoista. Puuston etäisyyden vaikutusta onnettomuuksiin arvioitiin tien iän perusteella, koska vanhimmilla teillä puusto on lähempänä tietä. Vanhimmilla, ennen vuotta 1970 rakennetuilla tai peruskorjatuilla pääteillä henkilövahinkoonnettomuuksissa tieltä suistuva auto osui puihin noin kaksi kertaa niin usein kuin tätä uudemmilla pääteillä. Näillä uudemmilla pääteillä törmättiin tieltä suistuttaessa kuitenkin muihin kohteisiin, ja suistumisonnettomuuksien määrä suhteessa liikennemäärään oli jotakuinkin sama. Näin ollen puuston poistamisen liikenneturvallisuushyödyt ovat kyseenalaisia. Henkilövahinkoon johtavien suistumisonnettomuuksien onnettomuusaste on pääteillä sitä korkeampi ja yksityistieliittymien osuus törmäyskohteista sitä suurempi, mitä suurempi on yksityistieliittymien tiheys. Tämän perustella arvioitiin, että yksityistieliittymien tiheyden pienentäminen kahden liittymän verran kilometriä kohti vähentää henkilövahinkoon johtavia suistumisonnettomuuksia 5 % . Onnettomuuskustannusten säästö olisi keskiverrolla päätiellä 370 euroa vuotta ja poistettua liittymää kohti.

AB - Tutkimuksen tavoitteena oli koota tiedot maanteiden suistumisonnettomuuksien törmäyskohteista ja arvioida vanhojen pääteiden reunapuuston eveämmän poistamisen sekä yksityistieliittymien vähentämisen turvallisuusvaikutuksia. Työssä käytettiin Liikennevahinkojen tutkijalautakuntien kuolonkolariaineistoa ja Liikenneviraston onnettomuusrekisterin tietoja vuosilta 2000-2009. Tutkijalautakuntien kansioiden avulla tutkittiin kuolemaan johtaneita suistumisonnettomuuksia, joissa törmättiin kaiteeseen, pylvääseen, kallioleikkaukseen tai liikennemerkkiin. Maanteillä tapahtui vuosina 2000-2009 keskimäärin 1250 henkilövahinkoon johtanutta yhden ajoneuvon suistumisonnettomuutta vuodessa. Noin 80 yhden ajoneuvon suistumisonnettomuutta vuodessa johti vähintään yhden ihmisen kuolemaan. Suistumisonnettomuuksien tiheys oli yksiajorataisella päätieverkolla keskimäärin 2,9 ja päällystetyillä seutu- ja yhdysteillä 1,7 henkilövahinko-onnettomuutta vuotta ja sataa tiekilometriä kohti. Onnettomuusasteet olivat vastaavasti 2,5 ja 5,6 onnettomuutta sataa miljoonaa autokilometriä kohti. Yleisin ensisijainen törmäyskohde kuolonkolareissa olivat puut, 27 % onnettomuuksista. Ojan vastaluiskan osuus oli 15 % , valo-, sähkö- ja puhelinpylväiden osuus 14 % , liittymien ja ojarumpujen osuus 13 % ja kaiteiden osuus 10 % . Henkilövahinkoonnettomuuksien törmäyskohteet jakautuivat jotakuinkin samoin kuin kuolonkolarien. Pylväät, joihin kuolonkolareissa törmättiin, olivat yleisimmin puupylväitä, joihin auto tavallisesti osui kylki edellä. Tapauksia, joissa pylväs katkeamisen jälkeen osui auton kattoon, oli kaksi niistä 62 onnettomuudesta, joissa henkilö- tai pakettiauto törmäsi pylvääseen. Kuolonkolareissa, joissa tieltä suistuva henkilö- tai pakettiauto osui kaiteeseen, se yleisimmin osui kaiteen pään viisteeseen ja lensi tai putosi siitä kaiteen ulkopuolelle, liu’uttuaan mahdollisesti sitä ennen kaiteen päällä. Törmäyskohteena olleen puuston etäisyys tien reunasta ei selviä koodimuotoisista onnettomuusaineistoista. Puuston etäisyyden vaikutusta onnettomuuksiin arvioitiin tien iän perusteella, koska vanhimmilla teillä puusto on lähempänä tietä. Vanhimmilla, ennen vuotta 1970 rakennetuilla tai peruskorjatuilla pääteillä henkilövahinkoonnettomuuksissa tieltä suistuva auto osui puihin noin kaksi kertaa niin usein kuin tätä uudemmilla pääteillä. Näillä uudemmilla pääteillä törmättiin tieltä suistuttaessa kuitenkin muihin kohteisiin, ja suistumisonnettomuuksien määrä suhteessa liikennemäärään oli jotakuinkin sama. Näin ollen puuston poistamisen liikenneturvallisuushyödyt ovat kyseenalaisia. Henkilövahinkoon johtavien suistumisonnettomuuksien onnettomuusaste on pääteillä sitä korkeampi ja yksityistieliittymien osuus törmäyskohteista sitä suurempi, mitä suurempi on yksityistieliittymien tiheys. Tämän perustella arvioitiin, että yksityistieliittymien tiheyden pienentäminen kahden liittymän verran kilometriä kohti vähentää henkilövahinkoon johtavia suistumisonnettomuuksia 5 % . Onnettomuuskustannusten säästö olisi keskiverrolla päätiellä 370 euroa vuotta ja poistettua liittymää kohti.

KW - tieliikenneonnettomuudet

KW - tilastot

KW - kaiteet

KW - törmäyskohteet

M3 - Report

SN - 978-952-255-239-6.

T3 - Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä

BT - Reunaympäristö ja 2000-luvun suistumisonnettomuudet

ER -

Rajamäki R. Reunaympäristö ja 2000-luvun suistumisonnettomuudet. 2013. 64 p. (Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä; No. 3/2013).