TY - BOOK
T1 - Siirtotiedoston rakennemäärittely
T2 - Versio 2.0
AU - Takala, Juha
PY - 1995
Y1 - 1995
N2 - Tässä esityksessä tarjotaan yleisesti käytettäväksi
rakennemäärittely
tekstipohjaiselle mittaustiedon esitysmuodolle. Tämä
määrittely ei ole
saanut eikä tälle ole haettu toistaiseksi minkäänlaista
standardin asemaa
missään.
Määrittely on suunniteltu käytettäväksi yleisen
aikasarjamuotoisen
mittaustiedon esittämiseen. Se soveltuu myös muilla
tavoilla, esim.\
laskemalla tai arvioimalla, tuotetun tiedon esittämiseen,
sekä myös
tilanteisiin, missä tietojen talletusväli ei ole vakio.
Määrittelyn
mukaista tiedostoa on helppo lukea ja käsitellä
koneellisesti, mutta
myös ihmissilmälle selkeä ulkoasu on onnistuttu
säilyttämään.
Määrittelyssä esitetään menettelytavat joita käyttäen
kaikki esitettävät
tiedot voidaan yksilöidä siten, että tietojen kuvaukset
ja itse tiedot eivät
voi joutua toisistaan erilleen. Yksilöinti tarkoittaa
tässä yhteydessä
tiedon syntyajan, -paikan ja -tavan, mittayksiköiden,
luotettavuustason
yms.\ luettelemista. Myös puuttuvan tiedon esittämiselle
sovitaan
esitystapa, samoin käytettävien desimaali-, tietue- ym.\
-erottimille.
Määrittely on avoin siten että uusia kuvauksia voidaan
lisätä, jopa
käyttäjien toimesta.
Tämä määrittely ei ota kantaa tietosuoja-asioihin eikä
myöskään
tiedonsiirron virheettömyyteen; nämä asiat on rajattu
tarkoituksella tämän
määrittelyn ulkopuolelle.
AB - Tässä esityksessä tarjotaan yleisesti käytettäväksi

KW - data transfer
KW - files
KW - document storage
KW - structure
KW - specifications
M3 - Report
SN - 951-38-4738-1
T3 - VTT Tiedotteita - Meddelanden - Research Notes
BT - Siirtotiedoston rakennemäärittely
PB - VTT Technical Research Centre of Finland
CY - Espoo
ER -