Abstract
Energia- ja ympäristöteknologian tutkimusohjelmassa SIHTI
2 keskitytään
alueille, jotka ovat Suomelle elintärkeitä tai joilla
voidaan tehdä
uraauurtavaa tutkimusta. Tuotekehityksen edistäminen
ympäristöteknologiaa
valmistavassa teollisuudessa tuottaa ratkaisuja
energiasektorin päästöjen
vähentämiseen. Se myös varmistaa Suomen osuuden
kasvattamisen
maailmanmarkkinoilla, esimerkiksi Suomen lähialueilla.
Ohjelman
lähtökohtana on eri tieteenalojen tulosten yhdistäminen
ja tutkimustyön
niveltäminen ympäristöön. Tavoitteina ovat haitallisten
päästöjen
vähentäminen, raaka-aineiden kierrätys sekä jätteiden
määrän rajoittaminen
ja hyötykäyttö. Lisäksi pyritään tuottamaan perustietoa
ympäristönsuojeluteknologian vaikutuksista myös muiden
kansallisten
energiatutkimusohjelmien käyttöön. Kansainvälisesti
vertailukelpoisten
tutkimus-, seuranta- ja mittausmenetelmien kehittämisen
takaa laaja
kansainvälinen yhteistyö. Ohjelman tutkimusalueita ovat
myös
teollisuustoimialojen energiaan liittyvät
ympäristöongelmat sekä
elinkaaritietouden ja -analyysien järjestelmällinen
kehittäminen.
Energiateknologian tutkimusohjelmien rahoitus siirtyi
vuodenvaihteessa 1994
- 1995 kauppa- ja teollisuusministeriön energiaosastosta
Teknologian
kehittämiskeskuksen alaisuuteen.
Julkaisu on ohjelman vuoden 1994 vuosikirja. Siinä
esitetään ohjelmaan
kuuluvien tutkimusprojektien projektiselostuksia
yritystietoineen.
Translated title of the contribution | SIHTI 2: Energy and environmental technology: Yearbook 1994 of the research programme: Project reports |
---|---|
Original language | Finnish |
Place of Publication | Espoo |
Publisher | VTT Technical Research Centre of Finland |
Number of pages | 416 |
ISBN (Print) | 951-38-5443-2 |
Publication status | Published - 1995 |
MoE publication type | C2 Edited books |
Event | SIHTI 2: Energia- ja ympäristöteknologia: Tutkimusohjelman vuosikirja 1994: Projektiesittelyt - Espoo, Finland Duration: 1 Jan 1995 → 1 Jan 1995 |
Publication series
Series | VTT Symposium |
---|---|
Number | 162 |
ISSN | 0357-9387 |
Keywords
- energy production
- costs
- emissions
- reduction
- smoke
- combustion products
- purification
- boilers
- forest products industry
- paper industry
- recovery boilers
- nitrogen oxides
- particulates
- catalysts
- measurement
- desulfurization
- wastes
- ashes
- peat production
- Sihti 2
- fuels
- refuse