Saastuneiden sedimenttien käsittelymahdollisuudet Kymijoessa ja kenttäkokeiden suunnittelu

1990-luvun alkupuolella havaittiin Kymijoen sedimenttien sisältävän suuria pitoisuuksia organoklooriyhdisteitä, erityisesti myrkyllisiä PCDD- ja PCDF-yhdisteitä (dioksiini- ja furaaniyhdisteitä). Pohjaeläimissä havaittiin kehitysvaurioita. Kymijoen pohjasedimentissä PCDD- ja PCDF-yhdisteiden kokonaismäärän on arvioitu olevan 4 000-5 000 kg, joka jakautuu likimain tasan Kuusankoski-Keltti-välin, Kymijoen alaosan ja merialueen kesken. Lisäksi Kuusankosken ja Keltin välillä elohopeapitoisuudet ylittävät saastuneen maan raja-arvon 5 mg/kg. Tulva-aukkojen juoksutukset aiheuttavat eroosiota Kuusankosken voimalaitoksen alapuolella. Eroosion suuruuden ja laajuuden selvittäminen edellyttää hydrologisia ja numeerisia virtausmallilaskentoja yhdessä vesivoimakoneistojen käyttöhäiriötarkastelujen kanssa. Ruoppaajatarkasteluissa valittiin Kymijoen sedimenttinäytteiden perusteella kolme raekokoa, d50: 20, 60 ja 110 mm. Partikkelin halkaisijan perusteella valitulla leikkausjännitysalueella (0,3-0,9 N/m2) kriittinen virtausnopeus tulee olemaan 0,2-0,4 m/s. Ruoppaustyön aiheuttama kiintoaineen vapautuminen arvioitiin laitteiden työkiertojen perusteella ja sen laskeminen voidaan jakaa seuraaviin osatarkasteluihin: · kauhan laskeutumiseen perustuva kiintoaineen irtoaminen · kauhan ollessa pohjalla pilarin eroosiotarkastelun perusteella · kauhan nostosta aiheutuva kiintoaineen irtoaminen uoman pohjasta · avoimesta kauhasta tapahtuva ruoppausmassojen karkaaminen. · Suljetulla kahmarikauhalla ja pumppukauhalla liettyvät pienimmät kiintoainemäärät ruopattua m3:ä kohti. Virtausnopeuden ollessa suurempi kuin 0,2 m/s irtoavan kiintoaineen määrä alkaa kasvaa voimakkaasti. Kauhan nopeudella on suuri vaikutus vapautuvan kiintoaineksen määrään. Teoreettisen tarkastelun perusteella lasketut vapautuvat kiintoainepitoisuudet ovat pienempiä (max. 20-45 mg/l) kuin kirjallisuudessa esitetyt. Tarkastelun perusteella voidaan kuitenkin päätellä ruoppausmenetelmien keskinäinen paremmuus. Teoreettisen tarkastelun perusteita voidaan tarkentaa tuulitunnelissa tehtävillä kokeilla. Kuusankosken ja Keltin saastuneiden sedimenttien ruoppauksessa (140 000 m3) kiintoainetta on arvioitu liettyvän 5-10 tonnia pumppukauhaa ja suljettua kahmarikauhaa käyttäen, noin 30 tonnia suljettua kuokkakauhaa käyttäen ja noin 40 tonnia avointa kuokkkakauhaa käyttäen. Yliruoppauksesta johtuen kiintoainemäärät voivat olla moninkertaiset. Keskimääräisten pitoisuuksien perusteella dioksiinia ja furaania vapautuu 0,4-2,8 kg ja elohopeaa noin 40-270 g ruoppaustavasta riippuen. Ruoppaustyön suorituksessa ammattitaidolla on erittäin suuri merkitys kiintoaineen irtoamiseen. Tarpeettoman suurella kaivusyvyydellä löyhdytetään pohjan maa-ainesta, jolloin myös irtoavan kiintoaineksen määrä kasvaa. Esimerkiksi 5 cm:n ylikaivulla saadaan kiintoainemäärän lisäykseksi 40-50 g/s, joka on 4-5-kertainen teoreettisesti arvioituihin verrattuna. Toisaalta kauhan kaivuvastus suuren vesipitoisuuden omaavassa sedimentissä on pieni, mikä vaikuttaa ruoppaustyön tarkkuuteen. Lisäksi Kymijoella uitetut pohjaan painuneet tukit saattavat aiheuttaa ikävän yllätyksen kiintoaineen irtoamisen suhteen. Jos laajamittaiseen saastuneiden sedimenttien ruoppaamiseen päädytään, on ruoppaustyö suoritettava syksyllä pienten virtaamien aikaan.