Sektorinäkökulma kasvihuonekaasujen rajoittamisessa

Research output: Book/ReportReport

Abstract

Kioton sopimuksen neuvotteleminen oli suuri onnistuminen kansainvälisessä ilmastopolitiikassa 1990-luvulla ja Yhdysvaltain sekä Australian jättäytyminen pois sopimuksesta suuri takaisku 2000-luvulla. Kioton sopimus ja siten myös kansainvälisesti sovitut konkreettiset tavoitteet kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseksi loppuvat vuonna 2012, eikä jatkotoimista ole päästy vielä sopuun. Kansainvälisten keskustelujen lukkotilaa on pyritty avaamaan sektorikohtaisilla lähestymistavoilla yksittäisiin maihin kohdistuvien rajoitustoimien sijasta. Tämän työn tavoitteena on esitellä eri ehdotuksia sektorikohtaisiksi lähestymistavoiksi kasvihuonekaasujen rajoittamisessa. Osa ehdotuksista on kansainvälisiltä organisaatioilta, kuten IEA:lta tai OECD:ltä, mutta mukaan on otettu myös kansallisten tutkimuslaitosten ja teollisuuden etujärjestöjen esittämiä näkökulmia. Kun rajoitukset kohdistetaan kaikkiin tuotantolaitoksiin sektorilla, voidaan hillitä hiilivuotoa päästörajoitus-alueen ulkopuolelle ja saavuttaa myös parempi kustannustehokkuus päästöjen vähentämisessä. Kiinteä päästökatto on epätodennäköinen myös tässä lähestymistavassa, mutta päästörajoitukset voidaan kohdistaa sektorin tuotantolaitosten tai prosessien ominaispäästöihin tai energiatehokkuuteen. Löysät sektorikohtaiset ominaispäästörajat sallivat kokonaispäästöjen kasvun, mutta mahdollistavat sopimuksen laajemman kattavuuden ja siten harvoille maille langetettua tiukkaa päästökattoa suuremmat vähennykset. Kokonaispäästöt voidaan myöhemmin pakottaa laskuun ominaispäästörajojen säännöllisellä tiukentamisella ja vähennysten kustannuksia voidaan pienentää joustomekanismeilla, kuten päästökaupalla. Ehdotuksissa pyritään saamaan kehitysmaat mukaan usealla eri tavalla, joista yleisimmin esitettyjä keinoja ovat olleet teknologiarahastot ja CDM-mekanismilla teollisuusmaiden laitoksille myytävät päästöoikeudet. Sektorikohtaisten lähestymistapojen etuna on myös, että yksittäisestä kehitysmaasta voidaan aluksi ottaa mukaan esimerkiksi pelkän terästeollisuuden laitokset ja myöhemmin laitoksia myös muilta sektoreilta. Päästörajoitusten aloittaminen muutaman sektorin laitoksissa mahdollistaa myös kehitysmaiden nopeamman osallistumisen, sillä useimmilta mailta osallistuminen edellyttää päästöjen mittaamista ja todentamista huomattavasti nykyistä tarkemmin.
Original languageFinnish
Place of PublicationEspoo
PublisherVTT Technical Research Centre of Finland
Number of pages37
ISBN (Electronic)978-951-38-6632-7
Publication statusPublished - 2007
MoE publication typeNot Eligible

Publication series

SeriesVTT Working Papers
Number81

Keywords

  • sectoral emissions reductions
  • sectoral
  • green house gas
  • ghg-emissions
  • ghg, emissions trading
  • EU ETS
  • Kyoto protocol
  • Kyoto
  • CO2

Cite this

Lindroos, T. J. (2007). Sektorinäkökulma kasvihuonekaasujen rajoittamisessa. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland. VTT Working Papers, No. 81
Lindroos, Tomi J. / Sektorinäkökulma kasvihuonekaasujen rajoittamisessa. Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 2007. 37 p. (VTT Working Papers; No. 81).
@book{2b85bd345f0640598751d05ef2efb4cd,
title = "Sektorin{\"a}k{\"o}kulma kasvihuonekaasujen rajoittamisessa",
abstract = "Kioton sopimuksen neuvotteleminen oli suuri onnistuminen kansainv{\"a}lisess{\"a} ilmastopolitiikassa 1990-luvulla ja Yhdysvaltain sek{\"a} Australian j{\"a}tt{\"a}ytyminen pois sopimuksesta suuri takaisku 2000-luvulla. Kioton sopimus ja siten my{\"o}s kansainv{\"a}lisesti sovitut konkreettiset tavoitteet kasvihuonekaasup{\"a}{\"a}st{\"o}jen rajoittamiseksi loppuvat vuonna 2012, eik{\"a} jatkotoimista ole p{\"a}{\"a}sty viel{\"a} sopuun. Kansainv{\"a}listen keskustelujen lukkotilaa on pyritty avaamaan sektorikohtaisilla l{\"a}hestymistavoilla yksitt{\"a}isiin maihin kohdistuvien rajoitustoimien sijasta. T{\"a}m{\"a}n ty{\"o}n tavoitteena on esitell{\"a} eri ehdotuksia sektorikohtaisiksi l{\"a}hestymistavoiksi kasvihuonekaasujen rajoittamisessa. Osa ehdotuksista on kansainv{\"a}lisilt{\"a} organisaatioilta, kuten IEA:lta tai OECD:lt{\"a}, mutta mukaan on otettu my{\"o}s kansallisten tutkimuslaitosten ja teollisuuden etuj{\"a}rjest{\"o}jen esitt{\"a}mi{\"a} n{\"a}k{\"o}kulmia. Kun rajoitukset kohdistetaan kaikkiin tuotantolaitoksiin sektorilla, voidaan hillit{\"a} hiilivuotoa p{\"a}{\"a}st{\"o}rajoitus-alueen ulkopuolelle ja saavuttaa my{\"o}s parempi kustannustehokkuus p{\"a}{\"a}st{\"o}jen v{\"a}hent{\"a}misess{\"a}. Kiinte{\"a} p{\"a}{\"a}st{\"o}katto on ep{\"a}todenn{\"a}k{\"o}inen my{\"o}s t{\"a}ss{\"a} l{\"a}hestymistavassa, mutta p{\"a}{\"a}st{\"o}rajoitukset voidaan kohdistaa sektorin tuotantolaitosten tai prosessien ominaisp{\"a}{\"a}st{\"o}ihin tai energiatehokkuuteen. L{\"o}ys{\"a}t sektorikohtaiset ominaisp{\"a}{\"a}st{\"o}rajat sallivat kokonaisp{\"a}{\"a}st{\"o}jen kasvun, mutta mahdollistavat sopimuksen laajemman kattavuuden ja siten harvoille maille langetettua tiukkaa p{\"a}{\"a}st{\"o}kattoa suuremmat v{\"a}hennykset. Kokonaisp{\"a}{\"a}st{\"o}t voidaan my{\"o}hemmin pakottaa laskuun ominaisp{\"a}{\"a}st{\"o}rajojen s{\"a}{\"a}nn{\"o}llisell{\"a} tiukentamisella ja v{\"a}hennysten kustannuksia voidaan pienent{\"a}{\"a} joustomekanismeilla, kuten p{\"a}{\"a}st{\"o}kaupalla. Ehdotuksissa pyrit{\"a}{\"a}n saamaan kehitysmaat mukaan usealla eri tavalla, joista yleisimmin esitettyj{\"a} keinoja ovat olleet teknologiarahastot ja CDM-mekanismilla teollisuusmaiden laitoksille myyt{\"a}v{\"a}t p{\"a}{\"a}st{\"o}oikeudet. Sektorikohtaisten l{\"a}hestymistapojen etuna on my{\"o}s, ett{\"a} yksitt{\"a}isest{\"a} kehitysmaasta voidaan aluksi ottaa mukaan esimerkiksi pelk{\"a}n ter{\"a}steollisuuden laitokset ja my{\"o}hemmin laitoksia my{\"o}s muilta sektoreilta. P{\"a}{\"a}st{\"o}rajoitusten aloittaminen muutaman sektorin laitoksissa mahdollistaa my{\"o}s kehitysmaiden nopeamman osallistumisen, sill{\"a} useimmilta mailta osallistuminen edellytt{\"a}{\"a} p{\"a}{\"a}st{\"o}jen mittaamista ja todentamista huomattavasti nykyist{\"a} tarkemmin.",
keywords = "sectoral emissions reductions, sectoral, green house gas, ghg-emissions, ghg, emissions trading, EU ETS, Kyoto protocol, Kyoto, CO2",
author = "Lindroos, {Tomi J.}",
note = "Project code: 18165 VTT-WORK-82",
year = "2007",
language = "Finnish",
series = "VTT Working Papers",
publisher = "VTT Technical Research Centre of Finland",
number = "81",
address = "Finland",

}

Lindroos, TJ 2007, Sektorinäkökulma kasvihuonekaasujen rajoittamisessa. VTT Working Papers, no. 81, VTT Technical Research Centre of Finland, Espoo.

Sektorinäkökulma kasvihuonekaasujen rajoittamisessa. / Lindroos, Tomi J.

Espoo : VTT Technical Research Centre of Finland, 2007. 37 p. (VTT Working Papers; No. 81).

Research output: Book/ReportReport

TY - BOOK

T1 - Sektorinäkökulma kasvihuonekaasujen rajoittamisessa

AU - Lindroos, Tomi J.

N1 - Project code: 18165 VTT-WORK-82

PY - 2007

Y1 - 2007

N2 - Kioton sopimuksen neuvotteleminen oli suuri onnistuminen kansainvälisessä ilmastopolitiikassa 1990-luvulla ja Yhdysvaltain sekä Australian jättäytyminen pois sopimuksesta suuri takaisku 2000-luvulla. Kioton sopimus ja siten myös kansainvälisesti sovitut konkreettiset tavoitteet kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseksi loppuvat vuonna 2012, eikä jatkotoimista ole päästy vielä sopuun. Kansainvälisten keskustelujen lukkotilaa on pyritty avaamaan sektorikohtaisilla lähestymistavoilla yksittäisiin maihin kohdistuvien rajoitustoimien sijasta. Tämän työn tavoitteena on esitellä eri ehdotuksia sektorikohtaisiksi lähestymistavoiksi kasvihuonekaasujen rajoittamisessa. Osa ehdotuksista on kansainvälisiltä organisaatioilta, kuten IEA:lta tai OECD:ltä, mutta mukaan on otettu myös kansallisten tutkimuslaitosten ja teollisuuden etujärjestöjen esittämiä näkökulmia. Kun rajoitukset kohdistetaan kaikkiin tuotantolaitoksiin sektorilla, voidaan hillitä hiilivuotoa päästörajoitus-alueen ulkopuolelle ja saavuttaa myös parempi kustannustehokkuus päästöjen vähentämisessä. Kiinteä päästökatto on epätodennäköinen myös tässä lähestymistavassa, mutta päästörajoitukset voidaan kohdistaa sektorin tuotantolaitosten tai prosessien ominaispäästöihin tai energiatehokkuuteen. Löysät sektorikohtaiset ominaispäästörajat sallivat kokonaispäästöjen kasvun, mutta mahdollistavat sopimuksen laajemman kattavuuden ja siten harvoille maille langetettua tiukkaa päästökattoa suuremmat vähennykset. Kokonaispäästöt voidaan myöhemmin pakottaa laskuun ominaispäästörajojen säännöllisellä tiukentamisella ja vähennysten kustannuksia voidaan pienentää joustomekanismeilla, kuten päästökaupalla. Ehdotuksissa pyritään saamaan kehitysmaat mukaan usealla eri tavalla, joista yleisimmin esitettyjä keinoja ovat olleet teknologiarahastot ja CDM-mekanismilla teollisuusmaiden laitoksille myytävät päästöoikeudet. Sektorikohtaisten lähestymistapojen etuna on myös, että yksittäisestä kehitysmaasta voidaan aluksi ottaa mukaan esimerkiksi pelkän terästeollisuuden laitokset ja myöhemmin laitoksia myös muilta sektoreilta. Päästörajoitusten aloittaminen muutaman sektorin laitoksissa mahdollistaa myös kehitysmaiden nopeamman osallistumisen, sillä useimmilta mailta osallistuminen edellyttää päästöjen mittaamista ja todentamista huomattavasti nykyistä tarkemmin.

AB - Kioton sopimuksen neuvotteleminen oli suuri onnistuminen kansainvälisessä ilmastopolitiikassa 1990-luvulla ja Yhdysvaltain sekä Australian jättäytyminen pois sopimuksesta suuri takaisku 2000-luvulla. Kioton sopimus ja siten myös kansainvälisesti sovitut konkreettiset tavoitteet kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseksi loppuvat vuonna 2012, eikä jatkotoimista ole päästy vielä sopuun. Kansainvälisten keskustelujen lukkotilaa on pyritty avaamaan sektorikohtaisilla lähestymistavoilla yksittäisiin maihin kohdistuvien rajoitustoimien sijasta. Tämän työn tavoitteena on esitellä eri ehdotuksia sektorikohtaisiksi lähestymistavoiksi kasvihuonekaasujen rajoittamisessa. Osa ehdotuksista on kansainvälisiltä organisaatioilta, kuten IEA:lta tai OECD:ltä, mutta mukaan on otettu myös kansallisten tutkimuslaitosten ja teollisuuden etujärjestöjen esittämiä näkökulmia. Kun rajoitukset kohdistetaan kaikkiin tuotantolaitoksiin sektorilla, voidaan hillitä hiilivuotoa päästörajoitus-alueen ulkopuolelle ja saavuttaa myös parempi kustannustehokkuus päästöjen vähentämisessä. Kiinteä päästökatto on epätodennäköinen myös tässä lähestymistavassa, mutta päästörajoitukset voidaan kohdistaa sektorin tuotantolaitosten tai prosessien ominaispäästöihin tai energiatehokkuuteen. Löysät sektorikohtaiset ominaispäästörajat sallivat kokonaispäästöjen kasvun, mutta mahdollistavat sopimuksen laajemman kattavuuden ja siten harvoille maille langetettua tiukkaa päästökattoa suuremmat vähennykset. Kokonaispäästöt voidaan myöhemmin pakottaa laskuun ominaispäästörajojen säännöllisellä tiukentamisella ja vähennysten kustannuksia voidaan pienentää joustomekanismeilla, kuten päästökaupalla. Ehdotuksissa pyritään saamaan kehitysmaat mukaan usealla eri tavalla, joista yleisimmin esitettyjä keinoja ovat olleet teknologiarahastot ja CDM-mekanismilla teollisuusmaiden laitoksille myytävät päästöoikeudet. Sektorikohtaisten lähestymistapojen etuna on myös, että yksittäisestä kehitysmaasta voidaan aluksi ottaa mukaan esimerkiksi pelkän terästeollisuuden laitokset ja myöhemmin laitoksia myös muilta sektoreilta. Päästörajoitusten aloittaminen muutaman sektorin laitoksissa mahdollistaa myös kehitysmaiden nopeamman osallistumisen, sillä useimmilta mailta osallistuminen edellyttää päästöjen mittaamista ja todentamista huomattavasti nykyistä tarkemmin.

KW - sectoral emissions reductions

KW - sectoral

KW - green house gas

KW - ghg-emissions

KW - ghg, emissions trading

KW - EU ETS

KW - Kyoto protocol

KW - Kyoto

KW - CO2

M3 - Report

T3 - VTT Working Papers

BT - Sektorinäkökulma kasvihuonekaasujen rajoittamisessa

PB - VTT Technical Research Centre of Finland

CY - Espoo

ER -

Lindroos TJ. Sektorinäkökulma kasvihuonekaasujen rajoittamisessa. Espoo: VTT Technical Research Centre of Finland, 2007. 37 p. (VTT Working Papers; No. 81).